Putoamisen poetiikkaa

Putoamisen poetiikkaa

On laavaa ja vettä. Siitä on maailma tehty. Heistä, jotka virtaavat jähmeästi arkilogiikan rajoissa, korkean viskositeetin todellisuudessa. He eivät putoa. Se on fysikaalinen mahdottomuus. On myös heitä, jotka levittäytyvät laakeina tyhjiin tiloihin ja virtaavat puheen taukoihin. Heitä elämä kutsuu, sillä he ovat hyväksyneet sen, että todellisuus on vuorovesien vaihtelua.

Seisomme keskellä laavavyöryä, Akseli Gallen-Kallelan Hävitys-freskoa. Mausoleumin harmaakiviseinät kietoutuvat kylkiluihimme. Kesäopas kertoilee hymyillen taiteilijan hurmoksesta Vesiviuksen kraaterilla ja tämän palavasta halusta todistaa elämän suurta mysteeriota. Oppaan rationaalinen ranka ei painu kasaan, ei, vaikka muutaman metrin päässä lepää pieni tyttö satavuotista unta.

Opas puhuu hyväntekijöistä ja suurmiehistä, liikemies Fritz Arthur Juséliuksesta ja taidemaalari Gallen-Kallelasta, eikä löydä sitä rakoa, joka repeää rationaalisen maailman ja menetyksen välimaastoon. Hän ei näe, että tulivuorenpurkaus ei ole symboli vaan todellisuus. Se on sisäinen vyöry, putoaminen kaninkoloon.

Kuva_1.jpg

Putoaminen kuuluu elämään. Kehityspsykologi Jean Piaget’n mukaan intuitiivinen ajattelu alkaa kehittyä jo toisen ikävuoden tietämillä. Varhaislapsuuden intuitio on vuoropuhelua sensomotoristen kokemusten ja mielikuvien välillä. Ulkoinen ja sisäinen maailma sulavat siinä yhteen.

Intuitio ei katoa mihinkään aikuisuudessa. Matthew Hudson toteaa kirjassaan The 7 laws of magical thinking. How irrationality makes us happy, healthy, and sane (2012, Oneworld Publications), että liikumme tauotta rationaalisen ja irrationaalisen akselilla. Intuitiivinen ajattelu, joka on vaistonomaista ja tunnepitoista, mahdollistaa myös maagisen ajattelun. Maaginen ajattelija piirtää yhtäläisyysmerkin henkilökohtaisten kokemustensa sekä ulkoisen maailman välille. Se on virhepäätelmä, jonka seurauksena ilmiöt ja esineet saavat sellaisia ominaisuuksia, joita niillä todellisuudessa ei ole. Maailma värittyy henkilökohtaisilla kertomuksilla, tulkinnoilla.

Ihminen tarvitsee tätä illuusiota. Maagisen ajattelun on todettu lievittävän ahdistusta,  lisäävän kontrollin tunnetta sekä tekevän elämästä merkityksellistä. Maaginen ajattelu tekee elämän sattumanvaraisuudesta siedettävää.

Kuva_2.jpg

Maaginen ajattelu on kirjoittajien leipälaji. Kirjoittaja uskoo subjektiivisen kokemuksensa virtaavan kirjoitusmerkkien kautta lukijoidensa tietoisuuteen. Mitään todellista syy-seuraus-suhdetta ei kuitenkaan ole. W.H. Auden toteaakin esseessään Reading (1962, Faber & Faber), että ”kirjoittajan ja hänen lukijoidensa mielenkiinnonkohteet eivät ole koskaan samoja, mutta jos ne joskus sattuvat kohtaamaan, kyseessä on vain onnekas sattuma”.

Kaksi ihmistä ei koskaan koe todellisuutta täsmälleen samalla tavalla. Juuri siinä on taiteen voima. ”Runoudessa kaikki faktat ja uskomukset lakkaavat olemasta totta tai tarua, ja niistä tulee mielenkiintoisia mahdollisuuksia”, kirjoittaa Auden. Maaginen ajattelu muuttaa vedenkirkkaan laavavanoiksi, jotka voivat virrata pitkien matkojen päähän vieraisiin maisemiin.

Runoilija Tua Forsströmin uusin kokoelma Merkintöjä: runoja (2018, Siltala) on tutkielma maagisen ajattelun voimasta. Runojen puhuja toteaa, että Audenin mukaan runous ei muuta yhteiskuntaa eikä ihmisluontoa. Runot kuitenkin ”sallivat meidän keskustella kuolleiden kanssa” ja ”muistuttavat siitä että iloitsisimme vähän elämästä tai ainakin koettaisimme kestää”.

Maaginen ajattelu tapahtuukin koetun ja muistetun leikkauspisteessä. Mennyt ei katoa, kun siitä tulee osa elettyä ympäristöä. Forsströmin runokokoelma alkaakin lainauksella W.G. Sebaldin romaanista Austerlitz, joka vilisee eurooppalaisia muistoja: kirjastoja, keskitysleirejä ja rautatieasemia. Esineet ja rakennukset kannattelevat puolestamme taakkaa siitä, että jotakin on joskus ollut mutta ei ole enää.

Vesi on ajan metafora niin Sebaldin kuin Forsströmin teoksessa. Forsströmin runon puhuja kysyy: ”Muistatko yhä kun olit lapsi/ ja kävelit kanssamme samaa/ matkaa päivästä toiseen?/ Oli pieni koski, joka kohisi niin/ kovaa, ja kallio syöksyi veteen.” Forsströmin runoissa veden rinnalle kohoavat Islannin mustanpuhuvat kivikentät ja maan alla hohkaavat magmavirrat: ”Maa jalkojen alla oli ohut/ Tuuli puhalsi rikkiä ja pilviä kasvoille,/ Atlantin valtameri ja sumu ja/ tuhansia miljoonia merilintuja jotka lensivät tihkusateessa veden yllä./”

Sula kivimassa ja vesi ovat fysikaalisilta ominaisuuksiltaan kaukana toisistaan, mutta silti niissä on jotakin samaa. Ne ovat kolikon kaksi puolta, jotka muistuttavat elämän kesyttämättömyydestä ja vastakohtien välttämättömyydestä. Luonnonvoimat tuovat mukanaan syntymiä ja kuolemia ja paljastavat armotta ihmisen avuttomuuden. Forsströmin kirkas mutta melankolinen runous onkin eksistentiaalisen yksinäisyyden loputonta tutkiskelua. Se on putoamista, mutta myös pudottautumista. Kaikki tämä tapahtuu poetiikan turvin.

Kuva_3.jpg


Putoamisen poetiikkaa harjoittaa myös Joan Didion. Omaelämäkerrallisessa teoksessaan Maagisen ajattelun aika (2012, Like) hän jäsentää sellaista ajanjaksoa elämässään, jolloin kaikelta, mikä kävi ennen järkeen, katoaa yhtäkkiä pohja. Putoaminen alkaa aviomiehen äkillisestä kuolemasta ja tyttären vakavasta sairastumisesta.

Didion kuvaa teoksensa kirjoittamisprosessia ”haluksi romahduttaa aikajärjestyksen”. Muistettu, koettu ja toivottu sulavat yhteen menetyksen voimasta. Kunhan ei lue muistokirjoituksia, puoliso ei ole kuollut. Kunhan ei anna pois puolison kenkiä, hän voi vielä palata. Kunhan kunhan kunhan.

Maaginen ajattelu jähmettää kivisulan kiviksi, kivet mausoleumien seiniksi ja mausoleumit lopulta museoiksi. Mutta eläviä ei voi museoida. Maagisen ajattelunkin aika on rajallista. Oleellista on tietää, milloin ”vuorovedet vaihtuvat”, niin kuin Didion asian ilmaisee. Irrationaalinen palautuu vähitellen rationaaliseksi.

Suomentaja Annika Idström toteaa Marguerite Durasin Kirjoitan-teoksen (2005, Like) esipuheessa, että Duras pyrki hallitsemaan kirjoittamalla ”kuoleman kaltaista tyhjyyttä”. Eksistentiaalinen ahdistus ajoi Durasin kyseenalaistamaan olemassa olevan kirjoittamisen keinoin.

Filosofi John Stuart Millin mukaan olemmekin alttiita ajattelemaan, että samankaltainen synnyttää samankaltaista. Hudson kirjoittaa, että juuri tämä mahdollistaa maagisen ajattelun ja siitä versovat merkitysverkostot. Ihminen näkee yhteyksiä sielläkin, missä niitä ei ole.

Kirjoittaminen oli Durasille kierkegaardilainen hyppy. Se oli uskoa, autenttista olemassaoloa vailla todisteiden ja rationaalisen ajattelun tuomaa varmuutta. Juuri siksi kirjoittaminen oli hänelle turvapaikka.

Kuva_4.jpg

Sisäinen konflikti pakottaa ihmisen hylkäämään tutun ja turvallisen ja luomaan jotakin uutta. Mikään ei tee tätä tehokkaammin kuin metafora. Kirjallisuudentutkija Shira Wolosky toteaakin, että metaforassa samankaltaisuus on ennakoimatonta ja yllättävää. Se rikkoo logiikan rajoja, saa aikaan äkillistä putoamista.

Metafora johtaakin aina metamorfoosiin. Metaforinen samankaltaisuus ei ole suoraviivaista syy-seuraus-suhdetta, vaan siirtymistä yhdestä ajallisesta ja tilallisesta todellisuudesta toiseen. Jotakin vanhaa kuolee, jotakin uutta syntyy.

Maagisessa ajattelussa vastakohdat tarvitsevat toisiaan. Aineellinen nojaa aineettomuuteen, rauha levottomuuteen. Kielen konkreettiset jäljet, kokemusten muistomerkit eivät kohoa maailmaan ilman ihmisiä, jotka ovat valmiita pudottautumaan teon järjettömyydestä huolimatta.

Usko siihen, että sanat tavoittavat lukijansa, on kenties maagista ajattelua, jopa alkemiaa, mutta juuri se tekee kirjoittamisesta kiehtovaa. Kyky muuttaa yksityinen yhteiseksi ja pysymätön pysyväksi on polttavaa laavaa rantaviivalla. Se on samalla kauhistuttavaa ja äärettömän kaunista.


Kirjallisuus:

Auden, W.H. 1962/1948. ”Reading”. Teoksessa The Dyer’s Hand and other essays. London: Faber & Faber, s. 3-12.
Didion, J. 2012. Maagisen ajattelun aika. Suomentaja Marja Haapio. Helsinki: Like.
Duras, M. 2005. Kirjoitan. Suomentaja Annika Inström. Helsinki: Like.
Forsström, T. 2018. Merkintöjä: runoja. Suomentaja Jyrki Kiiskinen. Helsinki: Siltala.
Gallen-Kallela, A. 2015. Elämän harjulla: Akseli Gallen-Kallela ja Jusélius-Mausoleumi. Espoo: Gallen-Kallelan museo.
Hutson, M. 2012. The 7 laws of magical thinking. How irrationality makes us happy, healthy, and sane. London: Oneworld Publications.
Piaget, J. 1988. ”Lapsen henkinen kasvu”. Teoksessa Lapsi maailmansa rakentajana. Kuusi esseetä lapsen kehityksestä. Suomentaja Saara Palmgren. Helsinki: WSOY, s. 21-97.
Wolosky, S. 2008. The art of poetry: how to read a poem. Oxford & New York: Oxford University Press.

Kuvat: Sanna Kivikoski

Mari Sainion musiikki kumpuaa pohjoisen luonnosta ja tarinoista

Mari Sainion musiikki kumpuaa pohjoisen luonnosta ja tarinoista

Tiina Pyykkinen: "Haluan häiritä havaintoa"

Tiina Pyykkinen: "Haluan häiritä havaintoa"