Tekijän ääni: Teo Hirvonen

Tekijän ääni: Teo Hirvonen

Viime toukokuussa julkaisimme bändini Grandmother Cornin kanssa toisen levymme Daphnen. Levyn valmistelut olin kuitenkin jo aloittanut lähes seitsemän vuotta aiemmin.

Kirjoitin albumin päätösraidan Full Circlen keväällä 2011. Päätin samalla sen tulevan vielä joskus olemaan levyni päätösraita. Siitä lähtien olen laittanut biisejä, jotka teemallisesti sopisivat yhteen, odottamaan sivuun tätä projektia.

Vaikka tuoreimpien ja vanhimpien kappaleiden säveltämisessä saattaakin olla kuusi vuotta välissä ei kyseessä silti ole mikään tilkkutäkkikokoelma biisejä vuosien varrelta. Singlet johtavat musiikkimarkkinoita, mutta olen aina itse ollut albumimiehiä. Minulle on tärkeää, että kokonaisuudessaan albumi tarjoaa vielä jotakin paljon enemmän, kuin osiensa summa. 

Teemallisesti kaikki levyn kappaleet käsittelevät muutosta, niin omasta tahdosta kuin pakostakin ja ideaa jostakin paremmasta. Levyn avaus- ja  nimikkoraidoilla teema sanallistetaan konkreettisimmin mutta sama teema löytyy jokaisesta kappaleesta eri suunnasta tutkittuna. En ole pitänyt itseäni kovin poliittisena kirjoittajana mutta kirjoittaessani kappaleita ympärillä olevista ihmisistä ja tapahtumista näinä aikoina on mahdotonta vain sivuuttaa sitä puolta. 

 Levyn kanneksi valittiin  Venla Ekebomin  teos  Pikkusielu  (2016), joka mielestämme kuvaa täydellisesti kokonaisuuden tunnelmaa. 

Levyn kanneksi valittiin Venla Ekebomin teos Pikkusielu (2016), joka mielestämme kuvaa täydellisesti kokonaisuuden tunnelmaa. 

Grandmother Cornin kanssa olemme työstäneet tätä levyä käytännössä ensimmäisistä treeneistämme 2015 lähtien ja aktiivisesti viime syksystä asti. Siksi olikin yllättävää, että kun viimein aloitimme alkukeväästä levyn äänitykset, kaikki tuntui menevän silmänräpäyksessä. Äänitimme jokaisen kappaleen pohjat yhden päivän aikana, eikä lopuissakaan äänityksissä vierähtänyt montaa päivää. Suunniteltuaan ensin monta vuotta jotakin ja sitten nähdä sen valmistuvan hetkessä on outo mutta huojentava tunne.

Yksi tärkeimpiä asioita meille alusta alkaen oli levyn soundi. Halusimme levyllemme oman tunnistettavan äänimaailman, mutta emme halunneet sen kuullostavan pakotetulta ja päälle liimatulta. Pyrimme siihen, että albumi kuullostaa heti äänitystilaisuudessa omanlaiseltaan. Tämän saavuttaaksemme päätimme äänittää kaikki kappaleet niin pitkälti analogisesti kelanauhurille kuin vain mahdollista. Kelanauha kun onnistuu vangitsemaan syvyyttä ja äänitystilan tunnelmaa mielestämme kaikkein parhaiten. Suurin kiitos äänimaailmasta kuuluu Väinö Karjalaiselle, joka äänitti ja miksasi levyn upeasoundisella studiollaan. Äänityksellisesti tämä albumi ei ollut mikään helpoin tehtävä, monet asiat miksattiin valmiiksi samalla kun niitä äänitettiin, enkä usko että kukaan olisi voinut suoriutua tästä häntä paremmin. 

Jotta levyn äänimaailma pääsisi täysin oikeuksiinsa teetimme albumista vinyylipainoksen, joka tulee myyntiin elokuussa. Myös kappaleiden muodostama draamankaari nousee uudella tavalla esille vinyylissä, sillä kaikkien vuosien ajan tämän levyn biisijärjestystä on mietitty nimenomaan A- ja B-puoli mielessä. 

24.8. soitamme Semifinalissa levynjulkkarikeikallamme koko levyn läpi lukuisien vierailijoiden kanssa.


Teksti: Teo Hirvonen, Grandmother Cornin solisti, kitaristi ja kosketinsoittaja

Kuuntele Daphne Spotifysta ja lukaise mitä #AESTHETIC tuumasi yhtyeen akustisesta keikasta reilu vuosi sitten.

Art Made Now

Art Made Now

Kamppailu jämähtäneisyyttä vastaan: "Haluan pysyä puhtaana mahdollisuuksille ja muutoksille"

Kamppailu jämähtäneisyyttä vastaan: "Haluan pysyä puhtaana mahdollisuuksille ja muutoksille"