Nuorena taiteilijana toimimisesta, osa I

Nuorena taiteilijana toimimisesta, osa I

Kuvataiteilijat Heidi Katajamäki ja Saimi Suikkanen ovat mukana haastattelusarjassa, jossa käsitellään nuoren taiteilijan elämää. Alkukeväästä Taiteen edistämiskeskus Taike ja Kulttuuripolitiikan tutkimuskeskus Cupore julkistivat kolmannen Taiteen ja kulttuurin barometrin, jossa käsiteltiin nuoren taiteilijan työllistymistä. Kyselyyn vastasi yhteensä 565 nuorta (alle 35-vuotiasta) taiteentekijää. Vastaajat edustivat visuaalisia taiteita, esittäviä taiteita, musiikkia, audiovisuaalista taidetta, arkkitehtuuria ja muotoilua, kirjallisuutta ja monialaisia taiteita. #AESTHETIC paneutuu tässä haastattelusarjassa tarkemmin siihen, miten barometrin vastaukset näkyvät nuorten taiteilijoiden elämässä.


Kevään vaihtuminen kesään on kuvataidekouluissa valintakurssien ja lopputyönäyttelyiden aikaa. Taideyliopiston Kuvataideakatemian lopputyönäyttely Kuvan Kevään kävijämäärä oli jälleen ylitse muiden, aivan kuten koulun hakijamääräkin toisiin ammatin antaviin koulutuksiin verrattuna.  Suomen ainoalla taideyliopistolla on huomattava etulyöntiasema, mutta mikä siitä tekee muita paremman? Koulun, jonne moni yrittää päästä sisään kerta toisensa jälkeen? Miksi muut taiteen oppilaitokset joutuvat jatkuvasti leikkausten kohteeksi, niitä lakkautetaan ja siirretään suurempien AMK-keskittymän yhteyteen? Entä millaista on valmistua koulusta, jota ei enää ole olemassa tai jonka paikkakunta vaihtuu?

Olemme haastatelleet kahta vastavalmistunutta kuvataiteilijaa, Heidi Katajamäkeä ja Saimi Suikkasta. Katajamäki valmistui Lahden Taideinstituutin viimeiseltä vuosikurssilta ja Suikkasen käymä Saimaan Ammattikorkeakoulu siirtyy pian Imatralta Lappeenrantaan.

 Saimi Suikkanen: Self-portrait with a book about something irrelevant, öljy paperille, 150 x 110 cm, 2018.

Saimi Suikkanen: Self-portrait with a book about something irrelevant, öljy paperille, 150 x 110 cm, 2018.

Katajamäki on 27-vuotias kuvataiteilija. Hän on kotoisin Seinäjoelta, mutta asuu ja työskentelee nykyisin Lahdessa, jonne on kotiutunut hyvin. Hän on pyörinyt aina erilaisten taidealojen parissa. Halu toimia luovalla alalla on ollut hänessä aina pienenä kimmokkeena, lisämausteena kaikkeen muuhun. Seinäjoen musiikkiluokkien kasvatin lapsuuteen ja nuoruuteen kuului myös intensiivinen musiikin harrastaminen. Lisäksi Katajamäki oli intohimoisesti kiinnostunut teatterin tekemisestä, kävi tanssitunneilla ja kirjoitti. Tekstiä syntyy yhä päivittäin, lähinnä itselle. Katajamäki kirjoittaa myös ammattia, taidealoja ja kulttuurielämää käsittelevää kolumnia Seinäjoen Sanomiin.

"Kun lukion jälkeen tuli aika miettiä minkälaiseen tulevaisuuteen olisi mieleisintä lähteä pyrkimään, pyörittelin näitä jo jollain tasolla tutuiksi tulleita luovia aloja. Päätös tuntui hankalalta. En halunnut rajata itseäni liikaa. Ystävä kertoi minulle Oriveden opiston kuvataidelinjasta, ja mielenkiintoni heräsi. Kuvataide tuntui kutkuttavalta laajuutensa vuoksi. Alusta pitäen sen laaja-alaisuus tuntui helpottavalta ja mielenkiintoiselta. Lähdin tutustumaan aivan uuteen alaan, maalasin ensimmäiset maalaukseni, kuulin erilaisista kuvataiteen mahdollisuuksista. Innostuin, kiinnostuin, ihastuin ja rakastuin. Halusin lisää. Ja sillä tiellä olen yhä", Katajamäki kertoo.

24-vuotias Suikkanen on puolestaan kotoisin Imatralta, jossa hänen koulunsakin sijaitsi. Hän valmistui vuosi sitten ja jäi vielä hetkeksi asumaan ja työskentelemään paikkakunnalle. Hän sai työhuoneen taidekeskus Krimiltä ja hyppäsi samalla mukaan yhdistyksen toimintaan. Taiteessaan Suikkanen keskittyy kuvaamaan elämää naisena seksuaalisuuden, naisruumiin kuin sukupuoliroolien tutkimisen kautta. Hän tekee pääosin öljy- tai vesivärimaalauksia paperille, mutta teki vastikään myös videoteoksen muusikko JP Lehtisen kanssa Krimin viimeiseen näyttelyyn Koti nimeltä Krimi. Syksyllä Suikkasella on edessä paikkakunnan vaihdos ja tulevaisuudessa maisteriopinnot mahdollisesti ulkomailla.

"Uskon, että taidekouluun päätymiseni oli osaksi sattuman kauppaa. Jos en olisi mennyt Savonlinnan Taidelukioon kuvataidelinjalle, olisin varmaan opiskelemassa jotain muuta alaa. Taidelukio oli eräänlainen käännekohta, sillä siellä kiinnostuin syvemmin taiteesta ja sain kannustusta taidekouluihin hakemiseen. En tiedä pidänkö sanasta kutsumusammatti, sillä en halua ajatella, että täytyisi olla jotenkin erilainen tai erityinen ollakseen taiteilija. Kuvataiteilijan työ on tietysti  haastavaa ja vaatii enemmän kuin moni muu ala, mutta en halua mystifioida sitä tai taiteilijuutta yhtään enempää", Suikkanen kertoo.

 

Koulussa elää tietynlaisessa kuplassa

Valmistumisen hetkellä Katajamäkeä pelotti kuva tulevaisuudesta. Pää oli täynnä kysymyksiä ja epävarmuutta siitä, mihin hän seuraavaksi lähtisi etenemään. Lopputyönäyttelyyn tekemänsä teoksen parissa taiteilija päätti, ettei anna pelolle valtaa. Katajamäki halusi antaa itselleen vuoden, jonka aikana kokeilisi täysillä, miten kaikki menisi. Hän tunnusteli, mitä mahdollisuuksia vuosi ja uusi ammatti toisivat tullessaan ja ennenkaikkea sitä, miltä hänestä tuntuisi tekijänä. Tästä vuodesta on nyt pian kaksi vuotta ja Katajamäki on yhä valitsemallaan tiellä.

Kaikki ei suinkaan ole ollut helppoa, päinvastoin. Katajamäki kertoo, että uran alussa kaikki on tavallaan opeteltava alusta. Vaikka Katajamäellä oli takanaan seitsemän vuotta taideopintoja kolmesta eri taidekoulusta, hänestä tuntuu, että käytännössä kaikki mitä uran alkuun on liittynyt, on ollut uutta.

"Yleisesti kuvataitelija toimii todella yksin. Vastuu, organisointikyky, ammatin moninaisuus, stressinsietokyky, riskinottokyky, omasta jaksamisesta ja hyvinvoinnista huolta pitäminen... kaikki on täytynyt opetella täysin itse. Olen kompastellut, kahlannut, rämpinyt ja välillä loikkinut ja liitänyt eteenpäin. Tässä kohdin, noin kahden vuoden jälkeen, olen alkanut tuntemaan, että alan oppimaan työni tekemistä ilman, että kannan liian suurta painoa mukanani. Hukutin itseni taiteen tekemiseen, mutta nyt olen nostamassa itseäni ylös sieltä ja ennen kaikkea tajunnut, ettei itseään tarvitse hukuttaa ja itseltään vaatia liikaa. Luovuudelle ei voi antaa liiaksi aikatauluja, vaan sille ja itselle täytyy osata antaa myös aikaa", Katajamäki sanoo. 

Heidi Katajamäki työnsä äärellä.

"Valmistumisen jälkeinen fiilis oli outo. Olin iloinen ja ylpeä uudesta ammatistani, mutta samalla aloin ymmärtää, miten vaikeaan ammattiin olen valmistunut. Myös opinnäytetyön aiheuttama uupumus painosti taustalla vielä pitkälle syksyyn asti. Opiskelijana oli aika epärealistiset näkemykset valmistumisen jälkeisestä elämästä. Koulussa elää tietynlaisessa kuplassa, jossa tukea saa helposti. Valmistumisen jälkeen kukaan ei olekaan kehumassa duunejasi työhuoneella tai neuvomassa eteenpäin. Oli vaikeaa saada esimerkiksi tietoa näyttelyhauista ja muista, sillä ammattiliittoihin pystyi hakemaan vasta syksyllä", Suikkanen sanoo.

Suikkanen on kiitollinen siitä, että hän sai heti valmistuttuaan työhuoneen Taidekeskus Krimiltä. Siellä hän pääsi tutustumaan kokeneempiin kollegoihin, joilta sai paljon apua ja kannustusta. Työskentelemään oli aina mukava mennä, sillä paikalla oli melkein aina joku yhdistyksen jäsenistä. Krimin toiminta kuitenkin päättyy pian ja taidekeskus puretaan. Suikkanen oli mukana järjestämässä suurta purkutalonäyttelyä. Siihen osallistui 55 taiteilijaa ja taiteilijaryhmää. Suikkasesta oli hienoa päästä näkemään, mitä kaikkea ison tapahtuman järjestäminen vaatii, ja miten alalla pidempään olleet kollegat toimivat. Näyttely sai paljon huomiota alueellisesti ja mediassa. Krimin ja taidekoulun toiminnan loppuessa Imatran kulttuurielämään jää suuri tyhjiö. 

 

Taideopintoihin kaivataan lisää tietoa käytännön asioista

Kumpikin nuorista taiteilijoista on tyytyväinen kouluunsa. Imatran taidekoululla oli vahva side Pietariin, josta on tullut esimerkiksi opettajia pitämään perinteisiä maisema- ja muotokuvakursseja. Lisäksi koululla oli erinomaiset tilat ja ilmaiset materiaalit, mikä ei ole enää tänä päivänä arkipäivää taidekouluissa. Itsenäistä työskentelyä oli hyvässä suhteessa kursseihin ja myös koulun muita osastoilta sai ottaa haluamiaan kursseja. Suikkanen kokee, että oppilaan oli mahdollista keskittyä juuri siihen, mikä häntä itseään kiinnosti. Suikkaselle se tarkoitti aluksi perinteisiä tekniikoita, piirtämistä ja monipuolisia vaihtomahdollisuuksia. Suikkanen itse pääsi kokonaiseksi lukukaudeksi vaihtoon Pohjois-Irlantiin, Belfastiin.

Myös Lahden Taideinstituutti antoi opiskelijoilleen paljon. Opiskelijan oli mahdollista perehtyä eri kuvataiteen aloihin, tosin niin sanotusti suosituimmat ja perinteisimmät alat korostuivat opetuksessa. Maalaustaidetta, kuvanveistoa ja taidegrafiikkaa pystyi opiskelemaan paljon.  Katajamäki olisi kuitenkin itse toivonut vielä enemmän laaja-alaisuutta, perehdytystä ja eri kuvataiteen alojen tutkimista, esimerkiksi tietoa niiden risteytyksistä ja mahdollisuuksista sekoittaa eri aloja. Sekä Imatralla että Taideinstituutissa opiskelijoille annettiin mahdollisuus kehittää omaa taiteellista työtä, ja tekemiselle annettiin paljon tilaa.

Saimi Suikkanen: Omakuva sohvalla, lyijykynä paperille, 29 x 21 cm, 2017

Taiken ja Cuporen julkaiseman barometrin mukaan nuoret taiteilijat arvostavat koulutusta, ja sen koetaan parantavan työnsaantimahdollisuuksia. Kuitenkin vain noin puolet vastaajista kokee saaneensa koulutuksessaan todenmukaisen käsityksen taiteilijana työskentelystä. Vain 10% vastanneista taiteilijoista esimerkiksi kokee osaavansa hinnoitella täysin työtään. Koulutukselta toivotaankin monipuolistumista, etenkin markkinaosaamisen, työmarkkinoilla toimimisen ja yrittäjyyden osalta. Samaa toivovat myös Katajamäki ja Suikkanen.

Suikkanen huomasi opiskellessaan kaivanneensa enemmän teoriaopintoja, sillä taidetta on hänen mielestään tärkeä tutkia myös teoreettisesti. Tämä tuli ilmi etenkin vaihdossaolon aikana. Belfastissa järjestettiin viikottain Artist Talk, jossa joku paikallinen tai irlantilainen taiteilija kertoi omasta työskentelystään ja taiteestaan. Nämä luennot olivat Suikkasesta todella tärkeitä, sillä tapoja tehdä taidetta ja selviytyä taiteilijana on niin monia. Hänen mielestään monet eivät vielä koulussakaan ymmärrä, millainen ala oikeasti on.

"Koulu antoi hyvät eväät, vaikka tietenkin statementien ja muiden kirjoittamista olisi voinut harjoitella lisääkin. Tässä työssä kirjoittaminen on niin tärkeää ja siihen olisin itse kaivannut lisäapua. Myös käytännön vinkkejä olisi ollut hyvä opettaa, kuten painottaa liittojen merkitystä tiedonsaannissa tai mihin näyttelypaikkoihin kannattaisi uran alussa panostaa", Suikkanen luettelee.

Katajamäki kaipasi myös enemmän opintoja käytännön työtä varten. Olisi tarvittu kirjanpidon, markkinoinnin, yhteistyön, johtamisen ja moninaisuuden kursseja sekä ajankohtaisempaa oppia verotukseen, töiden hinnoitteluun, palkanlaskuun, tilaustöiden tekoon ja hakemiseen. Myöskään opinnot työhyvinvointiin, työssä jaksamiseen ja yksin työskentelyyn liittyen eivät olisi olleet pahitteeksi. Kuvataiteilijan ammatissa toimimisen konkreettiset käytännöt ja laaja-alaisempi kuvataiteen ammatin tutkiminen olisi ollut tarpeen.

"Minkälaista on oikeasti valmistua ammattiin, joka on todella marginaalissa? Mitä se tarkoittaa ja kuinka sellainen vaikuttaa? Millaisessa suhteessa kuvataide on yhteiskuntaan, muihin ammatteihin, ihmiseen ja muihin taiteen ja kulttuurin aloihin? Myös opetuksessa olisi hyvä tarkastella taiteen tekijää: minkälaisia haasteita ammatti tuo esimerkiksi psyykelle ja jaksamiselle? Opetuksessa olisi yksilökeskeisesti hyvä pohdiskella opiskelijan henkilökohtaisia ammatissa pärjäämisen vahvuuksia ja heikkouksia. Tämän lisäksi opetuksessa tulisi olla nykypäivän kuvataiteen aseman pohdiskelua ajankohtaisten teemojen kautta. Nostaisin tässä eritoten tasa-arvon ja feminiiniset ajatukset kuvataiteessa. Pitäisi olla myös kriittistä pohdintaa kuvataidemaailmaa ja sen pyörimistä kohtaan. Poskettomat galleriavuokrat ja se, että taiteilija joutuu tekemään kaiken ja maksamaan kaiken vielä vuonna 2018, on käsittämätöntä", sanoo Katajamäki.

Koulu antoi tiiviin yhteisön, verkoston, luotettavat kollegat. Tämä korostui eritoten, kun olimme Taideinsituutin viimeisellä vuosikurssilla, eikä kouluun enää otettu lisää uusia opiskelijoita.
— Heidi Katajamäki

Aallonpohjassa

Opiskelu Taideinstituutin lakkauttamispäätöksen alla loi Katajamäkeen ja vuosikurssilaisiin taistelutahtoa. He halusivat saada koululle näkyvyyttä vielä viimeisen kerran. Sama ajatus ja kipinä palaa Katajamäessä yhä. Lahden Taideinstituutin lakkauttaminen vaikuttaa hänestä yleisilmapiirillisesti siihen, miten kuvataide nähdään, kuinka siihen suhtaudutaan ja arvostetaan. Taiteen tekijänä lakkauttamispäätös vaikuttaa häneen yhä.

"Tuntuu surkealta kuulla tai lukea, että taas leikataan kulttuurialoilta. Se tuntuu siltä, kuin ihminen ampuisi itseään tahallaan jalkaan. Mutta jaksan uskoa, että toimimme aaltoliikkeessä ja tällä hetkellä olemme aallonpohjassa. Mutta aaltoliike tulee nousemaan. Tulee aika, jolloin ihmiset ja eritoten päättäjät osaavat nähdä tuottavuuden ja numeroiden ulkopuolelle. Kulttuuri- ja taidealat nostavat päätään, huomataan että tarvitaan kouluja, lisää ammattilaisia ja osaajia. Ja silloin me, joilla on se viimeinen oppi, voimme mahdollisesti jakaa osaamistamme eteenpäin yhdessä silloisen nykyisyyden kanssa" Katajamäki uskoo.

Heidi Katajamäen näyttelystä Nynny Pylly Myymälä 2 -galleriasta vuodenvaihteesta 2017-18.

Suikkasen mielestä nyt Suomessa jäljellä olevia ammattikorkeakouluja tulisi tukea, ei laittaa enää enempää alas eikä mollata. Hän kuulee joskus mielipiteitä siitä, miten Imatran koulu olisi pitänyt lakkauttaa, eikä esimerkiksi Lahden Taideinstituuttia.

"Lahden Taideinstituuttia ei tietenkään olisi pitänyt lakkauttaa, mutta eipä se päätös liittynyt mitenkään Imatran koulun pysymiseen. Tällainen vastakkainasettelu ei auta yhtään mitään", Suikkanen sanoo.

Imatran koulun kohtalo on siirto Lappeenrantaan. Suikkanen kokee, että samalla Imatran kaupunki menettää koulun lisäksi opiskelijoita ja kulttuuria. Lappeenrannassa koulua odottavat pienemmät tilat ja jo ennestään suuri määrä opiskelijoita. Myös koulun maine on niin sanotusti rakennettava uudelleen. Moni puhuu edelleen "Imatran taidekoulusta", vaikka koulu on jo yli kymmenen vuotta kuulunut Saimaan ammattikorkeakouluun. Suikkasen mielestä koko käsite Imatran taidekoulusta tulee häviämään täysin koulun siirtyessä Lappeenrantaan, sillä koulua ei vieläkään tunneta tällä oikealla nimellään. Hän kuitenkin elättelee toivetta, että tuleva muutos olisi sellainen, että mentäisiin taide eikä raha edellä.

Kytevä maisema ja ihmisen jälkeinen aika

Kytevä maisema ja ihmisen jälkeinen aika

Kartasto väläyttää kirkkaasti Suomen kuvataiteen kenttää

Kartasto väläyttää kirkkaasti Suomen kuvataiteen kenttää