Daniéla Vainio tutkii teoksissaan aikuisten maailmaa lasten silmin

Daniéla Vainio tutkii teoksissaan aikuisten maailmaa lasten silmin

Daniéla Vainio vietti lapsuudessaan tuntikausia isoäitinsä kanssa valokuvaten. Valokuvaushetket olivat Vainion lapsuuden suurimpia ilon hetkiä, ja silloin syttyi myös rakkaus linssitekniikkaan ja esiintymiseen. Kiinnostus mystiseen taiteilijamyyttiin sai hänet puolestaan kahlaamaan läpi suomalaisten taiteilijoiden omaelämäkertoja. Vainion oman suvun taiteilijoita pidettiin arvostetussa asemassa ja pienen tytön alitajunnassa alkoi kyteä halu liittyä tähän samaan jatkumoon.

Tie taiteilijuuteen on kulkenut mutkien kautta ja vaatinut rohkeutta lähteä vieraaseen maahan unelmansa perässä. Vainio opiskeli lukion jälkeen viestintää Helsingin avoimessa yliopistossa mutta ymmärsi pian, ettei halunnut sellaista elämäntyyliä. Nyt 28-vuotias Vainio vastaa haastattelukysymyksiin Lontoosta, jossa hän opiskelee neljättä vuotta.

Camberwell College of Arts on jo Vainion toinen koulu Lontoossa. Aluksi hän haki ja pääsi nykyistä koulua teknisempään University for the Creative Arts:iin. Sieltä saatu oppi oli hyvin hyödyllistä. Studio- ja kameratekniikan tultua tutuksi nykyisen koulun luova, urbaani ja intiimi taideyhteisö tuntuu Vainiosta hyvältä. Hänestä tuntuu, että muutto Lontooseen auttoi häntä päästämään irti vanhoista ajatuslukoista: kuinka täytyisi luoda ja mitä varten. Lontoo antoi Vainiolle mahdollisuuden alkaa rakentamaan taiteilijuutta vapaista lähtökohdista.

"Olen löytänyt oman tapani ilmaista, vaikka toki olen urani alkuvaiheilla. Itsestään valokuvaus ei ole tärkein ilmaisutapa, vaan lähestyn medioita valokuvauksen lähtökohdista. Jos esimerkiksi työskentelen objektin kanssa, käsittelen sitä representaation ja valokuvataiteen näkökulmasta. Toisinaan saatan työskennellä valokuvan kanssa, mutta tutkia enemmän sen objektiivisuuttaa ja tilaa kuin itse visuaalista sisältöä. Olen vuoden verran käyttänyt töissäni 1990-luvun arkistokuvaa mitä olen löytänyt sukulaisten kellareista ja ullakoilta, ja tutkinut muistikuvien syntymistä kuvien ja assosiaatioiden pohjalta. Kuratoin ja editoin arkistokuvaa uusiksi kokonaisuuksiksi ja luon uusia vaihtoehtoisia muistikuvia menneistä tapahtumista", Vainio kertoo.

daniela.vainio.shellphone.jpg

You Used To Call Me On My Shell Phone, 2017, IPhone 5, shell from Philippines, clay, chewing gum

Vainion lähtökohdat teoksiin syntyvät yleensä sisäisestä tarpeesta käsitellä jotain itselle vierasta asiaa. Se on hyppy tuntemattomaan, jossa hän alkaa taiteen avulla jäsentämään aihetta uuteen muotoon. Matkan varrella asia imee itseensä laajempia kokonaisuuksia. Prosessi on sisäistä tarvetta tarttua johonkin aiheeseen, jotta siitä työstämisen kautta voi päästää irti. Vainio kertoo töissään käsittelevänsä usein aikuisten maailmaa kuten rahataloutta, politiikkaa tai avioeroja lapsen näkökulmasta.

"Lapsen näkökulmasta elämä on niin radikaalia ja maagista, ja se sama pieni haaveilijatyttö elää minussa vielä vahvana. Lapsena haaveilin taiteilijan ammatista ja koen, että nyt aikuisena pystyn tavallaan tuomaan tuota maailmaa esille niin kuin sen silloin koin. Tulkitsen ihmisiä niin kuin me oltaisiin vielä kaikki lapsia. Meillä on lähes samat tunteet ja tarpeet. Ihminen toimii usein tiedostamattomasti asioiden edessä. Musta on hauskaa sekoittaa leikkimielisyyttä tähän maailmaan ja rikkoa tätä vakavuutta, jossa eletään. Ihmisillä on niin kova tarve heittäytyä aikuismaskien taakse ja näyttäytyä tärkeänä ja musta on hauska rikkoa sitä ja käyttää lapsen näkökulmaa myös pienenä provokaationa", taiteilija kertoo.

Vainio tekee valokuvan keinojen lisäksi videota, performanssia ja tekstiä. Hän arvostaa materiaalintuntemusta ja siihen liittyviä traditioita, ja kokee teoksen liittämisen tietynlaiseen teoreettiseen jatkumoon tärkeänä. Sitä kautta teos on hänestä myös hyödyllinen eikä vain esteettinen. Teos lähtee liikkelle sisäisestä tarpeesta, vaikka sen esille laittoon liittyisi vaikeiden tunteiden kohtaamista. 

Teoksen tulee Vainion mielestä myös puhutella ja aiheuttaa keskustelua. Silloin se lähtee elämään omaa elämäänsä ja pääsee osaksi maailmaa.

"Jos teos puhuttelee ja aiheuttaa hyvää keskustelua teoksen ympärillä, silloin koen onnistuvani. Ja kun palaute osuu siihen ytimeen minkä kanssa on työskennellyt niin kyllä se tuntuu hyvältä, oli palaute sitten positiivista tai negatiivista. Itse luova työ studiolla on rikastuttavaa missä ajantaju saattaa kadota, ja silloin tulee harvoin mietittyä teoksen esille saattamista. Vaikeimmat hetket ovat juuri kun on aika saattaa teos näkyväksi uudelle yleisölle ensimmäistä kertaa. Mun työt ovat usein lähteneet henkilökohtaisista tarpeista liikkeille, ja niistä puhuminen vaatii myös oman persoonan laittamista peliin", Vainio kertoo.

Taiteilija työskentelee pitkälti koulun tarjoamassa studiotilassa jonne kuraattorit, opettajat ja eri taiteilijat tekevät studiovierailuja. Opinnoissa painotetaan vahvasti yksilöllistä taiteilijuutta ja opiskelijoita kannustetaan oman visuaalisen ilmeen etsimiseen. Koulussa Vainio ei kuitenkaan ole pelkästään studiollaan vaan opiskelu koostuu myös teoreettisista opinnoista, taiteen filosofiasta ja historiasta, galleriavierailuista ja näyttelyiden suunnittelusta.

Kuvataiteen lisäksi opinnoissa käydään läpi robotiikkaa ja tekoälyn kehitystä, erityisesti kamerateknologian ja valokuvauksen näkökulmasta. Vainion opettaja, taiteilija Bernd Behr on pitänyt inspiroivia kursseja konevisiosta ja valokuvauksen arkkitehtuurista, jotka ovat laajentaneet Vainion käsitystä valokuvan tilasta ja tulevaisuudesta. Erityisesti teknologian korostaminen, kuten esimerkiksi VR, 3D-tulostaminen tai digiperformanssi, näkyy Camberwellin opetuksessa.

daniela.vainio.daniela.vainio.fathershands2.jpg
 Father's Hands, 4 digitalisoitua kuvaa VHS-filmistä, painettuna mokkanahkaan ja mikrokuituun, 30x20 cm, 2018

Father's Hands, 4 digitalisoitua kuvaa VHS-filmistä, painettuna mokkanahkaan ja mikrokuituun, 30x20 cm, 2018

Kuten koko Lontoo, Vainion koulu on erittäin kansainvälinen. Oppilaita on erityisesti ympäri Eurooppaa ja Itä-Aasiaa. Ilmapiiri koulussa on todella avoin, kokeileva ja täynnä tekemisen meininkiä. Vainiosta parasta koulussa onkin juuri se, että on päässyt tutustumaan niin erilaisiin oppilaisiin erilaisista taustoista.

"Koulussa on jonkun verran kilpailuhenkisyyttä, mikä on tervettä ja pitää hereillä myös omassa tekemisessä", Vainio toteaa.

Yliopiston professorit ja opettajat korostavat sitä, että he ovat opiskelijoiden kanssataiteilijoita ja kollegoita. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että professorit osallistuvat koulun ulkopuolella järjestettyihin näyttelyihin yksityishenkilöinä, ja kurssien jälkeen mennään yhdessä pubiin puhumaan jalkapallosta.

Koulussa kilpailu pysyy vielä terveenä ja inspiroivana, mutta yleisesti Lontoossa kilpailu on todella kovaa. Vainiolta kesti monta vuotta oppia, että jos potentiaalinen työnantaja sanoo soittavansa myöhemmin, se ei vielä tarkoita mitään. Hän on kuullut monen lontoolaisen sanovan, että jokainen päivä on pieni taistelu. Sellainen on joskus todella kuluttavaa, mutta Vainio pystyy nykyään unohtamaan sen päästyään kiinni Lontoon rikastuttaviin puoliin. Niihin lukeutuvat taide- ja kulttuurielämä, mielenkiintoiset ihmiset, tapahtumat ja resurssit. Esimerkiksi viime viikolla hän teki tutkimustyötä Stanley Kubrickin arkistossa, josta löytyi Kubrickin itse käsinkirjoittamia muistiinpanoja ja Hohto–filmin lavastajan kanssa laadittuja luonnoksia. Vainiosta tällaiset kohtaamiset ovat todella mielenkiintoisia. Hän sanoo löytäneensä Lontoosta äärimmäisen positiivisen voluumin, joka inspiroi ja kannustaa tekemään omia juttuja.

Kilpailu on kovaa, mutta tekijöille löytyy kuitenkin kysyntää. Taidemarkkinoilla liikkuu rahaa, ja jokaiselle taiteen tekijälle löytyy oma porukka ja yleisönsä. Vainio on itse päässyt työskentelemään isojen tekijöiden kanssa. Koulun kautta hän oli mukana kahdessa eri taideprojektissa Tate Modernissa vuonna 2017, jonka jälkeen hän on ollut osana Taten osallistavan taiteen ohjelmaa, Tate Exchangea. Sen kautta hän on päässyt tutustumaan paikallisiin taiteilijakollektiiveihin ja seuraamaan, kuinka esimerkiksi Wolfgang TillmansJoan Jonas ja SuperFlex ovat rakentaneet näyttelyitään.

Vainio on päässyt tekemään yhteistyötä myös Ateneumissa keväällä nähdyn Adel Abidinin kanssa.

"Tutustuin Adeliin kun tein tutkimustyötä omaan arkistokuvaprojektiini liittyen. Adelin kanssa on ollut mielenkiintoista tehdä töitä. Hän on todella kunnianhimoinen taiteilija jolla on inspiroivia visioita, joita on ollut hienoa olla mukana brainstormaamassa. Innostuin kun kuulin Adelin yksityisnäyttelystä Ateneumissa, sillä Ateneumissa ei ollut ennen Adelia nykytaiteen näyttelyä sitten vuoden 1998. Adelin musta huumori ja vahvat poliittiset näkemykset osuivat yhteen omien kiinnostuksen kohteideni kanssa. Näyttelyn helmi, History Wipes –filmi, projektoitiin myös gallerian sulkuaikoina Ateneumin isoista lasi-ikkunoista rautatien puolelle, ja Helsingissä ollessani kuljin sen ohi aina hymyssä syin. Sen työn suunnittelussa ja toteuttamisessa mukana oleminen oli sellainen unelmaduuni", Vainio hehkuttaa.

 Daniéla Vainion kuvan on ottanut Megan Vaughan.

Daniéla Vainion kuvan on ottanut Megan Vaughan.

Vainio rakastaa tehdä yhteistyötä ammatillisesti inspiroivien osaajien kanssa. Heidän kanssaan mielenkiinnot kohtaavat ja työn voi viedä ihan uudelle tasolle. Heiltä voi oppia ja samalla laajentaa omaa näkemystä. Tulevaisuudessa Vainio näkee itsensä työskentelemässä tämänkaltaisessa yhteisössä, jossa voisi viedä nykytaidetta eteenpäin. Hän haaveilee myös yksityisnäyttelyn pitämisestä, ja odottaa oikeaa aikaa sen pitämiselle. Nyt hän keskittyy kuitenkin arkistokuvateosten kuratointiin. Hän on rakentanut niistä myös kirjan, sillä halusi saattaa vuoden kestäneen projektin loppuun kirjan muodossa. Taiteilija unelmoi sen esittelystä esimerkiksi Taten Offprint -kirjamessuilla.

Useamman eri kaupunginosan jälkeen Vainio on päätynyt Lontoossa asumaan Itä-Lontoon boheemille alueelle. Siellä on vähemmän turisteja ja enemmän "oikeaa elämää" – hedelmiä ja kukkia haetaan viereiseltä kauppatorilta ja lähileipomosta saa jopa ruisleipää. Vainio kaipaa myös Suomeen vaikka nauttiikin olostaan Lontoossa. Helsinki – Lontoo -akseli toimii hyvin työskentelyn kannalta, ja molemmat kaupungit tasapainottavat toisiaan. Vainio onkin suunnitellut tulevaisuudenprojekteja myös Suomeen. Hän on tutustunut Suomessa mielenkiintoisiin tekijöihin, joiden kanssa on hauskaa viedä töitä eteenpäin. Vainio ajattelee, että taidekeskustelua on arvokasta käydä myös omalla kielellä.

"Suomessa mun syke laskeutuu. Arvostan suomalaista taiteen kenttää, joka on todella korkeatasoinen. Musta on ollut hauska seurata miten nopeasti suomalainen nykytaiteenkenttä on kansainvälistymässä, ja esimerkiksi Kiasman näyttelyt pysyy lähes yhtä ajankohtaisina kuin Lontoon taideinstituutioiden. Haluaisin, että Helsinkiin syntyisi enemmän pienempiä taiteilijakollektiiveja, gallerioita ja studiorakennuksia", Vainio kertoo.

Taiteilija kaipaa myös Suomessa olevaa perhettään ja läheisiä ystäviään. Hän arvostaa Suomessa herkkyyttä ja hiljaisuutta ja on alkanut katsomaan synnyinkaupunkiaan Helsinkiä ihan erilaisin, vähän romanttisin linssein. Siellä aika liikkuu hitaammin ja on tilaa vain olla. Paikasta toiseen voi halutessaan myös kävellä, mikä ei Lontoossa ihan onnistu.

Vainio sanoo muuttuneensa Lontoossa ihmisenä valtavan paljon. Hänestä jokaisen ihmisen olisikin tärkeää saada kokemus, jossa astuu oman mukavuusalueen ulkopuolelle ja saa tutustua uudenlaisiin ihmisiin. Ulkomailla opiskelun hyvät puolet liittyvätkin hänen mukaansa ennen kaikkea erilaisiin mahdollisuuksiin ja valinnanvapauteen, joita Suomessa on rajoitetummin. Ulkomailla opiskelu sopii Vainion mielestä kaikille. Asioita toki helpottaa, jos sattuu olemaan sosiaalinen, oma-aloitteinen ja avarakatseinen ihminen, mutta Vainio uskoo, että aivan jokaiselle ihmistyypille löytyy oma tapansa olla toisessa maassa.


Daniéla Vainio on esillä Lontoossa seuraavasti:

Tuleva taiteilijakeskustelu:  15 kesäkuuta 2018 , Lighting the Path: With 198 Contemporary Arts and Learning , Tate Modern, Lontoo

Tuleva ryhmänäyttely: 18 - 24 kesäkuuta 2018, Camberwell Undergraduate, 45-65 Peckham Rd, Lontoo

Seuraa Vainiota myös Instagramissa: @danielavainio ja tutustu taiteilijan nettiportfolioon www.danielavainio.com


Nuoret taiteilijat ulkomailla on #AESTHETICin juttusarja, jonka keskiössä ovat nuoret ja kansainväliset suomalaistaiteilijat. He joko opiskelevat ulkomailla, ovat vaihto-oppilaana toisessa maassa tai tekevät jotain ihan muuta - mutta poissa Suomesta.
Sarjan edelliset osat:

Linn Byrkjeland
Markus Jäntti
Ella Männikkö
Emilia Linnavuori

Tekijän ääni: Markus Jäntti

Tekijän ääni: Markus Jäntti

Kumpulassa raikaa kamarimusiikki, jota kuunnellaan sukkasillaan hymy huulessa

Kumpulassa raikaa kamarimusiikki, jota kuunnellaan sukkasillaan hymy huulessa