Espoo Ciné tarjoaa jokaiselle jotakin

Espoo Ciné tarjoaa jokaiselle jotakin

Espoo Ciné alkaa jälleen perjantaina 4. toukokuuta. Yhdellä Suomen suurimmista festivaaleista on totuttu näkemään monipuolinen kattaus varsinkin uusia eurooppalaisia elokuvia, ja tarjontaan kuuluu tälläkin kertaa useita taidonnäytteitä sekä suurilta ohjaajanimiltä että uusilta tulokkailta ympäri maailman. Tänä vuonna kymmenpäiväisen tapahtumaviikon avaa iki-ihanan Wes Andersonin uutuus Isle of Dogs.

Laajasta ohjelmistosta löytyy jokaiselle jotakin, sillä tarjolla on niin fantasiaa, rakkautta, komediaa kuin zombejakin - noin muutaman lajityypin mainitakseni. Ohjelmisto on tupaten täynnä todella kiinnostavia elokuvia ja nimiä, joten valintojen tekeminen ei todellakaan ole helppoa. Festivaaliaikataulun suunnittelua helpottaaksemme poimimme muutaman henkilökohtaisen ennakkosuosikin Espoo Cinén valikoimasta.

 Tänä keväänä jo 29. kerran järjestettävän festivaalin liput ovat jo myynnissä verkossa ja Espoon kulttuurikeskuksessa.   Kuva: Espoo Ciné

Tänä keväänä jo 29. kerran järjestettävän festivaalin liput ovat jo myynnissä verkossa ja Espoon kulttuurikeskuksessa. Kuva: Espoo Ciné

Elokuvien nimet toimivat linkkeinä lisätietoihin: 

Paljon puhuttanut sisäinen taistelu - THELMA

Norjalaisen Joachim Trierin ohjaamassa draamassa seurataan yliopisto-opintonsa aloittaneen Thelman sisäistä kamppailua. Tiukan uskonnollisen lapsuuden ja uuden jännittävän elämän välisessä ristitulessa Thelma alkaa saada kohtauksia, joita lääkäritkään eivät osaa parantaa. Jo pelkkä elokuvan traileri jää kummittelemaan päähän hyytävällä tunnelmallaan ja seksuaalisella jännitteellään.

Sukupolvien välisiä jännitteitä - MITÄ MEISTÄ PUHUTAAN

Norjanpakistanilaisen ohjaajan omaelämäkerrallinen elokuva kertoo tärkeän tarinan toisen polven maahanmuuttajanuoresta, joka tasapainottelee kahden täysin erilaisen maailman välillä. Kun ristiriidat kasvavat liian suuriksi Nisha-tyttö lähetetään sukulaisten huostaan vanhempiensa kotimaahan. Elokuva on saanut kiitosta empaattisesta ja ymmärtävästä näkökulmasta vaikeaan aiheeseen, joka koskettaa lukuisia nuoria ympäri maailman. 

Lyhytelokuvien taikaa - KOTIMAINEN JUHLANÄYTÖS

Espoo Cinén tarjontaan kuuluu myös useita kotimaisia helmiä. Yksi kiinnostavimpia tilaisuuksia on tiistaina 8. toukokuuta järjestettävä juhlanäytös, jossa esitetään seitsemän kotimaista lyhytelokuvaa. Lyhärit ovat nyt kovassa nosteessa, mutta niitä pääsee näkemään valitettavan harvoin. Tässäpä siis tuhti annos kotimaista elokuvataidetta!

 Espoo Ciné on hyvä tilaisuus tutustua kotimaiseen lyhytelokuvatarjontaan. Esimerkiksi  Teppo Airaksisen  tragikomedia  Katto  on Cannesissa saakka palkittu Jussi-voittaja. Kuva: Espoo Ciné

Espoo Ciné on hyvä tilaisuus tutustua kotimaiseen lyhytelokuvatarjontaan. Esimerkiksi Teppo Airaksisen tragikomedia Katto on Cannesissa saakka palkittu Jussi-voittaja. Kuva: Espoo Ciné

Draamaa ja suomalaista arkkitehtuuria - COLUMBUS

Kogonadan esikoiselokuvassa kohtaavat isänsä kuolinvuoteelle saapunut Jin ja aikuisuuden portailla huojuva Casey. Kaunis elokuva on mainio valinta myös arkkitehtuurin ystäville, sillä tarinan kulisseina toimii yhdysvaltalainen Columbuksen pikkukaupunki, joka on tunnettu arkkitehtuuristaan. Monet merkkirakennuksista ovat suomalaisen Eliel Saarisen ja hänen poikansa suunnittelemia.

Avioliiton viimeinen päivä - BED

Koskettavimpiin elokuvakokemuksiini kuuluvat vanhuutta, rakkautta ja elämän rajallisuutta käsittelevät elokuvat. Täten myös Bed kuuluu elokuviin, jotka haluan ehdottomasti nähdä. Mónica Lairanan esikoisessa kuuttakymmentä lähestyvä, pitkän avioliiton raunioilla oleva pariskunta viettää viimeisiä hetkiä kodissa, jonka piti olla ikuisesti yhteinen. Paahteisessa Buenos Airesissa vietettyyn vuorokauteen mahtuu vuosikymmenten edestä tunteita laidasta laitaan. Elokuvaa on kiitelty tarkkanäköisestä otteesta ikääntymiseen, pitkiin parisuhteisiin ja rakkauteen. 

Morrissey, vihdoinkin - ENGLAND IS MINE

Jos meiltä jotain on puuttunut, niin elokuva legendaarisesta Steven Patrick Morrisseysta ja The Smithsistä. Mark Gillin elokuva England is Mine paikkailee tyhjiötä tuomalla Morrisseyn nuoruuden valkokankaalle. Muusikon ja yhtyeen jättimenestystä edeltävään vaiheeseen keskittyvä elokuva ei ole ollut mikään yksiselitteinen arvostelumenestys, mutta The Smithsin ystävänä voi vain todeta, että täytyyhän tämä nähdä. Elokuvan taustajoukoissa on muuten häärinyt myös kerrassaan upean Control -elokuvankin tuottanut Orian Williams, joten toivoa kyllä on. 

 Mónica Lairanan   elokuvassa  Bed  nauretaan ja itketään, kun pian eroava pariskunta muistelee yhteisiä vuosiaan. Kuva: Espoo Ciné

Mónica Lairanan elokuvassa Bed nauretaan ja itketään, kun pian eroava pariskunta muistelee yhteisiä vuosiaan. Kuva: Espoo Ciné

Nuorempia festivaalivieraitakaan ei ole unohdettu. Lapsille ja nuorille soveltuva ohjelmisto on koottu Junior Ciné -kategorian alle. Ihastuttavaan valikoimaan lukeutuu animaatioita, pieniä dokumentteja, erilaisia kasvutarinoita ja kotimaisia timantteja, kuten Heinähattu ja Vilttitossu sekä Onneli ja Anneli. Lisäksi festivaaliviikkoon kuuluu erityinen pienemmille suunnattu Perhepäivä, jossa on elokuvien lisäksi muutakin toimintaa. 

Jo 29. kerran järjestettävän Espoo Cinén liput ovat jo myynnissä verkossa ja Espoon kulttuurikeskuksessa. Lisäksi lippuja voi ostaa festivaalin aikana näytösteattereista. Keskeisiä esityspaikkoja ovat festivaalin oma elokuvateatteri Kino Tapiola, Espoon Kulttuurikeskus (sekin Tapiolassa), Finnkino Omena Matinkylässä sekä Finnkino Sello Leppävaarassa, joiden lisäksi elokuvia esitetään Hanasaaren ruotsalais-suomalaisessa kulttuurikeskuksessa. 


Espoo Ciné
4. - 13.5.2018

Tarkemmat tiedot elokuvista, esityspaikoista ja lipuista löydät Cinén omilta verkkosivuilta

Antonia Hamberg avasi kotiovensa kaikille taiteen vuoksi

Antonia Hamberg avasi kotiovensa kaikille taiteen vuoksi

Tekijän ääni: Pinja Nikki

Tekijän ääni: Pinja Nikki