Maija Helasvuo: Ei pidä pelätä sitä, että taideteokset koskettavat

Maija Helasvuo: Ei pidä pelätä sitä, että taideteokset koskettavat

Maija Helasvuo (s. 1968) odottaa torstaina avautuvaa näyttelyään. Jättömaan uni -nimeä kantava yksityisnäyttely Galleria Sculptorissa on tämän tekstin julkaisuhetkellä juuri auennut, mutta haastattelua tehtäessä se on vasta tuloillaan.

”On se kai normaalia olla epävarma omista töistään, ettei pelkästään ihaile niitä. Mutta positiivisessa mielessä jännittää, se on hieno tilaisuus laittaa esille tuollainen... no, ei se nyt mikään valtavan iso näyttelytila ole, mutta kohtuullisen kokoinen kuitenkin. Onhan se aina hienoa ja mahtavaa nähdä omat työnsä siellä”, Helasvuo sanoo.

Näyttelyä varten kuvanveistäjä on työskennellyt tuttuun tapansa määrätietoisesti ja pitkään. Vanhimmat teoksista ovat vuodelta 2015, mutta ne eivät ole olleet aiemmin esillä Helsingissä. Nyt on niiden aika, ne kuuluvat tähän kokonaisuuteen. Nimikkoteos, installaatio Jättömaan uni on ollut pienemmässä muodossaan esillä Berliinissä jo kaksi vuotta sitten. Sen jälkeen teos on kasvanut ja laajentunut.

Näyttelyn tekoa on varjostanut hyvästä työhuoneesta lähteminen, mutta suunnitelmallinen taiteilija ei ole antanut sen lannistaa itseään. Haasteisiin ja olosuhteisiin on sopeuduttava, eikä Helasvuo vaikuta lainkaan harmistuneelta. Sen sijaan hän puhkuu intoa kertoessaan näyttelyn laajoista teemoista.

Tälläkin kertaa hän käsittelee koko taiteilijauransa aikana mukana kulkenutta teemaa, elämän rajallisuutta. Tosin sitä käsitellään uusin tavoin Hetkellinen lehahdus -nimisissä, vuonna 2018 valmistuneissa lasiveistoksissa. Näyttelytekstissään puunveiston rohkeaksi uudistajaksi tituleerattu taiteilija on viehättynyt lasista, jota hän on yhdistellyt veistoksiinsa rouheasti. Toisinaan hän on antanut lasille mahdollisuuden toimia myös yksin. Hauraan lasin ja vankan puun välinen tasapainottelu näyttäytyy herkullisena.

”Elämässä voi tapahtua mitä tahansa milloin tahansa. Se on mielestäni erittäin hieno asia. Sellainen voi tietysti olla hyvin traagista ja pelottavaakin, mutta samaan aikaan se tekee elämästä hyvin hyvin arvokkaan. Me olemme koko ajan sellaisella herkällä rajalla sen kanssa, että olemmeko edes elossa. Se tekee tästä kaikesta mielettömän arvokasta ja hienoa, mutta samanaikaisesti myös hyvin haavoittuvaista ja pelottavaa”, taiteilija toteaa.

Osa installaatiosta Jättömaan uni, 2016-2018, kuusi, keramiikka

Elämän rajallisuuden lisäksi taiteilijan teemat ovat monelle usein hyvin tuttuja ja koskettavia. Nytkin käsitellään kaiken kaupallistamista, tuotteistamista, väkivaltaa ja pakolaiskriisiä. Kuvanveistäjälle on tärkeää pystyä kommunikoimaan taiteellaan, vaikkei hän toisikaan aiheita ilmiselvällä tavalla esiin teoksissaan. Helasvuo pyrkii kuitenkin ohjailemaan katsojaa teosten nimeämisellä, sillä nimet ja näyttelyteksti avaavat teoksia paljon enemmän. Taide on Helasvuon väylä vaikuttaa asioihin.

”Mutta eihän kuvataiteella vaikuttaminen ole mitään suoraa vaikuttamista. Parhaimmillaanhan se on enemmänkin lohdun antamista. Visuaalisesti asiat saavat olla mielestäni vaikuttavia, kyllä ne saavat koskettaa ihmisiä. Ja kun sellainen koskettaminen tulee, on se mielestäni hieno asia. Ettei pelkää sitä, että ne koskettavat. En pelkää itsekään sitä, että teokset koskettavat”, Helasvuo pohdiskelee.

Millaiset asiat Helasvuota sitten koskettavat? Sanavalmis taiteilija toteaa heti, että hyvin monet.

”Esimerkiksi tällä hetkellä minua koskettaa eriarvoistuminen, ihmisten pahoinvointi, sivistyksen alasajo, kaupallistaminen, tehokkuuden maksimointi ja se, ettei nähdä kokonaisuuksia. Ihan suutun siitä. Jotenkin katsotaan asioita lyhyen voiton tavoittelun kautta. Se on hyvin vierasta herkälle elämälle, mitä kuitenkin tämä koko ihmisen elämä on”, hän kertoo.

Tärkeänä taiteilija pitää vastuuntuntoa toisista ihmisistä ja asioista, läheisyyttä ja huolenpitoa. Näissä asioissa raha on vain väline. Lisäksi hän suorastaan alleviivaa itsensä kehittämisen ja sivistymisen tärkeyttä. Hänelle on tärkeää lukea, ottaa selvää ja kuunnella muita. Se tuo mielekkyyttä elämään. Tosin sellainen ajattelutapa ollaan Helasvuon mielestä myös hukkaamassa nyky-yhteiskunnassa.

Etuala: osa kolmiosaisesta Hetkellinen lehdahdus-sarjasta, lasi 2018
Taka-ala: Still life, 2015, lasi, poltettu vaneri, lakka

Helasvuo ei pelkästään seiso sanojensa takana, vaan toteuttaa niitä käytännössä myös itse. Hän on uteliaan avoin kaikille mahdollisuuksille, joita taidetta tehdessä voi tulla eteen. Tästä esimerkkinä toimivat myös lasin ja keramiikan käyttö: se, ettei hän ole jämähtänyt pelkkään puutyöskentelyyn. Siinäkin taiteilijan mielestä tosin voi kehittyä jatkuvasti, loppuelämän ajan.

Lasia Helasvuo ei kuitenkaan puhalla itse. Kun läheltä löytyy osaavia ammattilaisia, voi sellaisen jättää heidän huomaansa. Helasvuo itse asuu ja työskentelee Hyvinkäällä, jonka naapurikaupungissa toimivan lasinpuhaltamo Lasismin kanssa on syntynyt hedelmällistä yhteistyötä. 

Lasia tehdessäkin voi uudistua, vaikkei sitä itse puhaltaisikaan. Vastikään taiteilijan teoksia on alettu valamaan puiseen muottiin. Tällaisessa työskentelyssä hän kokee olevansa enemmän omalla reviirillään ja pääsee nauttimaan palaneesta jäljestä, jota hän on käyttänyt aiemmin puuteoksissaankin. Hän ei kuitenkaan usko, että lasin ja keramiikan lisäksi työskentelyyn olisi tulossa lähiaikoina uusia materiaaleja. Lasissa ja keramiikassakin kun riittää toistaiseksi opettelemista. Mutta ei utelias sielu voi sulkea sitäkään mahdollisuutta täysin pois. 

”Sellaisista haaveistahan teokset lähtevät aina liikkeelle. Ensin haaveilee jostakin, mitä haluaa tehdä, on joku idea sisältöön ja sitä lähtee sitten prosessoimaan. Tai sitten on pakottava tarve tehdä joku asia jotenkin veistokseksi. Sen jälkeen pikkuhiljaa alkaa miettiä ideaa ja tulee haave siitä, miltä teos visuaalisesti näyttäisi. Sitä kautta välittyy sitten se, mikä teoksen materiaali on. En siis ollenkaan epäilisi, etteikö voisi tulla jotain uutta materiaalia”, veistäjä selittää.

Pakottava tarve tehdä jokin teos syntyy puolestaan ristiriidasta, jossa Helasvuo tuntee olevansa ympäröivän maailman kanssa. Se hiertää ja täytyy saada jotenkin ilmaistua. Työskentely on veistäjälle tavallaan itsereflektiota, itsensä tekemistä kuulluksi maailmassa, jossa hän tuntee itsensä vieraaksi.

Osa teoksesta Kauhujen Kevät, 2016-17. mänty, leppä, haapa, lehtikuusi, shellakka, lakattu koivuinen kirjahylly.
Taustalla sekä taiteilija itse että teokset nimeltä Kylmä tuuli, 2016 ja 2017.

Taiteilijan työn lisäksi Helasvuo on koko uransa ajan osallistunut aktiivisesti kuvataidejärjestöjen toimintaan. Niissä hän pääsee konkreettisemmin vaikuttamaan asioihin, sillä kuten sanottu, taiteella kommunikointi ei ole suoraa vaikuttamista. Myös opettajana sivutoimisesti pitkään toiminut Helasvuo kokee erittäin tärkeäksi sen, että pystyy esimerkiksi tukemaan yksittäistä nuorta. 

”Sellaisissa duuneissa pystyy tekemään ikään kuin samaa työtä kuin taiteessa. Vaikka en juuri nyt ole niin aktiivisesti mukana järjestökuvioissa, niin seuraan niitä kyllä ja jos vain pystyn tekemään jotakin tämän alan parantamiseksi, niin pyrin sen aina tekemään. Se on minulle hirvittävän tärkeää. Toki autan itseäni siinä samalla, mutta se pitää tehdä yhteisön kautta”, Helasvuo toteaa.

Vaikuttamisen lisäksi tärkeää on myös mahdollisuus toimia Berliinissä osana TOOLBOXia. Kyseessä on riippumaton taiteellinen yhteistyöprojekti, joka järjestää näyttelyitä kansainvälisen taiteellisen vaihdon edistämiseksi. Nykytaiteen monipuolisia ilmenemismuotoja esitellään kuukausittain vaihtuvissa näyttelyissä. 

Berliini ja TOOLBOX tarjoavat Helasvuolle ikkunan siihen, mitä Suomen ulkopuolelle levittäytyvässä taidemaailmassa tapahtuu.

"Suomi jonkinlainen saari. Meillä on meret tuossa ympärillä ja Venäjän raja, joka on jollain tapaa suljettu. Me olemme maantieteellisesti pussin perällä ja pieni kansa. Nämä ovat maantieteellisiä tosiasioita, jotka eivät varmaan tule muuttumaan. On valtava rikkaus, että Berliinissä on koko ajan käynnissä jotain, vaikken olekaan siellä itse läsnä. Asia on koko ajan käynnissä, vaikka hoitaisin sitä Suomesta käsin. Se on minulle jonkinlainen henkireikä”, taiteilija sanoo.

TOOLBOX on toiminut nyt kuusi vuotta, ja varsinaista avaamista edelsi vielä muutaman vuoden kestänyt valmistelutyö. Vuosien saatossa Berliinistä on tullut Helasvuolle tärkeä paikka sekä taiteen että ystävien ja kollegoiden vuoksi. Hän rakastaa siellä myös esimerkiksi Bode-museota, joka on täynnä veistoksia satojen ja tuhansien vuosien ajalta. Teosten äärellä Helasvuo tuntee itsensä pieneksi. Hän ajattelee olevansa suorastaan etuoikeutettu, kun voi palata veistosten ääreen yhä uudelleen ja uudelleen. Suomessa vastaavaa mahdollisuutta ei juuri ole. Myös Berliinin rikas galleriaelämä kiinnostaa taiteilijaa. 

"Kyllä siellä ollaan tälläkin hetkellä kiinnostuneita aika eri asioista kuin Suomessa. Viime syksynä siellä oli useita näyttelyitä, joissa haettiin yhtäläisyyksiä kristittyjen, juutalaisten ja muslimien välillä. Eri näkökulmista yritettiin etsiä vastausta siihen, mikä on meidän yhteinen kulttuuriperintömme tai ylipäätään perintömme. Mielestäni on tärkeää hakea juuri tällaista yhtenäisyyttä, sillä muuten pinnalla on juuri erojen etsiminen", Helasvuo sanoo.


Maija Helasvuo: Jättömaan uni
2.-25.3.
Galleria Sculptor, Eteläranta 12, Helsinki

Helasvuo on tavattavissa gallerialla sunnuntaina 25.3. klo 14-16.

Tekstin kuvat: Anni Tuominen
Otsakekuvassa näkyy teossarjaa Kylmä tuuli, 2016-18

 

Laura Gustafssonin Pohja on kaunis ja kipeä

Laura Gustafssonin Pohja on kaunis ja kipeä

Kari Vehosalo: "Jos kaikki olisivat hieman tasa-arvoisempia, kaikilla menisi hieman paremmin"

Kari Vehosalo: "Jos kaikki olisivat hieman tasa-arvoisempia, kaikilla menisi hieman paremmin"