Tekijän ääni: Hanna Råst

Tekijän ääni: Hanna Råst

03_HereIsAlwaysSomewhereElse.jpg

Teoksia työstäessäni aloitan palasista. Yhdistelen massaa, joka koostuu esimerkiksi kuvista, esineistä tai teksteistä, erilaisten materiaalikokeilujen kautta oikeanlaiseen muotoon. Jos minulla on jokin teosidea, se ei välttämättä ole mikään valmis kuva päässäni, vaan sattumat, virheet ja kokeilut vievät minut toivotunlaiseen lopputulokseen. Siinä on paljon ”virheistä oppii” mentaliteettia. Kokeilun kautta syntyy uusia ideoita ja joskus lopputulos on jotain muuta, kuin mitä olen alunperin ajatellut. Koen, että taiteen tekemisessä on oltava avoin sattumille ja valmis epäonnistumaan voidakseen kehittyä. Tämän vuoksi prosessilla ja keskeneräisyydellä on olennainen osa työskentelyssäni.

Valitsin Tekijän ääneen teoksen Here is always somewhere else. Se on kollaasikuva, jossa alemmasta kuvatasosta kurottava käsi repeytyy päällimmäisenä olevan pinnan läpi. Käsi on sama, kuin ylemmässä kuvassa ja silti eri. Se tavoittelee näkyväksi tulemista, ilmoittaa olemassaolostaan, ehkä havahduttaa. Oikeastaan aika moni teoksistani käsittelee tätä näkyväksi tulevaa ja näkymätöntä. Sen kautta kuvissani tapahtuu jotain katastrofaalista. Ne lyhistyvät ja pirstaloituvat kuin henkilökohtaiset tai yhteiskunnalliset kriisit. Minua kiinnostaa voiko valokuvan avulla näyttää jotain näkemätöntä. Sellaista mitä emme voi nähdä, mutta joka on silti olemassa ja läsnä. Ikäänkuin visuaalisia vihjeitä jostain piilotetusta. Kerroksista kerroksien alla.

Käytän teoksissani usein valokuvaa ja venytän sen materiaalisuutta. Asetan sen esimerkiksi liikkeeseen videon kautta, rikon sen kaksiulotteista pintaa kollaasin avulla tai muutan kuvan kolmiulotteiseksi veistokseksi. Yhtenä pyrkimyksenäni on rikkoa kuva, tehdä se käyttökelvottomaksi. Pohdin myös sitä, onko tekijällä tai kuvan alkuperällä merkitystä. Sekoitan omaa kuvamateriaaliani löydettyyn tai kuvapankkien ja arkistojen kuvakokoelmiin. Suhteeni kuvaan on jollain tapaa oireellinen: haluan pakonomaisesti nähdä enemmän tai kuvan taakse. Haluan tietää onko kuitenkin joku todellisempi tai autenttisempi kokemus löydettävissä ei kuvista, vaan niiden takana olevasta maailmasta ja merkityksistä. 

Teksti ja kuva: Hanna Råst

Kotisivut   Instagram


Tekijän ääni on #AESTHETICin uusi palsta, jolla julkaistaan taiteilijoiden töitä. Samalla tekijälle annetaan mahdollisuus kertoa työstään vapaasti omin sanoin. Aiemmat Tekijän äänet löydät täältä.

Historian ja taiteiden ystävä viihtyy Fiskarsissa

Historian ja taiteiden ystävä viihtyy Fiskarsissa

Adel Abidin kyseenalaistaa muistin ja historian

Adel Abidin kyseenalaistaa muistin ja historian