Adel Abidin kyseenalaistaa muistin ja historian

Adel Abidin kyseenalaistaa muistin ja historian

Adel Abidinin (s.1973) viime viikolla avautunut näyttely History Wipes tuo jotain aivan uutta Ateneumiin. Pääasiassa videoteoksista ja veistoksista koostuva History Wipes ei noudata rajoja, varsinkaan mitä tulee perinteiseen esillepanoon. Yhdestätoista teoksesta koostuva näyttely nimittäin levittäytyy kekseliäällä tavalla ympäri museota, hyödyntää sen arkkitehtuuria ja käy vuoropuhelua Suomen taidehistoriaa esittelevän Suomen taiteen tarina –näyttelyn kanssa. Nykytaide asettuu osaksi vanhaa miljöötä ja historiallisia teoksia yllättävän saumattomasti, muodostaen Ateneumin tämänhetkisestä tarjonnasta hyvin kiintoisan, ajatuksia herättävän ja virkistävän kokonaisuuden.

Kansainvälisesti tunnustetun taiteilijan näyttelyn lähtökohtana on Suomen sisällissota. Aivan kuten moni muukin kulttuurikentän edustaja, Ateneum halusi tehdä näin "merkkivuonna" jotain vuoden 1918 tapahtumiin liittyvää, mutta arkistoista löytyi liian vähän sotaa käsitteleviä töitä. Nykytaidetta edustavan Abidinin työskentely sen sijaan sopi tavoitteeseen, sillä hänellä on tapana käsitellä töissään identiteettiin ja muistamiseen liittyviä kysymyksiä. Teeman käsittely ei kuitenkaan jää yksin nykytaiteeseen: Abidinin töiden lisäksi museoon on tuotu myös kokoelma aikalaistaiteilija Henry Ericssonin sisällissotaa kuvaavia teoksia.

Tämä Ateneumin valitsema tapa lähestyä aihetta tuntuu tuoreelta ja onnistuneelta. History Wipes -näyttelyssä sotaan on tarjolla myös uusi näkökulma. Kuinka irakilaissyntyinen taiteilija on kokenut uuden kotimaansa historian häpeätahrat?

  Arkisto  (2018) teoksen taustalla oleva idea syntyi jordanialaisella poliisiasemalla.

Arkisto (2018) teoksen taustalla oleva idea syntyi jordanialaisella poliisiasemalla.

Lopulta Abidin on kuitenkin päättänyt lähestyä aihetta laajemmin koskettavasta näkökulmasta, joten oikeastaan vain yksi näyttelyn teoksista käsittelee suoraan juuri Suomen sisällissotaa. Kyseinen, Ateneumin pääportaikkoon aseteltu valoteos Tulimme tappamaan isäsi (2018) tiivistää sisällissodan absurdin luonteen muutamaan hohtavaan kirjaimeen. Se on saanut alkunsa museonjohtaja Susanna Petterssonin isoäidin lapsuusmuistosta, kun tuntemattomat miehet saapuivat pienen tytön kotiovelle ilmoittaen saapuneensa tappamaan perheen isän. 

Muuten History Wipes -näyttelyn yhteys vuoden 1918 tapahtumiin syntyy lähinnä laajemmasta teemasta, historian ja poispyyhkimisen, muistamisen ja unohtamisen käsittelystä. Näitä tarkastellaan esimerkiksi etnisen puhdistuksen, sodan, pakolaisuuden ja vallankäyttäjien harjoittaman manipuloinnin kautta. Historiaa kirjoitettaessa tehdään aina valintoja siitä, mitä kerrotaan tai jätetään kertomatta. Kenen tarinoita ja historiaa me siis siirrämme sukupolvelta toiselle? Entä mitä tapahtuisi, jos kaikki paha voitaisiin vain pyyhkiä pois? 

Näyttelyn nimikkoteoksen roolin saaneessa videoinstallaatiossa History Wipes (2018) tähän viimeiseen kysymykseen pureudutaan raflaavalla ja suorasukaisella tavalla. Laajakankaalla välähtelevät erilaiset hirmuteot, pettymykset ja traumaattiset historiantapahtumat. Samaan aikaan kumihansikkaaseen verhottu käsi hinkkaa kuvapintaa pois naisäänen vakuuttaessa, että voimme tehdä mitä tahansa, sillä kaikki pyyhkiytyy kuitenkin puhtaaksi. Kuva ei kuitenkaan katoa, vaan lähinnä sotkeutuu ja vääristyy.

  Tulimme tappamaan isäsi  (2018) kiteyttää sisällissodan järjettömyyden yhteen lauseeseen.

Tulimme tappamaan isäsi (2018) kiteyttää sisällissodan järjettömyyden yhteen lauseeseen.

History Wipes on pienehkö mutta kiinnostava yhteiskuntakriittinen näyttely, joka sulautuu upeasti osaksi Ateneumin kevään tarjontaa. Vieraan kannattaa tosiaan huomata, etteivät teokset sijaitse perinteisillä paikoilla tai edes yksinomaan museon kolmannessa kerroksessa, ja jotain voi jäädä näkemättä ellei museovieras ole tarkkana. Esimerkiksi sisäpihalle asetettua valoteosta kannattaa muistaa käydä erikseen katsomassa ennen museosta poistumista.

Virkistävää näyttelyssä on ennen kaikkea Abidinin rohkeus ja suorasukaisuus. Hän ei pelkää käsitellä ajankohtaisia ja tärkeitä aiheita, jotka saavat ihmisten niskakarvat pystyyn. Hän esimerkiksi kyseenalaistaa viime vuosien kuuman perunan eli poliittisen korrektiuden käsitteen ja murskaa sen pala palalta, koska liian pitkälle viety korrektius ei sekään ole lopulta kaukana tukahduttavasta sensuurista.

Abidin itse haluaa sanoa asiat suoraan juuri sellaisina kuin ne ovat ja saada ihmiset keskustelemaan keskenään siitä, mihin suuntaan olemme tällä hetkellä menossa. Unohtaminen, peittely ja vaientaminen eivät auta korjaamaan mennyttä tai poista sitä tosiasiaa, että maailma on edelleen hyvin epävakaa. Historian unohtaminen voisi olla suorastaan vaarallista, mutta vakiintuneita ajattelumalleja ja rakenteita on kuitenkin tarpeen myös ravistella: yleisesti hyväksytyn totuudenkin takana kun saattaa piillä erilaisia tapahtumaketjuja, voittajien valintoja ja vaiettuja ihmiskohtaloita.

Abidin näkee historian ja muistot vaikutuksille alttiina, ympäröivään yhteiskuntaan ja valtarakenteisiin kytkeytyvinä muuttujina. Kaikessa on kyse tiedon merkityksestä vallan ja vallankäytön välineenä. Täten myöskään historia sellaisena kuin me sen nyt tunnemme ei välttämättä ole absoluuttinen tai muuttumaton totuus. Kun Ateneumin ovet sulkeutuvat museovieraan takana, virallisen kertomuksen rinnalle jäljelle jää kalvava epävarmuus.


Adel Abidin: History Wipes
Ateneumissa 22. huhtikuuta saakka
Kaivokatu 2, Helsinki

Lisätietoja näyttelystä ja aukioloajoista museon kotisivuilta

 

Tekijän ääni: Hanna Råst

Tekijän ääni: Hanna Råst

Rauha Mäkilän taiteessa suuret aiheet nousevat arjesta

Rauha Mäkilän taiteessa suuret aiheet nousevat arjesta