Kaikuja graffitista

Kaikuja graffitista

Suomen Taideyhdistys järjestää vuosittain kotimaisen taiteilijan suurnäyttelyn Helsingissä. Tänä vuonna taiteilijavalinta oli hieman erilainen. Ensisijaisesti graffititaiteilijana tunnetun EGSin yksityisnäyttely Writing My Diary avautui Taidehalliin tammikuun puolivälissä.

Myönnettävä on, ettei EGS ollut minulle entuudestaan tuttu. Aivan kuten koko graffitikulttuuri, tekijä oli minulle vieras, joten valmistauduin näyttelyyn pienen taustatutkimuksen avulla – ja ottamalla mukaani seuralaisen, joka osaisi vastata yksinkertaisiin mieltäni askarruttaviin kysymyksiin. Hyödylliseksi osoittautui myös näyttelyn ympärille koottu kirja EGS (Suomen Taideyhdistys ry, 2018), jota voi lueskella jokaisessa näyttelytilassa ja ostaa halutessaan myös kotiin museon kioskista.   

EGS (s.1974) on Suomen kansainvälisesti tunnetuimpia graffititaiteilijoita. Hän on ensimmäinen graffititaiteilija, jonka teoksen myös Suomen Kansallisgalleria on ostanut kokoelmiinsa. EGSin Vantaan vankilaan toteuttama seinämaalaus oli puolestaan ensimmäinen Suomen valtion tilaama graffiti. Menestyksestä huolimatta EGS haluaa pysytellä nimettömänä ja kasvottomana. Tämä kummunnee taiteilijan taustoista: graffitikulttuurissa nimettömyys ja salaperäisyys ovat edellytys toiminnan mahdollistamisen kannalta.

EGSin graffitiura on kestänyt jo noin 30 vuotta. Viime vuosina EGS on laajentanut tuotantoaan perinteisempiin taidemuotoihin, kuten maalauksiin, veistoksiin ja installaatioihin. Näihin Taidehallin näyttelykin keskittyy: perinteistä graffitia ja uran alkuaikoja esitellään vain dokumentaaristen valokuvien kautta.

Toisin sanoen sinun ei siis tarvitse pitää graffitista pitääksesi EGSin näyttelystä. Graffititutkimusmatkan sijaan olet saapunut varsin perinteiseen nykytaiteen näyttelyyn. 

 EGSin taideteokset levittäytyvät myös osaksi näyttelytilaa. Etualalla  Earth Getting Smaller - lasiveistoksia (2017).

EGSin taideteokset levittäytyvät myös osaksi näyttelytilaa. Etualalla Earth Getting Smaller -lasiveistoksia (2017).

EGSin teoksia on nähty aiemminkin gallerioissa ja museoissa, mutta Taidehalliin koottu yksityisnäyttely on mittavuudessaan ensimmäinen laatuaan.

Näyttelyn alkupää on omistettu EGSin perinteiselle graffitiuralle, jonka ansiosta taiteilijan nimikirjaimin koristeltuja teoksia löytyy yli 50 maasta ja 250 kaupungista. Graffiteista tuttu tapa sisällyttää omat nimikirjaimet jokaiseen teokseen ja muovata niitä aina tunnistamattomuuteen saakka on siirtynyt myös taiteilijan muuhun tuotantoon. Esillä on maalauksia ja veistoksia, joista näyttelyvieras voi yrittää etsiä näitä kolmea kirjainta. Varsinkaan veistosten kohdalla se ei ole aina helppoa.

Nimikirjaimet eivät ole ainoa tuotannossa toistuva asia. Itseasiassa EGSin töissä on runsaasti toistoa, jopa pieneen puuduttavuuteen saakka. Varsinkin valtiot, kartat ja rajat ovat aiheita, jotka toistuvat näyttelyn läpi huoneesta toiseen. Niiden kautta tarkastellaan historiaa, nykyhetkeä ja jossain määrin myös politiikkaa: esillä on lukuisia tyylitelmiä kartalta kadonneista valtioista, maailmankarttoja ja ennen kaikkea Euroopan karttoja.

Näyttelyssä on paljon kantaaottavia ja yhteiskunnallisia teoksia. Euroopan kartat ovat esimerkiksi reitti kritisoida EU:n tapaa hoitaa vuonna 2015 kärjistynyttä pakolaiskriisiä. Taiteilijan poliittiset näkemykset eivät jää näyttelyvieraalle epäselviksi. Verenpunainen viiva halkoo Välimerta ja laskee raskaan vastuun eurooppalaisten päättäjien harteille. Tällainen kankaalle painettu, Refugees Welcome -tekstillä korostettu teos nähtiin muuten vuosi sitten myös Ateneumin julkisivulle ripustettuna.

Hyvin kiinnostavia ovat myös ilmastonmuutosta kommentoivat maalaukset, joiden valmistamiseen taiteilija on käyttänyt Grönlannissa sulattamansa jäävuoren lohkareen vettä.

 Vuonna 2015 Mäkelänkadulta kaadetut poppelit on poltettu ja veistetty uuteen muotoon. 

Vuonna 2015 Mäkelänkadulta kaadetut poppelit on poltettu ja veistetty uuteen muotoon. 

Näyttäviä ovat varsinkin näyttelyn kaksi viimeistä salia. Ensimmäisessä nähdään karttamaalausten lisäksi mustanpuhuva käytävä, joka muodostuu Helsingin Mäkelänkadulta kaadetuista poppeleista. EGS on polttanut ja veistänyt puut uuteen uskoon.

Graffitikulttuuria tuntemattomalle Mäkelänkadun puiden merkitys voi jäädä varsin hämäräksi, ellei tutustu näyttelyn esitteisiin. Kyseisessä naapurustossa käynnistyi kuitenkin 1990-luvulla pitkä aikakausi, jolloin Helsingin kaupunki taisteli nollatoleranssin keinoin graffiteja vastaan. Graffiteiden tekijät nähtiin rikollisina ja seuraukset olivat sen mukaiset.  

Vuonna 2018 tämä tuntuu kaukaiselta: graffiti on niin suosittua, että kaupungit antavat taiteilijoiden käyttöön varta vasten suunniteltuja tiloja ja seiniä – puhumattakaan siitä, että graffiti on tuotu myös useisiin museoihin ympäri Suomen. Nykyisen graffiti-innostuksen voidaankin ajatella olevan myös vastareaktio kymmenisen vuotta sitten päättyneeseen Stop töhryille –kampanjointiin ja graffitivastaiseen asenteeseen. Mutta vaikka graffititaiteesta on tullut valtavirtaisempaa, moni vanha taiteilija kärsii kuitenkin edelleen nollatoleranssivuosien tuomista seurauksista.

 Helsinkiläiset näkivät EGSin kätten jälkiä katukuvassa myös keväällä 2017. 

Helsinkiläiset näkivät EGSin kätten jälkiä katukuvassa myös keväällä 2017. 

Viimeisessä, näyttelyn suurimmassa huoneessa karttakuvat jatkuvat, levittäytyen metrien korkeuteen päätyseinän kokoisessa maalauksessa. Seinille kapuavat teokset ovat hyvä esimerkki siitä, kuinka EGSin näyttelyssä graffitin vaikutukset ovat edelleen nähtävissä, vaikka varsinaisia graffitimaalauksia ei Taidehallissa nähdäkään. EGS on hyödyntänyt teoksissaan aikaa ja tilaa, aivan kuten graffiteja maalatessaan. Työt käyttävät hyväkseen jo olemassa olevia rakenteita ja kommentoivat niitä muuttumalla osaksi niitä. Mäkelänkadulta kaadetut puut muodostavat puolestaan etäisen, hiiltyneen muiston menneestä keskelle museota. Myös tietynlainen graffititaiteesta tuttu uho on läsnä taiteilijan muussakin tuotannossa.

Hieman häiritsevää on näyttelyn itseä toistava luonne huoneesta toiseen: lopputulos ei ole kovinkaan monipuolinen kokemus. Toisaalta on kyllä ihailtava EGSin sinnikkyyttä ja paneutumista samoihin aiheisiin ja asioihin, sekä kykyä toistaa jotakin sellaista kuin kartat uusilla ja kekseliäillä tavoilla. Teokset muistuttavat toisiaan, mutta niihin on silti kyetty tuomaan tuoreita ilmaisutapoja ja jujuja, jotka katsojan on löydettävä töistä todella pysähtymällä niiden eteen. 

Näyttely on kaiken kaikkiaan kiinnostava ja virkistävä tapa aloittaa taiteen vuosi 2018. On ilahduttavaa, ettei näyttelyvieraan tarvitse tuntea graffiteja tai graffitikulttuuria tai edes ajatella sitä, mitä mieltä itse on kyseisestä ilmiöstä. Yhtälailla - tai varsinkin - myös graffiteja tunteva tai maalaava voi kuitenkin nähdä näyttelyn kiinnostavana ja jonkinlaisena kunnianosoituksena tälle katujen taiteenlajille ja sen paikallishistorialle.

Vuosia kiistellyn ja suorastaan halveksutun ilmiön ja taiteenlajin saapuminen Helsingin Taidehalliin on tietysti myös tietynlainen virstanpylväs. Vuosien taistelu graffiteja vastaan on vaihtunut tilanteeseen, jossa taiteilija, graffititausta ja sen värittämä nykytaide ovat museokelpoisia ja tasavertaisia nykytaiteen ilmentymiä. Ajankohtaisia aiheita, yhteiskuntaa ja politiikkaa kommentoiva näyttely onkin ennen kaikkea kuva tästä hetkestä ja ajasta, jossa me elämme. Asiat muuttuvat vauhdilla, mutta EGSin kaltaisille kriittisille äänille ja tabujen murtajille on edelleen huutava tarve, erityisesti globaalista näkökulmasta katsottuna.


EGS: Writing My Diary
Taidehallissa 25. helmikuuta saakka
Nervanderinkatu 3, Helsinki

Lisätietoja näyttelystä ja aukioloajoista Taidehallin kotisivuilta.

Meret Oppenheim toi feminismin surrealismiin herkästi ja leikitellen

Meret Oppenheim toi feminismin surrealismiin herkästi ja leikitellen

Runoilija Juho Istolainen: Välillä elämä koukkaa kivun kautta

Runoilija Juho Istolainen: Välillä elämä koukkaa kivun kautta