Narratiivin kerrostumat

Narratiivin kerrostumat

Nimetön,  omaelämäkerrallinen sarja 1–7, osa 3 (1995)

Nimetön, omaelämäkerrallinen sarja 1–7, osa 3 (1995)

Näyttelytilaan astuessa katsoja kohtaa ensimmäisenä muotilehtiä ja eläinkuvia yhdistävät kollaasit sekä installaatiot. Valokuvataiteilija Ulla Jokisalon kädenjälki on tunnistettava. Jokisalo käyttää valokuvaa pohjamateriaalinaan, jota hän muokkaa sekatekniikan ja kollaasin keinoin. HAM- gallerian näyttely esittää laajan kattauksen Jokisalon töitä eri aikakausilta. Mukana on muuan muassa kuvaa ja lankaa yhdistäviä teoksia, sekä uudempia, vanhoista muotilehdistä tehtyjä kollaaseja ja kolmiulotteisia installaatioita. Yhdistämällä uuden ja vanhan tuotannon Jokisalo rakentaa vuoropuhelua teostensa välille. Ne reagoivat toisiinsa, lisäävät jotain jo aiemmin tehtyyn tai jatkavat siitä, mihin aiempi teos on jäänyt.

Jokisalon teokset antavat tilaa leikkisyydelle, mutta sisältävät myös pohdintaa muistoista, naisen asemasta ja tarinan kerronnasta. Nämä ilmenevät esimerkiksi langan, vaatteiden ja vanhojen esineiden käyttönä yhdessä valokuvallisen materiaalin kanssa. Neulalla kuvaan tehdyt ompeleet rikkovat sen pintaa, leikkaukset ja liimaukset puolestaan kerrostavat kuvaa luoden siihen lisämerkityksiä. Teoksien materiaalien ollessa esimerkiksi vanhoja lehtileikkeitä ja lapsuudenkuvia, tuovat ne menneen tähän hetkeen.

Luonto kutsuu  (2018) (vasemmalla) ja  Taito argumentoida  (2018) (oikealla), sarjasta  Flâneurs forever.

Luonto kutsuu (2018) (vasemmalla) ja Taito argumentoida (2018) (oikealla), sarjasta Flâneurs forever.

Jokisalon teoksissa nimillä on suuri merkitys, sillä ne antavat vihjeitä teosten tulkintaan. Esimerkiksi Flâneurs forever -sarjan teokset Luonto kutsuu ja Taito argumentoida lähestyvät ihmisluonnetta humoristisesti ja viittaavat siihen, kuinka ihminen on aina myös ympäristönsä tuote. Nimien kautta kuvamateriaali laajenee pohtimaan roolimalleja, mitä otamme elämässämme. Leikin kautta tulee myös tunne ettei kaikki ole kuitenkaan niin vakavaa. Teoksissa on samalla tavoin jotain arkipäiväistä ja surrealistista, kuin kuvataiteilijan ja runoilijan Max Ernstin Une semaine de bonté -kirjassa (1934), joka koostuu viktoriaanisista ensyklopedioista sekä novelleista leikatuista ja uudelleen koostetuista kuvituksista.

Näyttelyssä esillä olevat kolmiulotteiset teokset puolestaan tuntuvat alkavan siitä, mihin Jokisalon kerrokselliset kollaasit päättyvät. Esimerkiksi teoksessa Vaellustarinoita (2018) esiintyy valokuvissakin käytettyjä, menneiden aikojen elementtejä: vanhat lapsen kengät ja nilkkasukat, sekä oksat, jotka tunkeutuvat kasvaen ulos kengistä. Teos on esitetty lähekkäin Oppia seisomaan omilla jaloillaan (2001) teoksen kanssa, jolloin ne ovat vuoropuhelussa keskenään. Sekatekniikalla toteutetut installaatiot rikkovat sopivasti aiemmin nähtyä kaksiulotteista muotoa.

Yksityiskohta teoskokonaisuudesta  Vaellustarinoita  (2018)

Yksityiskohta teoskokonaisuudesta Vaellustarinoita (2018)

Oppia seisomaan omilla jaloillaan  (2001)

Oppia seisomaan omilla jaloillaan (2001)

Näyttelyn takaosassa uusi tuotanto sekoittuu vanhempien teosten kanssa. Esimerkiksi kokonaisuus Albumi (1955-1963)  täydentyy uusilla, tänä vuonna tehdyillä teoksilla. Kokonaisuudessa on jotain tuttua, mutta myös uutta ja vierasta. Se näyttäytyy arkistona, jossa muistiinpanot, muistelmat, dokumentit ja kokemukset elävät rinnakkain. Arkistomaisuus sopiikin ehkä juuri Jokisalon töihin, etenkin näyttelyssä joka tuo yhteen teoksia monilta vuosilta. Toisaalta mielenkiintoista voisi olla nähdä samanlaista kerroksellisuutta näyttelyn ripustuksessa, kuin mitä Jokisalo hyödyntää teoksissaan.

Itseäni taiteilijana viehättää ajatus vanhojen töiden äärelle palaamisesta ja niiden reagoinnista uusin teoksin. Se ikäänkuin synnyttää narratiivia narratiivin sisällä, tai lomittain toisen kerronnan rakenteen kanssa. Jokisalon teoksissa tavalliset ja arkipäiväiset asiat esittäytyvät realismin ylittävällä tavalla. Niissä luova mielikuvitus on sääntöjä rikkova toimija, joka asettaa uudelleen tulkitsemaan visuaalisia kerronnanmuotoja.

Vasemmalla teoksia kokonaisuudesta  Albumi  1955-1963 (1997-99) ja oikealla uusia teoksia kokonaisuuteen  Albumi  1955- 1963 (2018)

Vasemmalla teoksia kokonaisuudesta Albumi 1955-1963 (1997-99) ja oikealla uusia teoksia kokonaisuuteen Albumi 1955- 1963 (2018)

Ulla Jokisalo: Kuvitelmia vapaudesta
HAM- galleriassa 10.8.2018-27.1.2019

Kuvat: Hanna Råst

Tiina Heiska loi galleriaan elokuvaa muistuttavan installaation

Tiina Heiska loi galleriaan elokuvaa muistuttavan installaation

Harriina Räinä ja Pinja Nikki kävivät kameroineen hirvimetsällä tehden koko prosessista taidetta

Harriina Räinä ja Pinja Nikki kävivät kameroineen hirvimetsällä tehden koko prosessista taidetta