Iiris Heikka: Työni on iloa ja leikkiä

Iiris Heikka: Työni on iloa ja leikkiä

Valokuvaaja. Pioneeri. Some-valokuvaaja. Opettaja.

Näillä termeillä Iiris Heikkaa kuvataan hänestä tehtävissä jutuissa. Vaikket sitä tietäisikään, sinäkin olet todennäköisesti törmännyt Heikan töihin. Tuhannet ja taas tuhannet ihmiset katsovat hänen kuviaan katukuvassa, levykaupassa, sosiaalisessa mediassa ja kotiin tulevassa mainoslehtisessä. Puhumattakaan niistä tuhansista, jotka seuraavat Heikan valokuvia ja videoita sosiaalisessa mediassa.

26-vuotias Heikka on Suomen suurimpien medioidenkin mukaan oman taiteenalansa pioneeri. Sen tittelin nuori kuvaaja on ansainnut varsin nopeasti.

”Sain ensimmäisen digitaalisen järjestelmäkameran joululahjaksi äidiltäni vuonna 2005 ja siitä asti on tullut kuvattua enemmän tai vähemmän. Lapsuudesta on myös tallella paljon hauskoja filmi- ja kertakäyttökamerakuvia. Niiden pohjalta olen tulkinnut, että valokuvaaminen on aina ollut minulle hetkien tallentamisen lisäksi jonkinlainen osa tai tapa leikkiä”, Heikka kertoo.

Kuluneen kymmenen vuoden aikana Heikka on edennyt yhdestä IRC-gallerian seuratuimmista nuorista valokuvaajista yhdeksi PVF:n taiteilijoista. Hän on kuvannut Ruger Hauerin Mature- ja The Lieblingsin Let them have it –levyjen kannet, tehnyt lukuisia mainoskuvauksia sekä yhtä monia taiteellisia projekteja.

Heikka itse seisoo kuitenkin jalat maassa, eikä lähde juurikaan erittelemään saavutuksiaan.

”Merkityksellisempiä hetkiä urani kannalta ovat olleet kronologisessa järjestyksessä seuraavat asiat: ensimmäisen kameran saaminen, kuvien jatkuva julkaisu sosiaalisessa mediassa, koulupaikatta jääminen, työpaikan saaminen tuotantoyhtiössä, oman toiminimen perustaminen sekä elämänkokemukset, jotka ovat muovanneet minusta minut. Myös jokainen sellainen hetki, jossa joku toinen ihminen on sanonut minulle uskovansa minuun tekijänä, on ajanut minua henkisesti eteenpäin. Kun on tällaisia ihmisiä elämässä niin ei haittaa, vaikka välillä epäonnistuu.”

Heikka haluaa omakuviinsakin jonkin jujun, jotain erilaista. Kuva: Iiris Heikka 

Heikka haluaa omakuviinsakin jonkin jujun, jotain erilaista. Kuva: Iiris Heikka 

Kuten arvata saattaa, matka 15-vuotiaasta 26-vuotiaaksi on pitänyt sisällään paljon. Heikka kokeekin muuttuneensa sekä ihmisenä että valokuvaajana valtavasti. Valokuvauksen kannalta keskeisin muutos on tapahtunut kuvankäsittelytyylissä: ennen enemmän oli enemmän, nyt vähemmän on enemmän.

”Sen sijaan olen aina tykännyt kuvista, joissa on joku juju, ja myös siihen pyrin omissa kuvissani. Se asia ei ole muuttunut, mutta kokemuksen, oppimisen ja oivalluksien kautta kasvanut sekä tietoisesti että alitajuisesti. Nykyään kuvaan myös mieluummin muita kuin itseäni, kun taas teini-iässä kuvani olivat hyvin omakuvakeskeisiä. Käytän omaa kehoani edelleen osana töitäni, esimerkiksi hiuksia, käsiä ja varjokuvia, mutta nautin enemmän yhteistyöstä toisen ihmisen kanssa”, Heikka pohtii.

Aivan kuten suurin osa ikäluokastaan, Heikka on toiminut sosiaalisessa mediassa nuoresta pitäen ja kuvannut itseään sinne yli kymmenen vuoden ajan. Hän ei kuitenkaan halua tyytyä tavanomaisiin selfieihin, joissa pyritään vain näyttämään mahdollisimman hyvältä. Mieluummin hän kuvaa itsensä heijastuksina, varjoina, tulen takaa pilkistävänä, liikkeessä tai vähintäänkin jotenkin yllättävästä tai poikkeuksellisesta näkökulmasta.

”Selfiet ovat hauskoja. Mielestäni niillä voi leikkiä loputtomiin, mutta niihinkin koitan aina keksiä jonkin jujun, ettei vaan kävisi tylsäksi. Mielestäni pahin selfie-buumi alkaa olla ohi, mutta kyllä niitä vielä paljon näkee. Joillekin se on tapa viestiä omasta olemassa olosta tai työstä, toisille taiteellinen ilmaisukeino. Kukin tyylillään.”

Taiteessa tyyli on erityisen tärkeä. Itse Heikka ihailee kuvaajia, jotka saavat talteen ainutlaatuisia hetkiä tai onnistuvat luomaan itselleen tunnistettavan tyylin. Esikuvien listalle mahtuu sekä valokuvaajia, elokuvantekijöitä että muitakin taiteilijoita ja luovia henkilöitä. Myös omat ystävät ja lähipiiri inspiroivat Heikkaa valtavasti.

”Uraa tehneistä valokuvaajista rakastan Annie Leibovitzia, Guy Bourdinia, Sally Mannia, Vivian Maieria, Paul Leisteria, Richard Avedonia, Helmut Newtonia ja Irving Penniä. Ruotsin Arvida Byström on mahtava. Lisäksi kotimaisista valokuvaajista minua puhuttelevat ainakin Pentti Sammallahti, Hertta Kiiski, Osma HarvilahtiNelli Palomäki, Paula Kesäläinen, Kimmo Syväri ja Tuukka Koski”, hän luettelee.

Kuva: Iiris Heikka

Kuva: Iiris Heikka

Heikka suoritti lukiossa ja ammattikorkeakoulussa muutaman valokuvauskurssin, mutta muuten hän on täysin itseoppinut. Taitoja kertyi myös tuotantoyhtiöstä, joka on painottunut kaupalliseen valokuvaan. Nykyään Heikka toimii valokuvausalan yrittäjänä, joka tekee niin paljon kuvauksia kuin mahdollista, aina yksityishenkilöiden muotokuvista yritysten brändi- ja tuotekuviin.

”Perustin oman toiminimen lokakuussa 2016 eli noin vuosi sitten. En sano, että tämä olisi millään mittarilla helppoa, mutta nautin silti täysin rinnoin päästessäni päättämään omasta ajankäytöstäni. Tulee kuvattua enemmän ja jokainen työ ja kuva tuntuu merkityksekkäämmältä kuin ennen. Tuntuu myös siltä, että saa enemmän aikaan, vaikka välillä stressi meinaakin ottaa vallan. Silloin täytyy muistaa syödä hyvin, nukkua ja urheilla. Kyllä se siitä sitten taas. Kohti uusia kuvauksia.”

Lisäksi hän opettaa kännykkäkuvausta Suomen valokuvataiteen museolla. Kursseilla riittää kysyntää, sillä kännykän rooli kasvaa jatkuvasti. Heikka arvelee, että kyse on ennen kaikkea vaikutelmasta ja tunteesta: kuvien sisältö ei eroa, mutta kännykällä tai perinteiselle filmille kuvattaessa kuviin tulee eri tavalla ajan tuntua. Digikamera on edelleen tärkeä kaupalliseen kuvaamiseen sekä studiokuvauksiin, mutta silti kännykkäkuvauskurssit kiinnostavat kasvavassa määrin myös yrityksiä.

”Myös eri yritykset ovat innostuneet kurssistani ja tilanneet sitä työntekijöilleen virkistyspäivinä tai muina sopivina ajankohtina. Uskon tämän johtuvan siitä, että sosiaalinen media ja kuvien julkaisu siellä on yhä useamman työntekijän arkipäivää”, Heikka sanoo. 

Kuva: Iiris Heikka

Kuva: Iiris Heikka

Heikka kertoo nauttivansa siitä, että saa tehdä erilaisia projekteja laidasta laitaan. Silloin työ pysyy mielenkiintoisena ja myös kuvaaja itse saa kehittyä jatkuvasti. 

”Joskus minulle annetaan vapaat kädet ja saan valita mitä kuvaan, mutta kaupallisissa projekteissa lopullinen kuva luodaan yhteisymmärryksessä asiakkaan kanssa, jotta päästään toivottuun lopputulokseen. Mielestäni on ihanaa työskennellä yhdessä lahjakkaiden ihmisten kuten stylistien, suunnittelijoiden, lavastajien ja meikkaajien kanssa, jotka omalla ammattitaidollaan tuovat kuviin jotain originaalia ja kaunista. Joskus on kuitenkin vetäydyttävä studion nurkkaan ja tehtävä just mitä oma pää sanoo, jotta pinnan alla kytevät ideat löytävät lopullisen olomuotonsa ja toimivat mahdollisesti kimmokkeina tuleville kaupallisille töille”, hän kertoo.

Heikka arvioi, että työssä vaikeinta on lähinnä ajankäyttö. Itse kuvaaminen on nopea prosessi, mutta kuvien valinta ja käsittely saattavat tuottaa välillä harmaita hiuksia, kun on osattava valita parhaat ja tehdä niihin tarvittavat muutokset. Joskus kuvat on saatava asiakkaalle vuorokauden sisällä, ja silloin tässä kaikessa on oltava todella valppaana. Vaikeista hetkistä huolimatta kuvaaminen tuo kuitenkin ennen kaikkea iloa.

”Jokainen kuva, joka nostattaa jonkin tunnetilan sen katsojassa, on ilo. Jokainen tyytyväinen asiakas on ilo. Jokainen inspiroiva kohtaaminen on ilo”, Heikka toteaa.

Viime vuosina Heikka on innostunut enenevässä määrin videokuvaamisesta. Hän kuvasi vastikään dokumentin nuorten mielenterveysongelmista sekä perusti videokerhon, jonka tavoitteena on luoda verkosto videoiden tekemisestä kiinnostuneille henkilöille. Tänä syksynä työn alla on jo yhteisiä lyhytelokuvia. Lisäksi Heikkaa kiinnostaisi musiikkivideoiden tekeminen.

”Video on mahtava! Ilman valokuvia meillä ei kuitenkaan olisi videoita, se pitää tosin muistaa. Kysyn itseltäni usein idean äärellä, että saako tästä paremman valokuvan vai videon. Se määrittää valintaani”, Heikka kertoo.

Photo: Iiris Heikka

Photo: Iiris Heikka

Vaikka Heikka on siirtynyt harrastajasta kokopäiväiseksi yrittäjäksi, pohjimmiltaan kuvaaminen on pysynyt samanlaisena.

”Minulle kuvaaminen on aina ollut leikkiä. Tapani kuvata on hyvin spontaani ja saatan vaihtaa ideaa jopa kesken kuvauksen. Parhaat kuvat syntyvät, kun antaa itselleen luvan ajatella uudella tavalla. Selaan paljon Pinterestiä ja käyn katsomassa taidenäyttelyitä. Lisäksi matkustelen paljon ja silloin olen alati valppaana ottamaan parhaat hetket talteen. Inspiroidun väreistä, ruoasta ja musiikista - karismaattisia ihmisiä unohtamatta!"

Joskus ideat ovat valmiita jo syntyessään. Esimerkiksi silloin, kun Heikka huomasi, että fenkoli muistuttaa sydäntä. Silloin hän otti heti kuvan henkilöstä, joka pitelee fenkolia sydämensä kohdalla. Toisinaan ideoita pitää pallotella muiden kanssa. Esimerkiksi videoproduktioissa tämä on yleensä hyväksi.

"Lähestyn kuitenkin lopulta kuvaa ja liikkuvaa kuvaa kysymällä itseltäni: mikä on juju? Se voi olla jokin kuvaustekninen asia tai oivaltava käsikirjoitus. Hyvin usein juju on jokin sellainen asia, jota pidän arkielämässä ihmeellisenä, surullisena tai hauskana ja tuon oivalluksen näkyväksi kuvilla”, hän kertoo.

Heikka on saavuttanut paljon, mutta ei ole lakannut tavoittelemasta uusia asioita ja kehittymistä. Päinvastoin hän pyrkii jatkuvasti miettimään uusia ja erilaisia tapoja ilmaista itseään taiteellisesti esimerkiksi tanssimalla, laulamalla, leikkimällä ja piirtämällä. Runojakin kirjoittaneen Heikan toiveissa olisi esimerkiksi päästä tekemään kirjaa, jossa runo yhdistyy kuviin. 

”Olen nyt 26-vuotias. Toivon, että saan tehdä tätä työtä mahdollisimman pitkään ja tulla tässä mahdollisimman hyväksi. Sen lisäksi toivon, että minusta tulisi myös elokuvaaja ja/tai elokuvaohjaaja. Unelmani olisi oma kansainvälinen valokuvanäyttely, valokuvakirja sekä kokopitkän elokuvan tekeminen joko kuvaajan tai ohjaajan roolissa. Mutta kuvataan nyt ensin!”, Heikka toteaa nauraen.


Seuraa Iiris Heikkaa Tumblrissa, Vimeossa ja Instagramissa. Myös kotisivut aukeavat pian. Lisätietoa Heikan Suomen valokuvataiteen museolla pitämistä kursseista löydät täältä

Sata kuvaa suomalaisuudesta

Sata kuvaa suomalaisuudesta

Kapitalismin vihaajasta sen uhriksi

Kapitalismin vihaajasta sen uhriksi