Madame B. Emotionaalisen kapitalismin tutkimuksia

Madame B. Emotionaalisen kapitalismin tutkimuksia

Minulla on nykyään kultakalan keskittymiskyky. Lähes jokainen tyhjä hetki päättyy laukusta kaivetun älypuhelimen näytön kirkastumiseen, ja välillä harhaileva ajatus ja puhelin tunkeutuvat myös keskelle tiivistä keskustelua, kirjan lukemista tai elokuvaa. Tämä näkyy myös kohdatessani taidetta. Varsinkin videoinstallaatioihin keskittyminen on haastavaa. Jos seitsemän minuutin hitaasti etenevä teos tuntuu someajan aivoille valtaisalta koetinkiveltä, voitte vain kuvitella, millaiset ennakko-odotukset minulla oli saapuessani Turun historian ja nykytaiteen museo Aboa Vetus & Ars Novaan katsomaan kaksituntista videoinstallaatiota. Kyllä, olin suorastaan kauhuissani. 

Kyseessä on englantilaisen Michelle Williams Gamakerin ja alankomaalaisen Mieke Balin uudelleentulkinta ranskalaisen Gustave Flaubertin klassikkoromaanista Rouva Bovary (1857). Se kertoo tarinan Emmasta, joka turhautuu osaansa kotirouvana ja alkaa etsiä lohtua holtittomasta kuluttamisesta ja salarakkaista. Madame B. Emotionaalisen kapitalismin tutkimuksia -teoksessa tarina on siirretty väljästi mukaillen nykypäivään. Päärooleja esittävät suomalainen Marja Skaffari (Emma) sekä ranskalaiset Thomas Germaine (Charles, Rodolphe ja Léon) ja Mathieu Montanier (Homais). Teos on esillä Turussa vielä reilun viikon ajan.

Moniosainen videoinstallaatio jakautuu kahdeksaan näytökseen. Yksittäisten videoiden pituudet vaihtelevat vajaasta kymmenestä minuutista melkein puoleen tuntiin. Eri huoneisiin jaoteltuja videoita voi katsoa haluamassaan järjestyksessä haluamansa ajan, ja joihinkin näytöksiin kuuluu useampia samanaikaisesti katsottavia videoita. Kokonaisuus muistuttaa oikeastaan enemmän kokopitkää elokuvaa, kuin niitä videoinstallaatioita, joihin olemme yleensä tottuneet.  Rouva Bovary -romaanin lukeminen ei ole edellytys teoksen ymmärtämiselle, sillä tarina etenee varsin perinteisen kerronnan tavoin. Lisäksi taiteilijat ovat laatineet jokaiseen näytökseen lyhyet infotekstit. Emman tarinaan voi uppoutua kuka tahansa.

Emma ei tunne sopivansa ympäröivään maailmaan, on yksinäinen eikä saa todellista kontaktia kehenkään. Charles on kiltti, mutta hieman yksinkertainen mies, ja arki koittaa avioliitossa nopeasti. Kyllästyminen ja tuskaisuus ovat installaatiossa käsinkosketeltavia. Rakastajatkaan eivät kykene täyttämään Emmassa ammottavaa tyhjyyttä ja kaipuuta, päinvastoin he jopa pahentavat  tilannetta. Samaan aikaan Emman shoppailun aiheuttamat taloudelliset seuraukset alkavat kasvaa kestämättömiksi. Ja huonostihan siinä sitten käy. 

Hämmästyttävintä installaatiokokonaisuudessa on se, kuinka saumattomasti Emman tarina loksahtaa kohdilleen 160 vuotta kirjallisen teoksen julkaisun jälkeenkin. Arki ei edelleenkään kohtaa haaveita ja odotuksia. Päinvastoin, 2010-luvun globaalissa kulutusyhteiskunnassa unelmat ovat entistä kauempana todellisuudesta. Koska taiteilijat näkevätkin Emman kriisin juuri globaalina nykyhetken kriisinä, teoksessa puhutaan useita kieliä: suomea, ranskaa, englantia ja ruotsia. Tekstitys on suomeksi ja englanniksi. 

Rakkaudennälän lisäksi taiteilijat tarkastelevat teoksessa israelilaisen sosiologin Eva Illouzin luoman emotionaalisen kapitalismin käsitettä, jossa tunne-elämä ja markkinatalous noudattavat yhteistä logiikkaa. Kulutusyhteiskunnassa suuren rakkauden, näyttävien häiden, jatkuvan tyydytyksen, onnen sekä materiaalisen yltäkylläisyyden tavoitteleminen korostuvat entisestään. Haluamme entistä suurempia elämyksiä, entistä suurempaa ja räiskyvämpää rakkautta ja ikuista juhlaa. Täydellisen elämän lavasteissa elää kuitenkin onnettomia ihmisiä.

Kesäisellä Ahvenanmaalla ja Pariisissa kuvattu teos on kaunis, valolla leikittelevä ja viipyilevä. Esimerkiksi kohtaus, jossa Emma ui öisessä järvessä on suorastaan kansallisromanttisen kaunis. Ihmisten väliset suhteet ja tunteet, ne tukahdutetutkin, tuntuvat tulevan iholle saakka. Henkilöhahmojen luonne ja keskinäiset suhteet tulevat mainiosti esiin sanattomien eleiden ja pienten kohtausten kautta. Esimerkiksi Charlesin tapa höpistä tyhjänpäiväisiä korostuu loistavasti oopperavierailun jälkeisessä kohtauksessa, jossa kuvaruudun ulkopuolelle jäävä Charles puhuu taukoamatta, Emma vajoaa ajatuksiinsa ja tuleva rakastaja Leon katselee Emmaa häpeilemättä päästä varpaisiin.  

Teoksessa esiintyy varsin kiinnostava ajatus siitä, kuinka meidät - erityisesti naiset - on kasvatettu pienestä pitäen tavoittelemaan unelmia ja haaveita, jotka ovat suurimmalle osalle täysin saavuttamattomissa. Teoksen alussa perehdytäänkin hetken aikaa Emman koulutukseen, jossa tytöistä pyritään kasvattamaan "markkinakelpoisia ja kunnollisia" naisia. Tavoitteena ei ole oman uran tai muiden henkilökohtaisten, ei-materiaalisten unelmien saavuttaminen vaan prinsessatarina, joiden kohokohtana ovat satuhäät. Mutta kuten aina todellisessakin elämässä, siitä se tarina vasta alkaa. Jo hääpäivänään Emma alkaa kyseenalaistaa nuoruuden haaveitaan. 

Itse tarina ja ihmisten problematiikka on ajaton. Ellei katsoja tietäisi, että kyse on 1800-luvulla kirjoitetusta tarinasta, ei sellaista vaihtoehtoa tulisi edes ajatelleeksi. Emman taipumus laittaa oma onnettomuutensa naiseuden piikkiin on ainoita kohtia, joka tuntuu tänään ristiriitaiselta. Siinä missä Flaubertin Emma oli pakotettu jämähtämään kotiinsa ja tyytymään asemaansa edustusvaimona ja synnyttäjänä, nykyajan Emmalla olisi myös muita vaihtoehtoja. Nyt Emman naiseus tuntuu vain kasvavan tekosyyksi omalle tyytymättömyydelle, joka kuitenkin kumpuaa ennemmin sisäisistä haaveista ja haluista, kuin yhteiskunnallisista rakenteista. 

Vaikka Emman kohtalo on poikkeuksellisen traaginen, on tarinassa universaaleja, vuosisadasta toiseen kantavia kysymyksiä. Millaiset unelmat ovat sallittuja, mitkä kohtuuttomia? Kuinka ihminen voi selviytyä yhteiskunnallisten normien ja ihanteiden sekä yksilöllisten halujen ja kaipuun ristitulessa? Kumpi on tärkeämpää, onnellisuus vai se, että asiat menevät kuten niiden pitäisi? Tulisiko yksilön tyytyä tilanteeseen vain, koska niin on tapana tehdä? Nurkkaan ajautunut ihminen toimii epätoivoisesti, seurauksista piittaamatta. Aivan kuten Flaubertkaan, eivät taiteilijat lähde tuomitsemaan Emman tapoja etsiä ulospääsyä onnettomuudestaan.

Kaksi tuntia vierähtää kuin siivillä. Balin ja Gamaker pitävät katsojan otteessaan kiihkeästä alusta aina katkeraan loppuun saakka, siirtäen klassikkoteoksen kunnioittavasti mutta tuoreesti nykypäivään. Jos teoksen pituus hirvittää tai aika on muuten rajallista, katsoja voi lohduttautua sillä, että juoneen pääsee kyllä sisään, vaikkei jokaista näytöstä katsoisikaan aivan kokonaan. Mutta jos aikataulu antaa periksi, suosittelen kiertämään näytökset alusta loppuun. Se on sen arvoista.


Mieke Bal & Michelle Williams Gamaker: Madame B. Emotionaalisen kapitalismin tutkimuksia
ARS NOVA,
 Itäinen Rantakatu 4–6 Turku
10.3.−28.5.2017

Muista näyttelyistä ja museon aukioloajoista löydät lisätietoa esimerkiksi museon kotisivuilta. Kannattaa huomata, että osa näyttelyistä, kuten Paula Korhosen Kumulaatio päättyy jo 21.5.

Alvar Aalto - Taide ja moderni muoto

Alvar Aalto - Taide ja moderni muoto

Nuoret taiteilijat ulkomailla, osa 3: Markus Jäntti

Nuoret taiteilijat ulkomailla, osa 3: Markus Jäntti