Reima Nevalainen: The Years Between Night And Day

Reima Nevalainen: The Years Between Night And Day

Kierrän galleriaa yhä uudelleen, pysähtyen katsomaan teosten raapaisuja ja latautunutta ulosrimpuilua addiktoituneena. En halua lähteä galleriasta, maalaukset aiheuttavat sisälläni painetta, joka ei tahdo purkautua. Työt vetävät puoleensa kuin olisivat voimakasta magneettia. Jokainen teos huutaa minulle, kuiskii korvan juuressa, varoittaa ja rauhoittaa. Vahvojen psyykkisten tunnekokemusten innoittamana kirjoitan Lauralle: Fantastinen näyttely. Saan tekstin huomiselle!

En saanut. Tiedättekö sen tunteen, kun on katsonut niin voimakaslatauksisen elokuvan, että "jää elämään" sitä hetkeksi? Taidenäyttelyissä harvemmin törmään tällaiseen ilmiöön, mutta näyttelyn jälkeen olen muutaman päivän ajan ollut jossain yön ja päivän välimaastossa, joka on tuntunut vuosien mittaiselta ajalta. En tiedä miten tämä olisi mahdollista keneltäkään muulta kuin Reima Nevalaiselta.

Blades of Grass ja Heavy Breathing 1, akryyli, kollaasi ja hiekka kankaalle, 2017

Blades of Grass ja Heavy Breathing 1, akryyli, kollaasi ja hiekka kankaalle, 2017

Saavun näyttelyyn uudestaan kolmen päivän kuluttua. Haluan testata vaikuttaako näyttely yhä niin emotionaalisesti kuin viimeksi. Kylmät väreet kulkevat kehossani kun saavun keskimmäiseen saliin. Veri kiertää nopeammin ja tunnen olevani enemmän elossa. Toistan kulkemiseni, kun kierrän koko näyttelyn kolme kertaa tämänkertaisella käynnilläni. Joka ikinen kerta tunnelataus on valtava, ja mykistyn etenkin nähdessäni valtavan teoksen Blades of Grass. Uskomatonta, että näyttely voi päästä näin iholle.

- Aihemaailmani koostuu ajattomista olemassaolon perusteista. Ihminen vertautuu maahan ja kasvimaailmaan, se on yksi muoto kahden muodottoman välissä. Maalauksissani ihminen on luonnon kuluttama, samalla tavalla kuin kuonto on sen kuluttama. Tästä johtuvassa väistämättömässä eroosiossa ja entropiassa on kaikki tarvittava runous, kirjoittaa Nevalainen näyttelytekstissään. En poikkeuksellisesti lukenut tekstiä ennen näyttelyssä kiertäessäni, ja olenkin yllättynyt siitä, miten vahvasti teksti ja tunne-elämykseni käyvät yksiin.

Näen teoksissa maata, ruostetta ja havuja. Huomaan tarkkailevani yksityiskohtia enemmän kuin yleensä maalausnäyttelyissä. Jokainen siveltimen veto ja kollaasimaisesti rakennettu kokonaisuus tuntuu tarkkaan harkitulta. Viehätyn raadelluista pinnoista ja siitä etteivät mekaaniselta näyttävät havujen muodot tunnu kuitenkaan ollenkaan mekaanisilta. Kaikki on jotenkin hierrettyä, raavittua ja kulutettua. Lopputulos on riipaisevan ahdistava.

Figure 1, 2016, akryyli, kollaasi ja hiekka kankaalle

Figure 1, 2016, akryyli, kollaasi ja hiekka kankaalle

Teosten pinta koostuu päälleliimatuista papereista, hiekasta ja maalista. Se on tällöin äärettömän moniuloitteinen, kuten sisältönsä. Kumpaakin on riepoteltu ja runneltu, ja ne kertovat tarinaansa maavärein. Maalaukset ikään kuin kokoavat itsensä. Niissä jokin, tai joku, pyristelee ulos kuitenkaan pääsemättä. Ihmishahmot haluavat sanoa jotain, mutta ne on jollain lailla tukahdutettu. En osaa sanoa, onko tunne teoksissa ahdistava vai ei, ehkä se on jossain välimaastossa. Sellaisessa ahdistuksessa, josta on mahdollista vielä nauttia. Näin ajattelevat myös pari kollegaani, joiden kanssa pääsen näyttelystä keskustelemaan. Että ahdistaa, mutta jollain tapaa se on nautinnollista. Teokset menevät pään sisään, koskettavat jokaista meistä hyvin henkilökohtaisella tasolla.

Olen seurannut Reima Nevalaisen uraa nyt muutaman vuoden ajan. En tiedä, miten Vuoden nuoren taiteilijan palkinto vuonna 2016 on muuttanut työskentelyä, vai onko ollenkaan - joka tapauksessa tämä ei ole parasta mitä Nevalaiselta olen nähnyt. En tiedä, ovatko ne vähemmän brutaaleja vai mitä on tapahtunut, mutta tuntuu että kaoottinen maailma on jotenkin hillitympi ja selkeämpi. Ihmiset koostuvat yhä palasista tai hajoavat palasiksi, kuten aiemminkin, mutta ihan kuin työskentely olisi hieman tarkemmin harkittua. Voin tietysti olla aivan väärässä - en minä tiedä kuinka tarkkaan Nevalainen harkitsee siveltimenvetojaansakaan työskennellessään. Kun sanon, ettei ole parasta jota häneltä olen nähnyt, en silti tarkoita huonoa. Tämä hieman huonomman aste on todella pieni ja vähäinen, sillä teokset ovat huippuluokkaa.

Bust, akryyli, kollaasi, hiekka ja oil stick MDF-levylle, 2016

Bust, akryyli, kollaasi, hiekka ja oil stick MDF-levylle, 2016

Olen yhä hengästynyt näyttelyn intensiivisyydestä ja intiimiydestä. Vastaavankaltaista ilmiötä ei ole hetkiin tullut vastaan. Ystäväni ylistää The Years Between Night And Dayn parhaaksi näyttelyksi, jota on Forsblomilla ikinä nähnyt, enkä voi kuin myöntyä. Varmasti yksi ahdistavimmista, mutta ehdottomasti vahvin.


Reima Nevalainen: The Years Between Night And Day, 7.-29.4.
Galerie Forsblom, 
Lönnrotinkatu 5 / Yrjönkatu 22, Helsinki

Reima Nevalainen | Galerie Forsblom 

Rakkautta Teatterimuseossa

Rakkautta Teatterimuseossa

Grandmother Corn on matkalla maailmanmaineeseen

Grandmother Corn on matkalla maailmanmaineeseen