Runoutta kotisohvalla

Runoutta kotisohvalla

#AESTHETICin toimituksen piti viettää tämä ilta Kansallisteatterin uumenissa Arktisen hysterian parissa, mutta allekirjoittaneen sairastuttua suunnitelmat menivät valitettavasti uusiksi. Mutta näinä päivinä kulttuurielämyksistä ei onneksi tarvitse tinkiä edes sairasvuoteella.

Runous, ennen kaikkea lavarunous on ollut kovassa nosteessa jo useamman vuoden ajan. Runousaamiaiset, open mic-illat ja lukuisat muut runotapahtumat houkuttelevat paikalle paitsi uteliasta yleisöä, myös jatkuvasti uusia lausujia. Lavarunous onkin nostanut runouden kentälle uusia tähtiä, nuoria ja vanhoja, uskomattomia monilahjakkuuksia.

Kulttuurin ystävälle tämä on tietysti siunaus. Ainakin suurimmissa kaupungeissa runouteen liittyviä tapahtumia tuntuu riittävän joka viikolle. Helsingissä järjestetään tällä viikolla kolme tapahtumaa, Turussa on ensi viikolla ainakin yksi  ja Tampereellakin tapahtuu jatkuvasti. Runousaamiaisia on kannustettu pistämään pystyyn ympäri Suomen, pienemmässäkin mittakaavassa.

Parhaiten kartalla tapahtumista lienee Lavarunotapahtumat Suomessa –niminen Facebook-ryhmä. Mutta eiväthän kaupunkien säpinät tietenkään paljoa lämmitä, jos makaa vatsataudissa sängyn pohjalla, kiusaantuu väkijoukossa tai sattuu asumaan Äkäslompolossa. Onneksi tähänkin löytyy lääke.

Helsinki Poetry Connectionin tuottama ja Koneen säätiön tukema Poetry Cam on tutustumisen arvoinen Youtube-kanava. Resepti on kaikessa yksinkertaisuudessaan seuraava: yhdeksäntoista runoilijaa johdattaa katsojan lavarunouden suloihin lausumalla runojaan kameralle. Mukana ovat esimerkiksi Lauri Vanhala, Outi-Illuusia Lilja, Visa Tikka ja Aura Nurmi

Runoja lausutaan vehreissä metsissä, autotallissa ja Sörnäisten metroasemalla. Videoissa on hurmaavaa kotikutoisuutta ja lämpöä, niitä on todella helppo lähestyä. Runoilijat tuntuvat olevan läsnä ja lausuvan juuri sinulle. Ja kerrankin, saman tekstin voi kuunnella yhä uudelleen ja uudelleen.

Sarjan ensimmäinen osa julkaistiin lokakuussa 2016 ja viimeinen, ohessa oleva Elsa Töllin video tänään. Videot ovat varsin lyhyitä, pisimmilläänkin seitsemän minuutin mittaisia. Niitä ehtii siis katsella tai kuunnella missä ja milloin tahansa. Miten olisi vaikkapa yhdeksäntoista päivän mittainen runokuuri; yksi runo joka aamu? Tai maraton, kuten minulla tänään? 

Kun olet kuunnellut Poetry Cam-kanavan tarjonnan lävitse, huomaat nopeasti, että yksittäisiä runovideoita löytyy Youtuben syövereistä enemmänkin. Esimerkiksi AP Kivinen on julkaissut useita tekstejään videoituina ja Lasse Hauerwaasilta löytyy myös seuraamisen arvoinen kanava. 

Olit sitten missä tahansa, eikun nauttimaan. 

Aurora Reinhard: Venus

Aurora Reinhard: Venus

Tenhon sunnuntaijazz

Tenhon sunnuntaijazz