Menovinkki: Venäläisen elokuvan festivaali

Liian usein unohdetaan, että myös länsimaiden ulkopuolella tehdään vallan loistavia elokuvia. Teatterilevitykseen näistä tulee meille kuitenkin vain murto-osa. Yleisradion kanavia lukuunottamatta televisiokin on pitkälti jämähtänyt pönkittämään asetelmaa, jossa esille pääsevät vain harvat muualta tulevat mestariteokset. Ehkä tästäkin syystä minäkin löysin tällaiset elokuvat varsin myöhään. 

Venäläiseen elokuvaan tutustuin muutama vuosi sitten. Kun Helsingin Maxim-elokuvateatterissa esitettiin Andrey Zvyagintsevin ohjaama Leviathan, olin myyty. Tokikaan en ollut ainut, joka piti näkemästään. Elokuva palkittiin ansaitusti esimerkiksi parhaan vieraskielisen elokuvan Golden Globe-palkinnolla vuonna 2015. 

Sittemmin olen nähnyt useita mainioita venäläisiä elokuvia. Aion ehdottomasti osallistua myös huomenna Helsingissä alkavaan Venäläisen elokuvan festivaaliin, joka juhlii nyt jo kymmenettä juhlavuottaan. Elokuvia esitetään hurmaavassa, menneen ajan henkeä huokuvassa Andorra-teatterissa Helsingin Eerikinkadulla. Odotukset ovat korkealla.

Festivaaliviikko aloitetaan tiistaina rikosdraamalla Kylmä kesä 1953, ja itse elokuvan ohjaaja Aleksandr Proshkin saapuu avamaan tapahtuman.  Myös Proshkinin poika Andrei Proshkin on mukana tapahtumaviikolla oman elokuvansa Orlean kanssa. Isä ja poika keskustelevat elokuvistaan yleisön kanssa keskiviikkona 15.2. nähtävien filmien jälkeen. Myös lauantaina on luvassa kiinnostava keskustelutilaisuus aiheesta "Naisnäkökulma venäläisessä elokuvassa" kello 18.30 alkaen.

Viikon mittaan Andorrassa nähdään yhteensä kaksitoista erilaista elokuvaa. Itse olen tällä kertaa erityisen kiinnostunut Proshkinin Expiationista, Marko Vuorisen Eight-dokumenttielokuvasta sekä sunnuntaina nähtävästä, ohjaajalegenda Andrei Kontshalovskin Paradise-elokuvasta. Myös lyhytelokuvista koostuva St-Peterburg. A selfie houkuttelee. 

Elokuvien ja keskustelutilaisuuksien lisäksi lauantaina on myös luvassa perinteinen Kino Lokakuu-klubi, jossa tunnelmaa ovat nostattamassa pietarilainen rock-yhtye FILM, trubaduuri Tomi Leppänen sekä Dj. HEM.

Tarkemmat esitysajat sekä lisätietoa elokuvista löytyy Kino Lokakuun sivuilta. Kannattaa muuten huomata, että elokuvat on tekstitetty englanniksi, ellei toisin mainita! Avajaisilta on valitettavasti jo loppuunvarattu, mutta muihin näytöksiin löytyy vielä tilaa. Lippuja saa suoraan teatterista 7 euron kappalehintaan, mutta halutessaan niitä voi varata myös netistä. Muutosten ja loppuunmyytyjen näytösten varalta kannattaa seurata ilmoittelua esimerkiksi Facebookin tapahtumasivuilla tai Kino Lokakuun kotisivuilla.

Venäläisen elokuvan festivaali 14.-19.2.2017
Kulttuurikompleksi Andorra, Eerikinkatu 11, Helsinki

Jenni Hiltunen: Nothing Else Matters

Jenni Hiltunen: Nothing Else Matters

Lisää nähtävää Suomen valokuvataiteen museossa

Lisää nähtävää Suomen valokuvataiteen museossa