Tuntemattomasta, kansallisidentiteetistä ja pakosta

Tuntemattomasta, kansallisidentiteetistä ja pakosta

Finnkinon Tennispalatsin Scape-sali on saapuessani aivan täynnä, paitsi tietenkin penkkirivien reunapaikat. Ihmisiä virtaa sisään laumana, kuin he olisivat pyhiinvaelluksella. Popcorn käryää ilmassa. Ehdoton Suomi100 -kulttuuriteos, Aku Louhimiehen Tuntematon Sotilas on saapunut elokuvateattereihin.

Pitkään en halunnut kirjoittaa elokuvasta mitään. Tuntemattoman uudelleenfilmatisointi alkoi jo kolmen vuoden puheen jälkeen turruttaa. Elokuvateemaiset kahvipaketit, siivousvälinesetit ja Rokka-vissyt saivat minut alkunaurujen jälkeen vain pudistelemaan päätäni.

Monella tuntui myös olevan elokuvasta valmiiksi mielipide jo ennen sen ilmestymistä. Jollekin se oli turha, jollekin tärkeä, jollekin ihan sama. Useampi tuttuni kertoi varsin tympääntyneeseen sävyyn, että käy katsomassa elokuvan siksi, että ”se pitää katsoa”. Joku sanoi, ettei todellakaan käy, ”koska tämä on maailman turhin projekti” - onhan kyseessä jo kolmas filmatisointi samasta kirjasta.

Nämä kaksi näkökantaa kuitenkin saivat minut kirjoittamaan tämän tekstin. Mikä elokuvassa on tärkeää ja mikä turhaa?

Elokuvaa kuvattiin myös Suomenlinnassa, tässäkin pihapiirissä.

Elokuvaa kuvattiin myös Suomenlinnassa, tässäkin pihapiirissä.

Minun on tässä kohtaa tunnustettava jotain.

En ole katsonut alkuperäistä, vuonna 1955 ilmestynyttä Tuntematonta Sotilasta ikinä loppuun.

Tämä johtunee siitä, että siihen on liittynyt aina niin kutsuttu pakko. Samasta syystä en ole lukenut vieläkään Platonin Valtiota, Macchiavellin Ruhtinasta tai Aleksis Kiven Seitsemää Veljestä. Myös Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla on minulle tuiki tuntematon teos ensimmäistä virkettä lukuun ottamatta.

Klassikot ovat kuulemma syystä klassikoita. Tätä ei ole vaikea uskoa, mutta olen hirvittävän huono toimimaan pakosta. En halua tehdä vapaa-ajallani asioita, joihin koen velvoitetta. Menen katsomaan näyttelyitä ja kuuntelemaan konsertteja, jotka kiinnostavat minua. Aloite tulee itsestäni. Mutta kun kyseessä on jokin asia, joka minun pitäisi vain sivistyksen vuoksi tehdä, en vain kykene.

Luonnollisesti minua silti hävettää, etten ole lukenut, saati sitten katsonut elokuvana Tuntematonta. Elokuva on kuitenkin aika helposti lähestyttävä taidemuoto. Moni on varmasti minua sivistyneempi ja urheampi. Uskaltaisin silti väittää, että omalle sukupolvelleni Tuntematon on saattanut jäädä laajemmassakin mittakaavassa tuntemattomaksi ja tässä pääsemme mielestäni tämän elokuvan tärkeimpään funktioon. 

Ei alkuperäinen Edvin Laineen mustavalkoinen ohjaus välttämättä kiinnosta teini-ikäistä. Sitä ei ole edes pakko katsoa kouluissa. Elokuva ja sen myötä tarina alkaa olla vuosi vuodelta enemmän vain katoavaa kansanperinnettä. En kuitenkaan kyseenalaista Linnan tarinan tärkeyttä suomalaisessa kulttuurissa. Kuten jo mainitsin, klassikko on syystä klassikko. Tarina vangitsee jatkosodan mielettömyyden ja tragedian ihmishahmojen kautta hienosti. Ihmiset rakastavat tarinoita. Tuntemattoman tarina on tärkeä siksi, että muistaisimme, kuinka raakaa ja julmaa sota on ja voisimme olla toistamatta historian virheitä. 

suokki2

Millainen Aku Louhimiehen elokuva sitten kaltaiseni untuvikon silmin on?

Upealtahan se näyttää. Työn jäljestä huomaa, että kyseessä on kallein suomenkielinen elokuva koskaan. Leikkaukset ovat hienoja, kuvalla näytetään upeita hetkiä. Värit, äänitehosteet, musiikki, puvustus ja maskeeraus tekevät kaikki vaikutuksen. Murteista saa selvää ilman tekstityksiä ja näyttelijät ovat tehneet kielen kanssa paljon työtä kuulostaakseen näin uskottavilta. Sainko elokuvasta enemmän irti, kuin joku, joka on katsonut aiemmat versiot? Ehkä, sillä tarina ei ollut joka palalta minulle tuttu. Toisaalta, kukapa ei tietäisi, kuinka jatkosodassa käy.

Näyttelijävalinnat ovat myös ainakin suurimmalta osin onnistuneita. Eero Aho on uskottavan tasapainoton, murheen ja hilpeyden yhdistävä Rokka, Jussi Vatanen Koskelan roolissa ihastuttaa minua flegmaattisuudellaan ja lannistuneella äänellään, Hannes Suomisen näyttelemä Vanhala saa monen katsomossa hymähtämään tuon tuosta.

Mutta alkaahan se tympäistä nähdä samoja naamoja lähes jokaisessa elokuvassa, tositeeveessä ja draamasarjassa. Johannes Holopaisen valinta yhteen päärooleista on ainoa hieman rohkeampi veto. Onko suomalainen näyttelijäkenttä oikeasti näin pieni vai eikö uusille kyvyille vain haluta antaa tilaa? Tuntuu, ettei itse tarinaan ole luotettu, vaan menekkiä on haluttu lisätä julkkisten avulla. Etenkin muusikko Robinin rooli on mielestäni aivan turhalta, vaikken hänen söpöyttään kiistäkään.

Toisaalta nämä valinnat kenties takaavat sen, että nuoremmat innostuvat lähtemään elokuviin. Tällöin ainakin yhden klassikon tarina jatkuu sukupolvelta toiselle.

Loppuun haluan kuitenkin heittää villin idean.

Suomessa on muutama muukin kulttuurihistoriallisesti merkittävä teos, joita ei käsitellä koulussa Tuntematonta enempää. Kuitenkaan niistä ei ole tehty elokuvan elokuvaa. Mitä jos Tuntemattoman Sotilaan kolmannen filmatisoinnin sijaan valkokankaille olisi päätynyt kansalliseepos Kalevala


Kirjoittajana toimii Nelli Tuominen, töölöläinen journalismin opiskelija joka juo litroittain kahvia, nukkuu kolmen tunnin yöunia ja spämmää ystäviensä somen täyteen meemejä.

Kuvat: Anni Tuominen


Vieraskynä-palsta koostuu vapaaehtoisten kirjoittajien teksteistä.
Haluatko kirjoittaa sivustolle? Laita meille sähköpostia: aesthetichashtag@gmail.com

Korkeakulttuuria alle kympillä

Korkeakulttuuria alle kympillä

Apua marrasmasennukseen

Apua marrasmasennukseen