Tekla Vály: Vain katsomalla mörköjä suoraan silmiin voimme kasvaa ihmisinä

Tekla Vály: Vain katsomalla mörköjä suoraan silmiin voimme kasvaa ihmisinä

Tummanpuhuvia värejä, samettikankaita, luontoa, vanhojen maalausten hengessä asemoituja valokuvia miehistä, naisista ja lapsista. Vahvoja tunteita, eri aikakausien kohtaamista, vahvaa symboliikkaa, valoa ja pimeyttä, elämää ja kuolemaa, naiseutta ja äitiyttä, tasa-arvoa ja yhteiskunnallisia ongelmakohtia. Tätä kaikkea on Tekla Vályn taide.                    

Valokuvataiteilija Vály syntyi vuonna 1991 suomalais-unkarilaiseen taiteilijaperheeseen. Hänen isänsä on kuvataiteilija Sandor Vály ja äiti kuvataiteilija Nea Lindgrén. Kun Vály oli pieni, hänen vanhempansa työskentelivät kotona, joten hän kasvoi taiteen ja vanhempiensa projektien keskellä leikkien.

”Uskon, että sillä on ollut suurikin vaikutus. Minulla on hyvin läheiset suhteet vanhempiini, tapaamme toisiamme usein. He ovat minulle ennemmin ystäviä, kuin että meillä olisi perinteinen vanhempi-lapsi-suhde toisiimme. Ajatus omasta taiteilijaurasta heräsi vasta myöhemmällä iällä, mutta siihen on vaikuttanut hyvin moni asia elämässäni. Varmasti itsevarmuus ja tapa käyttää luovuutta on tullut vanhemmilta”, Vály pohtii nyt.

Viime vuosina Vályn työskentely on keskittynyt ennen kaikkea valokuvaan ja videoon. Ensimmäisen valokuvansa hän otti jo 12-vuotiaana Espanjan matkalla, ja itsensä kuvaaminen löytyi sittemmin Irc-Gallerian kautta. Alan opintoihin hän päätyi kuitenkin vasta vuonna 2008.

”Opiskelu imaisi heti mukaansa. Kun aloitin koulun, en edes tiennyt mikä on aukko ja aika. Videotaide on kiinnostanut siitä asti, kuin valokuvakin”, Vály kertoo. 

Tekla Vály: Closer, 2016

Tekla Vály: Closer, 2016

Musiikkivideoiden kanssa Vály hyppäsi heti suuriin kenkiin. Ensimmäinen kappale, johon hän teki videon, oli suomalaislaulaja Astrid Swanin Long Time Running.

Musiikkivideossa Swanin uusimman levyn teemat, musiikki ja Vályn tunnistettava tyyli kohtaavat ja sulautuvat yhteen saumattomalla, kuin alusta alkaen yhteen luodulla tavalla. Vanhoista kaitafilmikuvista muistuttava videotyö, värimaailma ja symboliikka ovat tuttua Válya.

”Projekti oli todella kiinnostava, inspiroiva ja eteenpäin sysäävä. En usko, että olisin vieläkään siinä pisteessä, että kuvaisin valokuvan lisäksi videota, ellei eteeni olisi avautunut tällainen mahdollisuus. Yksi suurin asia minulle tässä oli se, että huolimatta siitä, että kerroin Astridille, etten ole koskaan tehnyt videota hän luotti täysillä siihen, että onnistuisin. Tällainen luottamus on nykymaailmassa harvinaista ja olen siitä hyvin kiitollinen”, Vály kertoo.

Nykyään Vály tekee niin sanottuja kaupallisia töitä noin 2-5 kappaletta kuukaudessa. Jokaisen projektin on tunnuttava omalta ja samaistuttavalta. Se on niin olennaista, ettei Vály ota vastaan toisenlaisia töitä. Vaikka aihe tai teema tulevat artistilta tai muulta yhteistyökumppanilta, Vály haluaa tutkia aihetta ja kehitellä ideaa mahdollisimman vapaasti.

”Haluan, että työ jonka teen, toimii itsenäisenä teoksena. En osaa kuvittaa muiden mielikuvia. Tämä on siis ehto, minun on saatava vapaat kädet teoksen tekemiseen, muuten en lähde juttuun mukaan. Suhtaudun näihin töihin samalla vakavuudella, kuin henkilökohtaisiin töihin. Olen oppinut, että jos yritän tehdä muiden mieliksi, työstä tulee aina huono”, Vály sanoo.

Viimeksi Vályn töitä nähtiin lokakuun puolivälissä Helsingin Korjaamolla järjestetyssä Blowup Vol 3. -sisäfestivaalissa. Vályn tehtävänä oli esitellä raskaaseen ja kokeelliseen musiikkiin erikoistuneen festivaalin artistit valokuviensa kautta.

”Projekti tuli eteeni hyvään saumaan. Pyörittelin mielessäni paljon vaikeita teemoja ihmisyydestä, ja samaistuin konseptiin. Tietenkin kun kysymyksessä on tilaustyö, täytyy miettiä asiakasta, mutta tässä yhteydessä lähdin työstämään teoksia hyvin henkilökohtaisen ajatuksen kautta. Olin myös uuden äärellä teknisen toteutuksen suhteen, ja metodien kokeilua tullaan varmasti näkemään töissäni jatkossakin. Halusin toteuttaa kaikki päähänpistot ilman mahdottomuuden rajoituksia”, Vály kertoo.

Eri metodeja ja rajojen koettelua Vályn töissä on tosiaan nähty. Esimerkiksi työssä Some (Golem) hän valoi isänsä päälle 25 kiloa savea. Protector-teoksen kuvauksissa hän puolestaan keinui nosturin kyydissä vain viikkoa ennen synnytystä.

Tällä hetkellä Válylla on työn alla pidempi projekti, jossa nähdään video- ja valokuvateosten lisäksi myös muita tekemisen muotoja. Luvassa on myös useita muita projekteja yhteistyössä muusikoiden kanssa. Lisäksi Vály on mukana myös Blowup-festivaalin tulevaisuuden suunnitelmissa. Monipuoliselle tekijälle riittää kysyntää. 

Tekla Vály: Lovers, 2016

Tekla Vály: Lovers, 2016

Vályn omaleimainen tyyli ei ole jotain, joka olisi ollut aina olemassa saati syntynyt hetkessä. Se muotoutui vuosien työskentelyn ja pohdiskelun myötä. Ratkaiseva oli vuosi 2014, jolloin Vály odotti esikoistaan. Eräänä aamuna hänen katseensa tarttui ryppyisiin lakanoihin, joissa valo leikitteli.

”Silloin tuli sellainen ahaa-elämys, että tuohan on kuin maalaus. Kaiken tuon alla oli kuitenkin pitkä alitajuinen prosessi, joka tässä yhteydessä nousi tietoisuuteeni. Menneisyys on aina kiehtonut minua. Kaikki tehtiin silloin perinpohjaisemmin: ei ollut kysymys siitä, kuinka kiireellä saatiin jotain valmistettua, vaan kuinka taitavasti se tehtiin. Taiteilija saattoi tehdä yhtä teosta vuosia, ja mielestäni sen kyllä aistii lopputuloksessa. Etsin tyyliini samaa syvyyttä, kuin vanhoissa maalauksissa. Sellaista näkyä, jonka sisään voisi uppoutua tunneiksi”, Vály kertoo.

Maalaustaiteen vaikutus näkyy esimerkiksi valokuvien sommittelussa, jossa Vály rikkoo valokuvauksen perinteitä. Hänen töissään aihe on aina keskellä, aivan kuten maalaustaiteessa. Menneisyys, aikakausien läpileikkaus ja elämän suuret kysymykset puolestaan näkyvät aiheissa, joita Vály käsittelee töissään. Hän korostaa, ettei luo teoksissaan fantasiamaailmoja. Töissä esiintyvillä hahmoilla ja käytetyllä rekvisiitalla on aina täysin symbolinen arvo.

”Ymmärtääkseen nykyisyyttä täytyy ensin tuntea menneisyys. Teoksissani kuvaan ikuisia, mutta myös moderneja aiheita. Joskus on viisaasti sanottu, että taiteilija tekee vain yhtä kuvaa koko elämänsä läpi: teokset ovat vain eri muotoja samasta kuvasta. Se on oma kuva ihmisestä, jumalasta, saatanasta ja maailmankaikkeudesta. Katoavaisuus, Kauneus, Elämä ja Kuolema ovat aiheita, joihin huomaan palaavani aina uudestaan”, Vály kertoo.

Tekla Vály: Flos Ruber, 2016

Tekla Vály: Flos Ruber, 2016

Kuolema ja katoavaisuus ovat suuria ja monille vaikeita aiheita. Vály myöntää, että työt ovat usein tummanpuhuvia, mutta huomauttaa, että niissä on kuitenkin aina läsnä myös elämää ja valoa. Taiteen tarkoitus ei olekaan olla vain kevyttä ja kaunista.

”Vaikka olenkin synkistelyyn taipuvainen, niin suhtaudun elämään lämmöllä ja huumorilla. Haluan kuitenkin katsojan käsittelevän vaikeitakin tuntemuksia ja aiheita teosten äärellä. Vain katsomalla mörköjä suoraan silmiin voimme kasvaa ihmisinä. Tällaiset aiheet kuin katoavaisuus ja kuolema ovat minulle luontevia aiheita, jotka vaikuttavat kaikkeen jatkuvasti”, Vály sanoo.

Aivan kuten vanhempansa, Vály työskentelee yleensä kotoaan käsin. Olennaista kuvauksissa on luonnonvalon käyttäminen. Siitä Vály ei tingi, vaikka kuvauspaikka ajoittain vaihtuukin. Maskeerauksen ja lavastuksen hän tekee yleensä itse alusta loppuun.

”Monesti haastavinta on löytää keino toteuttaa teknisesti jokin visio: miten luoda illuusio siten, että se tuntuu uskottavalta. Niin, että se tuntuu todelta, vaikkei sen visuaalisesti tarvitsekaan olla realistinen", Vály sanoo.

Omat haasteensa työskentelyyn tuovat myös Vályn kaksi pientä lasta. Taiteilijuus on elämäntapa, joka läpileikkaa kaiken, mutta äitiyden myötä aika on kortilla. Aina se ei tunnu riittävän taiteen vaatimalle ajatustyölle tai itse tekemiselle.

Vály toteaa, että äitiys vaikuttaa kaikkeen. Ajan puute ja arjen vauhti karsii kaiken turhan pois. Tämä on saanut Vályn keskittymään myös työssään vain olennaiseen, kaiken ytimeen. Hän kokee vanhemmuuden muuttaneen häntä ihmisenä, tehneen hänestä terävänäköisemmän. Aiheena äitiys tulee myös teoksiin.

”Koen äitiyden hyvin ristiriitaisena. On hurjaa, miten sellainen asia kuin oma lapsi, joka on sinulle ehdottoman rakas, kykenee manaamaan sinusta esiin sellaisia puolia, joita et kuvitellut itsestäsi edes löytyvän. Jokainen päivä on peiliin katsomista. Huomaan käsitteleväni kuvissani tätä ristiriitaa ja äitiyden pimeitä puolia, niitä vaikeita hetkiä, joita kukaan ei ehkä uskalla sanoa ääneen peläten tulevansa tuomituksi, mutta myös niitä kauniita hetkiä ja tunteita, sillä kaikesta kärvistelystäkin huolimatta äitiys on ennen kaikkea upea kokemus”, Vály sanoo. 

Vuosien varrella Vály on oppinut toteuttamaan kuvauksia lastensa kanssa. Lasten kuvaaminen on haastavaa, mutta palkitsevaa ja rakasta. Lapset uskaltavat heittäytyä luonnollisiin asentoihin ja tunnereaktioihin, kun taas aikuiset ovat usein pidättyväisempiä. Taiteilijana Vály asettaa lavasteet ja mahdolliset vaatteet, mutta sen jälkeen estradi on lasten.

”Minä olen tarkkailija, joka taltioi tapahtumat kameraan. Esikoiseni nauttii kameran edessä olemisesta, joten hänen kanssaan on helppo kuvata, mutta hän on myös voimakastahtoinen eikä häntä voi ohjailla. Kerran olin esimerkiksi muovaillut savesta hahmon, puin lapseni valkoiseen kaapuun ja tarkoitus oli saada hänet pitelemään tätä savihahmoa kädessään. Mutta ennen kuin sain otettua yhtä ainutta kuvaa, lapseni oli viskannut saviukon päin seinää ja reuhtonut vaatteet päältään. Eli se siitä sitten”, Vály muistelee huvittuneena.

Tekla Vály: Paeonia, 2016

Tekla Vály: Paeonia, 2016

Vály toimii usein myös itse omien töidensä mallina, eikä pelkää myöskään riisuutua kameransa edessä. Monissa hänen töissään näkeekin alastomuutta, jota taiteilija kuvaa vahvalla ja itselleen ominaisella, vanhoista maalauksista tutulla tavalla. Alastomuus on kuitenkin johtanut kuvien sensurointiin sosiaalisessa mediassa.

”Naisvartalon sensurointi kertoo täysin siitä, kuinka miesvaltainen ihmishistoria on ja kuinka aggressiivisesti nainen pyritään seksualisoimaan. Esimerkiksi kuva, jossa olen viimeisilläni raskaana ja pidän sylissäni esikoistani, on herkkä ja luonnollinen. Siinä ei ole mitään eroottista latausta, mutta kuitenkin Instagram poisti sen sisällöllisesti loukkaavana.”

Vály huomauttaa, että kuvaa sensuroitaessa sen koko viesti muuttuu. Hän kokee sensuroinnin järjettömänä, sillä se pyrkii suojelemaan ihmisiä täysin luonnolliselta asialta. Vály huomauttaa, että usein alastomuutta sensuroidaan lasten vuoksi, vaikka juuri he näkevät alastomuuden täysin luonnollisena - siihen asti, että aikuiset itse kasvattavat heidät pitämään sitä epäluonnollisena.

”Ja jos joku aikuinen loukkaantuu alastomuudesta, niin eikö se kerro tämän henkilön huonosta itsetunnosta tai henkilökohtaisista ongelmista, ennemminkin kuin kuvan vääryydestä?”, Vály kysyy.

Hän haluaa taiteellaan rikkoa ihmisten huonon itsetunnon, jotta nämä näkisivät omat kehonsa kauniina, ainutlaatuisina ja ennen kaikkea ominaan, eikä kenenkään muun valvonnan alaisina. Vály haluaa myös haastaa yhteiskunnan sortavia rakenteita. Kun häntä esimerkiksi pyydettiin mukaan Helsingin Sanomien julistekampanjaan, hän valitsi aiheekseen tasa-arvon.  Kyseisessä teoksessa ihmishahmo jakautuu kahtia tämän keskellä pideltävän miekan kautta. Toinen puoli kehosta on miehen, toinen naisen. Molempien yläruumis on paljas. 

”Kun minua kysyttiin tähän mukaan, ensimmäinen ajatukseni oli FREE THE NIPPLE! Elämme hyvin patriarkaalisessa yhteiskunnassa ja mielestäni tämä ilmenee erityisesti tänä päivänä internetissä. Nänni, joka on sekä miehillä että naisilla – ja naisilla vielä sen lisäksi, että voi ruokkia jälkikasvuaan - on täysin seksualisoitu. Ja tämä mustasukkainen patriarkka haluaa pitää sen vain tässä merkityksessä”, Vály pohtii.

Taiteilija katsoo kontrollin tarpeen syntyvän ennen kaikkea pelosta: omasta heikkoudesta, vallan menettämisen pelosta. Tasa-arvon toteutuessa kenenkään ei kuitenkaan pitäisi tavoitella valtaa ylitse muiden. Válylle tasa-arvo on sitä, että kaikilla on oikeus tuntea itsensä ja kehittyä omanlaisekseen olennoksi.

”Ihmisten pitäisi keskittyä oman itsensä tuntemiseen ja kehittämiseen. Jos kaikki tekisivät niin, emme kokisi tarvetta puuttua muiden olemassaoloon. Jos jonkun oleminen häiritsee, niin sen sijaan että pyrkisimme rajoittamaan hänen olemassaoloaan, voisimme kysyä itseltämme, miksi tämä asia häiritsee? Kun tarpeeksi tutkit itseäsi ja hyväksyt itsesi, osaat ohittaa asiat, joista sinä et pidä. Ei sinun kaikkea tarvitsekaan hyväksyä, mutta ohitat sinulle merkityksettömät asiat sen suurempaa numeroa tekemättä. Annetaan kaikkien kukkien kukkia”, Vály toteaa.

Kukinto on nyt täydessä loistossaan ja sen tuoksu huumaa minut! Työnnän nenäni keskelle sen suloista syliä ja imen tuoksua syvälle sieraimiin, se täyttää koko ruumiini. Pian se haihtuu ja minä alan suremaan, jo ennen kuin lakastuminen on edes alkanut. Mutta juuri katoavaisuus tekee kaikesta kaunista, niin pakahduttavan kaunista.
— Tekla Vály, vuoden 2015 näyttelytekstissään.

Seuraa Tekla Vályn työskentelyä ja ajankohtaisia tapahtumia Instagramissa.

Apua marrasmasennukseen

Apua marrasmasennukseen

Rakkaudesta van Goghiin

Rakkaudesta van Goghiin