All tagged kirjailijat

Sisko Savonlahden esikoisromaani kääntää valokeilan ihmiseen menestysmyytin varjossa

Elämä ei ole menestystarina. Sitä ei saa kuitenkaan sanoa ääneen. Se on tabu. Täydellinen elämä piirtyy eteemme kangastuksena, jonka annamme lumota ja näännyttää itsemme. Onneksi on taiteilijoita, nykyajan ilveilijöitä, jotka uskaltavat paljastaa hölmöyksiä elämänarvoissamme. He saavat meidät itkemään ja nauramaan, välillä samanaikaisestikin. Näin juuri tekee Sisko Savonlahti esikoisromaanissaan Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu (2018, Gummerus, 304 s.). Siinä naistenlehtien kiiltävät sivut tahriintuvat sipsien rasvasta ja älylaitteiden ruudut halkeilevat elämän sattumanvaraisuudesta, ja se on ihan okei, koska sellaista tämä nyt vain välillä on. 

Katariina Sarja näyttelee, ohjaa ja kirjoittaa

Katariina Sarja on tullut tutuksi monelle oululaisille ja jyväskyläläisille teatterin ystäville. Hänet on nähty esimerkiksi Oulun ja Jyväskylän Ylioppilasteattereiden, AdAstran, Jyväskylän teatteriyhdistys Kulissin Latoteatterin sekä Jyväskylän Kansannäyttämön lavoilla. 24-vuotias Sarja on näytellyt muutaman vuoden sisällä noin kymmenessä pitkässä näytelmässä, keikkaillut sekä tehnyt erilaisia pienempiä esiintymisiä. Tänä kesänä oululaislähtöinen Sarja on loistanut Oulun Ylioppilasteatterin Huojuva Torni –näytelmässä, jonka nähdään viimeistä kertaa Byströmin pihalla tänä perjantaina.

Miksi sinunkin kannattaisi tutustua Jane Austeniin

Jane Austen on yksi niistä kirjailijoista, joiden tuotanto on vaikuttanut elämääni jopa ratkaisevalla tavalla. Olen viettänyt tuntikausia, viikkoja, ehkä jopa kuukausia Janen kanssa. Kirjojen sijasta rakkaus syttyi itseasiassa televisiosarjasta 1990-luvun puolivälissä, mutta kasvoi kirjoihin heti, kun se vain oli pienelle lapsenmielelleni mahdollista.

Vielä ehdit - Helsinki

KIASMA: Mona Hatoum (26.2. saakka!)

Ihan heti avajaisten jälkeen katsastin Mona Hatoumin näyttelyn ensimmäistä kertaa. Kylmänväristykset kiisivät ihoani pitkin, tunsin millaiset verijäljet suuret raastinraudat jättäisivät iholleni, miltä tuntuisi kulkea piikkilankainstallaation läpi, miltä maata rautaisissa kerrossängyissä. Matkustin ihmisen kehon sisään, ihmettelin sykkiviä valoja ja tunsin itseni häkkieläimeksi. Haaveilin täydellisen hiekkainstallaation tuhoamisesta ja siitä, miltä tuntuisi koskea kaikkeen mihin tietenkään ei saanut. Kuten marmorikuulista rakennettuun maailmankarttaan, herranjestas mitkä estot oli laitettava päälle etten aiheuttaisi ihan pikkuisella tökkäisylläni dominoefektiä. Viisi kertaa kävin kokemassa tämän tunne-elämyksen. Jokaisella kerralla nautinnon ja pahoinvoinnin täydellinen yhtälö oli lyömätön. Yritän ehtiä vielä kerran, haluan päästä estämään itseäni vielä kerran marmorikuulien luo.