All tagged helsinki

Veljekset von Wright - suomalaista sielunmaisemaa parhaimmillaan

Tätä näyttelyä on odotettu. Siitä uutisoitiin jo vuosi sitten, heti kun Ateneum julkisti tiedon: rakastetut von Wrightin veljekset saataisiin saman katon alle. Perjantaina avautunut näyttely on merkittävä katsaus suomalaiseen taidehistoriaan. Viimeksi veljesten teoksia nähtiin saman katon alla vuonna 1982, joten Suomen 100-vuotisjuhlavuottakin ajatellen on jo aikakin saattaa veljesten elämäntyö jälleen yhteen.

Kesän parhaat hetket alkavat tänään!

Helsinki on heräämässä jälleen eloon syksyn kolistellessa nurkan takana. En halua puhua syksystä vielä ollenkaan, vaan keskittyä kesään ja juhlia sitä. Tänään alkavien Helsingin Juhlaviikkojen ohjelmatarjontaa läpikäydessäni, listatakseni kaikki kiinnostavimmat jutut teille, huomaan avanneeni heti äkkiseltään kaksikymmentäkuusi uutta välilehteä.

Tuomas A. Laitinen: A Porous Share

Materiaaleina ovat loisteputki, etikkahappo, hiiva, kuparisulfaatti, natriumvetykarbonaatti, vetyperoksidi, lasi, paperi. Palasinko lukion kemiantunnille vai saavuinko katsomaan taidenäyttelyä? Kierrän galleriaa ihmetellen teoksia, jotka ovat valmistustavoiltaan äärettömän erikoisia. Tuntuu, kuin olisin astunut tulevaisuuteen.

Aurora Reinhard: Venus

"Voiskohan Anni kuitenkin kirjottaa tästä" voihkaisen ääneen kierrettyämme Aurora Reinhardin Venus-näyttelyn helsinkiläisessä Zetterberg Galleriassa. Olen pelännyt jo etukäteen, osaanko tulkita näyttelyä objektiivisesti ja oikein. Seistessäni kierroksen jälkeen gallerian eteisessä huoli alkaa tuntua entistä aiheellisemmalta. 

Vielä ehdit - Helsinki

KIASMA: Mona Hatoum (26.2. saakka!)

Ihan heti avajaisten jälkeen katsastin Mona Hatoumin näyttelyn ensimmäistä kertaa. Kylmänväristykset kiisivät ihoani pitkin, tunsin millaiset verijäljet suuret raastinraudat jättäisivät iholleni, miltä tuntuisi kulkea piikkilankainstallaation läpi, miltä maata rautaisissa kerrossängyissä. Matkustin ihmisen kehon sisään, ihmettelin sykkiviä valoja ja tunsin itseni häkkieläimeksi. Haaveilin täydellisen hiekkainstallaation tuhoamisesta ja siitä, miltä tuntuisi koskea kaikkeen mihin tietenkään ei saanut. Kuten marmorikuulista rakennettuun maailmankarttaan, herranjestas mitkä estot oli laitettava päälle etten aiheuttaisi ihan pikkuisella tökkäisylläni dominoefektiä. Viisi kertaa kävin kokemassa tämän tunne-elämyksen. Jokaisella kerralla nautinnon ja pahoinvoinnin täydellinen yhtälö oli lyömätön. Yritän ehtiä vielä kerran, haluan päästä estämään itseäni vielä kerran marmorikuulien luo.

Liian usein unohdetaan, että myös länsimaiden ulkopuolella tehdään vallan loistavia elokuvia. Teatterilevitykseen näistä tulee meille kuitenkin vain murto-osa. Yleisradion kanavia lukuunottamatta televisiokin on pitkälti jämähtänyt pönkittämään asetelmaa, jossa esille pääsevät vain harvat muualta tulevat mestariteokset. Ehkä tästäkin syystä minäkin löysin tällaiset elokuvat varsin myöhään.

Poliittisen valokuvan festivaali 2017

Poliittisen valokuvan festivaalin avajaisiltana Suomen valokuvataiteen museo on täynnä ihmisiä, punaviininkatkua ja dj:n valikoimaa musiikkia. En näe teoksia, enkä kykene keskittymään. Ihmiset tönivät toisiaan, jossain taustalla vilahtelevat veriset eläimet. Kokemus on tyhjä, poistumme jo ensimmäisten juhlapuheiden myötä.

PVF on kuitenkin yksi kevään kiinnostavimpia tapahtumia, joten palaan näyttelyyn jo seuraavana päivänä. Tällä kertaa museo on vaiti. Vain muutama ihminen kiertää valtaisaa, osastoihin jaettua salia. Se on onni, sillä tämä on ensimmäinen näyttely, joka saa minut itkemään.