All tagged galleria

Menneitä hetkiä ja itkemisen lohtu

Erika Adamssonin näyttely Nostalgia levittäytyy Forum Boxin katutason suuriin näyttelytiloihin. Adamssonia on kiinnostanut menneisyys ja siihen liittyvät tarinat, joita hän tarkastelee maalauksen kautta.

Timo Wrightin videoteos Solace on puolestaan nähtävillä gallerian parvitilassa. Videossa parisenkymmentä henkilöä itkevät, mutta katsojalle ei raoteta itkemisen syitä. Tällöin huomio keskittyy itkemiseen kokemuksena, tapahtumana ja tunnereaktiona.

Mitä tapahtuu Helsingin galleriatarjonnalle?

AESTHETIC seuraa sydän syrjällään neljän helsinkiläisgallerian kamppailua olemassaolostaan.

Jätkäsaaressa L3-makasiinissa toimineet kolme galleriaa etsivät parhaillaan uusia tiloja toiminnalleen Helsingin kaupungin ilmoitettua vuokrasopimusten päättymisestä. Samaan aikaan Vaasankadulla Sorbus-galleriassa kerätään puolestaan vielä muutaman päivän ajan varoja galleriatilan kulujen kattamista varten.

Toistossaan epätodellinen

SIC galleriassa nähtävässä Groundhog Dayssa kiinnostavinta on kokonaisuus. Se on ennen kaikkea kokemus, joka on koettava mahdollisimman laajana, hitaasti maistellen. Se ei ole helppo näyttely, päinvastoin se on suorastaan raivostuttava..

Armi Teva ja Emma Luukkala: Päähänpinttymä

"Me ei olla julistamassa mitään, tää on enemmän ihmisyyttä." - Emma Luukkala

Viime kesänä pitkäaikaiset ystävät, kuvataiteilijat Armi Teva ja Emma Luukkala päättivät pitää yhdessä näyttelyn helsinkiläisessä Myymälä2 -galleriassa vuoden päästä. Tuloksena avautui Päähänpinttymä -nimeä kantava, 26.5. avautunut kissatarrojen ja pastellisävyjen värittämään erikoinen maailma, jonka kantavimpana voimana - ystävyyden lisäksi - on kaikissa teoksissa kulkeva poukkoileva, osittain maaninenkin viivankäyttö.

Tuomas A. Laitinen: A Porous Share

Materiaaleina ovat loisteputki, etikkahappo, hiiva, kuparisulfaatti, natriumvetykarbonaatti, vetyperoksidi, lasi, paperi. Palasinko lukion kemiantunnille vai saavuinko katsomaan taidenäyttelyä? Kierrän galleriaa ihmetellen teoksia, jotka ovat valmistustavoiltaan äärettömän erikoisia. Tuntuu, kuin olisin astunut tulevaisuuteen.

Siiri Haarla: Ich bin Siiri Haarla

Siiri Haarlan malaukset puhuvat kielellä, jota haluan jäädä kuuntelemaan pidemmäksi aikaa. Vahvat mielleyhtymät ja monitulkintaiset sisällöt jäävät painamaan mieltä Galleria Huudon rappusia alas ja ulos kävellessäni. Kuvakieli on räikeää, monisyistä ja kaikki on esitetty kirkkain ja puhtain värin. Helpon tuntuisesti ja suoraan, avoimesti ja rehellisesti.

Yksin ja nopeasti

Kun tapaamme ulkomailla asuvan ystäväni kanssa Helsingissä, sovimme treffit Kiasman etuovelle kymmeneksi. Siinä jompikumpi aina odottelee toista ja sitten mennään, kierretään hiljaisuudessa. Taiteen keskellä ei juuri tarvita sanoja, kuulumisia voidaan vaihtaa. Toisinaan istun lähikahvilassa odottamassa Ateneumin avautumista ja ryntään sinne ensimmäisenä. On maagista olla kahdessa Helsingin suurimmassa taidemuseossa kaikessa hiljaisuudessa, tosin niissä yleensä on muutama muu - mutta ihan vain muutama.

Elina Ruohonen: Vallanjako

"Onko tuo todella Maria Veitola joka tuijottaa tuolta kohti" kysyn melkein ääneen astuessani tm•gallerian ovesta sisään. Pakko sen on olla, VoimaEeva ja pesäkunta on teoksen nimi, mutta ihan selkeä Veitola se on. Miksi taiteilija on maalannut Veitolan näiden villieläinten keskelle tänne? Onko Veitola uusi Frida Kahlo, apinoiden ympäröimänä sitten? Voisi hyvin ollakin, ja sehän tästä näyttelystä varsin feministisen tekeekin sitten. Entä jos se ei ole Veitola, miksi se on VoimaEeva - Eevan täytyy kuvastaa tässä yhteydessä Raamatun Eevaa.

Vielä ehdit - Helsinki

KIASMA: Mona Hatoum (26.2. saakka!)

Ihan heti avajaisten jälkeen katsastin Mona Hatoumin näyttelyn ensimmäistä kertaa. Kylmänväristykset kiisivät ihoani pitkin, tunsin millaiset verijäljet suuret raastinraudat jättäisivät iholleni, miltä tuntuisi kulkea piikkilankainstallaation läpi, miltä maata rautaisissa kerrossängyissä. Matkustin ihmisen kehon sisään, ihmettelin sykkiviä valoja ja tunsin itseni häkkieläimeksi. Haaveilin täydellisen hiekkainstallaation tuhoamisesta ja siitä, miltä tuntuisi koskea kaikkeen mihin tietenkään ei saanut. Kuten marmorikuulista rakennettuun maailmankarttaan, herranjestas mitkä estot oli laitettava päälle etten aiheuttaisi ihan pikkuisella tökkäisylläni dominoefektiä. Viisi kertaa kävin kokemassa tämän tunne-elämyksen. Jokaisella kerralla nautinnon ja pahoinvoinnin täydellinen yhtälö oli lyömätön. Yritän ehtiä vielä kerran, haluan päästä estämään itseäni vielä kerran marmorikuulien luo.

Jenni Hiltunen: Nothing Else Matters

Helsingissä tuntuu kevät. Seison Galerie Forsblomin Yrjönkadun sisäänkäynnin luona nauttien auringonsäteistä ihollani. Minulla ei ole kiire mihinkään. Galleria sulkeutuu puolen tunnin päästä, mutta tarvitsen vain pienen hetken maalausten kanssa toistamiseen saman päivän aikana.
Kyseessä on Jenni Hiltusen Nothing Else Matters.