All in Taidenäyttely

Yhteinen tutkimusmatka

Galleria Sculptorin ovea kehystää rihmastomainen, käsinkehrätty villa. Siitä teokset levittäytyvät galleriaan kohoten ylös seiniä, roikkuen katosta ja peittäen ikkunoita. Lauri Anttilan (s.1938) ja Corinna Helenelundin (s.1985) yhteisnäyttely “Pimeän keskiajan valo” tarkastelee heitä kumpaakin kiinnostavaa keskiajan teemaa vuoropuhelun ja ajatuksen vaihdon kautta. Eri vaiheissa työskentelyään olevat taiteilijat ovat yhdessä pohtineet esimerkiksi värin, valon ja ajan merkitystä. Miksi taiteilijat ovat päätyneet käsittelemään keskiaikaa, on sekin omanlainen polkunsa tai löytöretkensä. 

Menneitä hetkiä ja itkemisen lohtu

Erika Adamssonin näyttely Nostalgia levittäytyy Forum Boxin katutason suuriin näyttelytiloihin. Adamssonia on kiinnostanut menneisyys ja siihen liittyvät tarinat, joita hän tarkastelee maalauksen kautta.

Timo Wrightin videoteos Solace on puolestaan nähtävillä gallerian parvitilassa. Videossa parisenkymmentä henkilöä itkevät, mutta katsojalle ei raoteta itkemisen syitä. Tällöin huomio keskittyy itkemiseen kokemuksena, tapahtumana ja tunnereaktiona.

Nyrjähtänyt tila

Kuvataiteilija Pertti Kekaraisen näyttely Galleria Anhavalla jatkaa tilan teemojen tutkintaa, jotka ovat tuttuja elementtejä myös hänen aiemmasta työskentelystään. Tilalla on monta merkitystä, oli kyse sitten arkkitehtuurista, etäisyyksistä eri kohteiden välillä, mielentilasta tai jonkin tilavuudesta. Nämä eri merkitykset kerrostuvat Kekaraisen valokuvissa, veistoksissa ja installaatiossa. Vuoropuhelu kuvan ja tilan välillä muuttuu, kun Kekarainen liittää kuviin esimerkiksi viivoja, värialueita ja palloja. Kiinnostavaa on, kuinka juuri sen kautta kaksiulotteiseen kuvaan tulee tilallisuuden ja kolmiulotteisuuden tuntu. 

Narratiivin kerrostumat

Näyttelytilaan astuessa katsoja kohtaa ensimmäisenä muotilehtiä ja eläinkuvia yhdistävät kollaasit sekä installaatiot. Valokuvataiteilija Ulla Jokisalon kädenjälki on tunnistettava. Jokisalo käyttää valokuvaa pohjamateriaalinaan, jota hän muokkaa sekatekniikan ja kollaasin keinoin. HAM- gallerian näyttely esittää laajan kattauksen Jokisalon töitä eri aikakausilta.

Gotlantiin rantautuneet toisen maailmansodan pakolaiset palasivat saarelle näyttelyn muodossa

Gotlannin eteläisimmässä kärjessä sijaitsevaan Körsbärsgårdenin Taidehalliin avautui 4.8. Latvian Centre for Contemporary Art:in (LCCA) järjestämä näyttely. Näyttely on osa suurempaa tutkimus- ja näyttelysarjaa Portable Landscapes, josta Taidehallin näyttelyssä on nähtävillä kolmen huoneen kokonaisuus Gotland. A Shelter With a View of Home. Näyttely keskittyy baltialaisiin, kotimaastaan muuttaneisiin ja karkotettuihin henkilöihin. Gotlanti on näytellyt merkittävää roolia Baltian maiden historiassa toisen maailmansodan aikana, jolloin pakolaiset ylittivät Itämerta pienillä kalastajaveneillä. 

Art Made Now

Grayson Perry, brittiläinen kuvataiteilija, jonka kantaaottavat ja rajoja rikkovat työt ovat herättäneet ihastusta Kiasmassa, on toiminut kuraattorina tämän vuoden kesänäyttelylle Lontoon Royal Academy of Artsissa. RA:n Summer Exhibition on järjestetty jo vuodesta 1769 ilman välivuosia, joten kyseessä on 250-vuotisjuhlanäyttely, ja sitä on sanottu suurimmaksi, kirkkaimmaksi ja värikkäimmäksi koko kesänäyttelyjen historiassa.