Elämän pienet surut pitävät taiteilija Lauri Ahtisen leivänsyrjässä - "Kaiken kanssa voi kuitenkin nauraa"

Elämän pienet surut pitävät taiteilija Lauri Ahtisen leivänsyrjässä - "Kaiken kanssa voi kuitenkin nauraa"

On Lauri Ahtisen (s.1983) tuoreimman sarjakuva-albumin, omaelämäkerrallisen Eropäiväkirjan julkkareiden aatto, mutta tuiralaisessa kolmiossa ei ole tippaakaan jännittynyt tunnelma. Taiteilija istuu rentoutuneena keittiönpöytänsä ääressä, syö veriappelsiineja ja vastailee haastattelukysymyksiin ammattimaisella varmuudella. 

Posti ei ole vielä tuonut valmista kirjaa tekijälleen, mutta Ahtinen on tilanteeseen tyytyväinen. Se huokuu hänestä yhtä kirkkaasti kuin ulkona paistava toukokuinen aurinko.

”Todella hyvä mieli siitä, että teos on viimein ulkona. Siistein fiilis oli kuitenkin silloin, kun sain sen vihdoin valmiiksi. Juonta oli kuitenkin haudottu vuosi ja itse työtä tehty noin puolentoista vuoden aikajänteen verran”, Ahtinen kertoo.

Eropäiväkirjassa Ahtinen käsittelee muutaman vuoden takaista avioeroa, sen miehessä nostattamia tunteita ja uutta rakkautta. Vaikka eroa ruoditaan kirjan myötä Suomen suurimmissa iltapäivälehdissä saakka, ei se ole taiteilijalle itselleen enää akuutti aihe. Päinvastoin. Ahtinen elää nykyisin jo vakiintunutta uusperhearkea uuden puolison kanssa.

”Tämä onkin itseasiassa vähän kiusallista meille kaikille. Minulle, ex-vaimolle, nykyiselle puolisolle, lapsille… tämä on itseasiassa ihan perseestä. Näin jälkeenpäin ajateltuna kirja oli ihan helvetin huono idea”, hän naurahtaa. 

Eropäiväkirja herätti valtavasti kiinnostusta jo ennen kuin se oli ehtinyt edes kauppoihin. Ahtiselle on satanut haastattelukutsuja ympäri Suomen. Hän arvioi, että kirja on jo nyt saanut enemmän mediahuomiota kuin hänen aiemmat teoksensa, vaikka niistäkin on kirjoitettu “oikein mukavasti”.

Ahkera taiteilija onkin jo monelle tuttu eikä ihme, sillä kirjallista tuotantoa ja erilaisia aluevaltauksia on kertynyt runsaasti. Lastenkirja Itä-Borneo (2016) ja sarjakuvateos Elias (2018) on julkaistu kustantamo S&S:n kautta, omaelämäkerralliset sarjakuvat Eropäiväkirja(2019) ja sitä edeltänyt Homepäiväkirja (2015) puolestaan Liken kautta. 

Sarjakuvan lisäksi Ahtinen maalaa, valokuvaa, kuvittaa ja järjestää kulttuuritapahtumia. Hänen Vimma-vaatemerkille suunnittelemat printtinsä ovat olleet todella suosittuja. Seuraavaksi työn alla on lastenkirja. Samaan aikaan hän on myös päätoiminen opettaja ja omistautuva neljän lapsen isä. Miten hän on päätynyt mukaan niin moneen?

Ahtisen Vimmalle suunnittelemat printit ovat iloisia ja värikkäitä. Kuvassa hänellä on yllään aiemmasta mallistosta tuttu, omalla printillä varustettu paita.

Ahtisen Vimmalle suunnittelemat printit ovat iloisia ja värikkäitä. Kuvassa hänellä on yllään aiemmasta mallistosta tuttu, omalla printillä varustettu paita.

Keskustellessamme Ahtisen uravalinnasta, elämästä ja taiteen tekemisestä kaikessa toistuu yksi luonteenpiirre, jota ei voi ohittaa: hän ei ole kovin suunnitelmallinen tyyppi. Ahtinen ei ole hakeutunut taiteen pariinkaan mitenkään tietoisesti.

”Lukion jälkeen olin enemmän sellainen urheilijapoika. Nautiskelin elämästä ja pelailin koripalloa kavereiden kanssa. Ei minulla ollut tarvetta tehdä mitään erityisen luovaa. Koulussakin olin ollut kiltti kympin poika. Ajattelin, että lukion jälkeen minun pitää vain mennä opiskelemaan alaa, jossa saan akateemisen ihmisen verran rahaa”, hän muistelee.

Nämä ajatukset johdattivat ensin lääketieteellisen ja arkkitehtuurin suuntaan, sitten vuodeksi biofysiikan opintojen pariin. Kiinnostus kieleen ja kulttuuriin vei kuitenkin voiton, ja lopulta Ahtinen hakeutui kansainväliseen luokanopettajakoulutukseen. 

”Otin sivuaineeksi taideopintoja, kuvataidetta ja draamapedagogiikkaa. Niiden aikana ryhdyin tekemään myös sarjakuvia ja maalaamaan enemmän”, Ahtinen kertaa.

Sarjakuva valikoitui ilmaisutavaksi, koska se mahdollisti sellaisen tarinankerronnan, joka tuntui itselle ominaisimmalta.

”Tuntui, etteivät pelkät sanat riittäneet. Ihastuin myös siihen, miten ristiriitaisesti kuvia ja sanaa voi käyttää ja toisaalta siihen, miten näitä kahta voi käyttää vuorotellen tarinankerronnassa. Sellaista on mukava lukea ja kiva tehdä.”

Ensimmäisen kustannussopimuksensa Ahtinen sai samaan aikaan, kun hän valmistui ja alkoi opettaa suomea yläkouluikäisille maahanmuuttajille. 

Piirtäminen oli mukavaa, joten hän heittäytyi virran vietäväksi, kun yksi asia johti toiseen. Sarjakuva-albumin myötä häneltä pyydettiin taidenäyttelyä. Sitten tuli uusi kirja, lisää maalaus- ja valokuvanäyttelyitä ja seuraavaksi kuvittamista ja printtisuunnittelua. Kaikki tuntui luontevalta.

”Oikeastaan suostun kaikkeen mitä multa pyydetään. Se liittyy kokemushaluisuuteeni, elän todella voimakkaasti sellaista fomo-elämää”, Ahtinen hymähtää.

Ahtinen yhdistelee sarjakuvissaan tekstiä ja kuvaa omaperäisellä, rennolla otteella. Kuva Homepäiväkirjasta (2015). Kirjassa hän käy avoimesti läpi unelmien asuntokaupoista alkanutta tapahtumaketjua, joka ajoi perheen suuriin taloudellisiin vaikeuksiin.

Ahtinen yhdistelee sarjakuvissaan tekstiä ja kuvaa omaperäisellä, rennolla otteella. Kuva Homepäiväkirjasta (2015). Kirjassa hän käy avoimesti läpi unelmien asuntokaupoista alkanutta tapahtumaketjua, joka ajoi perheen suuriin taloudellisiin vaikeuksiin.

Sarjakuvien tekeminen on hidasta ja työlästä puuhaa. Yhdessä työpäivässä valmistuu noin yksi sivu. Hahmotteluun ja ideointiin menee pari tuntia, tekstien tekemiseen tunti ja yksityiskohtien tekemiseen muutama lisää.

”Lopuksi aloitan aina vielä yhden sivun, jotta aamulla ei koskaan tarvitse aloittaa tyhjästä”, Ahtinen sanoo.

Tyylilleen uskollisesti taiteilija ei pahemmin suunnittele töitään tai kirjoita käsikirjoituksia.

”Piirrän suoraan mustekynällä paperille ja katson mitä siitä tulee. Jos naama on joskus vähän vääntynyt tai väärissä mittasuhteissa, se ei haittaa. Yleensä se näyttää vain hyvältä”, Ahtinen kertoo. 

Erikoista sarjakuvataiteilijan taustassa on se, ettei hän itseasiassa ole koskaan pahemmin lukenut sarjakuvia, eikä tunne kenttää kovin hyvin. Nykyään Ahtisen kirjahyllystä löytyy kyllä useita sarjakuvateoksia, mutta ne ovat kotiutuneet sinne vasta viime vuosina. Varsinaisen sarjakuvaskenen sijaan tyyliin on tullut vaikutteita modernista taidemaailmasta. Ahtisen esikuvatkin ovat David Shrigleyn tai Jean-Michel Basquiatin kaltaisia, kuvaa ja tekstiä yhdisteleviä taiteilijoita.

”Olen itse opetellut oman tekniikkani. Se on sidoksissa omaan persoonaani ja kuvastaa hyvin minua ihmisenä: olen epäjärjestyksellinen tyyppi, joka ei hirveästi suunnittele asioita”, hän tiivistää. 

Ahtinen rytmittää työskentelyään vuodenaikojen mukaan. Pimeinä talvi-iltoina hän istuu sisällä piirtämässä sarjakuvia, kun taas kesällä hän lähtee ulos ja maalaa. Haastatteluhetkelläkin ruokapöydän päässä odottaa kangaskassillinen uusia pastellinsävyisiä maaleja. Kesällä myös festarikeikat ohjaavat maalaamisen pariin. Tänä vuonna hän on menossa esimerkiksi Bättre Folkeille maalaamaan noin 50 metrisen seinätaideteoksen. 

”Maalaaminen on fyysisestikin rentouttavaa. Toisaalta se on minulle hieman vaikeampaa kuin sarjakuvan piirtäminen. Se ei onnistu ihan yhtä suurella todennäköisyydellä tekniikan nopeudesta ja intuitiivisuudesta johtuen. Sekä sarjakuvassa että maalaamisessa tarvitsee samoja taitoja, silmää väreille ja asettelulle, mutta monella tapaa niiden tekeminen on kuitenkin ihan erilaista”, Ahtinen vertaa.

Ahtinen ei kärsi taiteellisista blokeista. Kunhan hän pysyttelee valppaana ympäristölleen, tekee muistiinpanoja ideoistaan ja istuu sitten sinnikkäästi työpöytänsä ääreen, työ etenee. Aiheista ei ole pulaa. 

”Onneksi elämä tarjoaa aina sellaisia pieniä suruja, jotka eivät kuitenkaan ole liian isoja, jotta niitä voi käsitellä vähän hauskasti. Siksi voinkin luottaa siihen, että niin kauan kuin haluan, aiheita kyllä tulee.”

Ahtisen koti on täynnä taidetta, sekä omaa että muiden. Kuvassa näkyvät maalaukset ovat Ahtisen omia: etualalla  I watched Disney Cartoons when I was young  (2018) ja takana seinää vasten  DNDLDTRMPF WRLD  (2017).

Ahtisen koti on täynnä taidetta, sekä omaa että muiden. Kuvassa näkyvät maalaukset ovat Ahtisen omia: etualalla I watched Disney Cartoons when I was young (2018) ja takana seinää vasten DNDLDTRMPF WRLD (2017).

Vaikka taiteilijatoveri toisensa perään pakkaa tavaransa ja lähtee pohjoisesta, Ahtinen ei aio nousta Helsinkiin vievään junaan.

”Kyllä välillä tulee ulosjäämisen pelko. Mutta tiedän, että niin kauan kuin lapseni ovat lapsia, tulen asumaan täällä, enkä koe asiasta siksi sen suurempaa painetta. Mielestäni ainut mitä voin tehdä, on tarpeeksi hyvää taidetta, ja sen kannalta on ihan sama, olenko Helsingissä vai Oulussa. Toki jokin tapahtuma voi jäädä väliin, aamutelevision haastattelu pitämättä tai kontakti solmimatta, mutta en usko, että sillä olisi valtavan suurta merkitystä”, Ahtinen pohtii.

”Mielestäni pitää aina elävöittää sitä paikkaa missä on. Oulu on aika tyhjä kenttä tällä saralla, missä minä itse operoin. Täällä on todella paljon vapautta toteuttaa itseään”, hän lisää hetken mietittyään.

Oman taiteellisen työnsä lisäksi Ahtinen toimiikin hyvin aktiivisesti oululaisen taide- ja kulttuurikentän rikastuttamiseksi. Vielä muutama vuosi sitten hän pyöritti taidegalleriaa tuttavansa kanssa. Viime vuonna hän toimi puolestaan Oulun kaupungilla luovana neuvonantajana.

Ahtinen on myös Titta på Tuira –festivaalin taiteellinen johtaja. Heinäkuussa järjestettävä korttelijuhla valtaa oululaisen kaupunginosan tänä kesänä neljättä kertaa. Luvassa on entistä laajempi tapahtuma täynnä taidetta, kulttuuria ja bileitä.

Ahtinen kokee, että Oulussa on meneillään eräänlainen uusi herääminen. Nokian jälkeinen aika, jossa on ymmärretty, että kaupungin identiteetti ja talous eivät voi olla sidoksissa yksinomaan yritysmaailmaan, vaan se kaipaa myös kulttuuria ja taidetta. 

”Kaupunki on herännyt tähän todella hyvin. Mutta kaikki pitää hyväksyttää poliittisesti, ja esimerkiksi perussuomalaiset ovat ilmoittaneet vastustavansa nykytaidetta, siihen liittyviä hankkeita ja monikulttuurisuutta. Siksi taiteen puolesta täytyykin pitää ääntä. Koko ajan täytyy olla hyvyyden ja hauskuuden puolella”, Ahtinen sanoo.  

Yhteiskunnalliset ja poliittiset teemat toistuvat myös taiteellisessa työssä. Ahtisen tuotanto on täynnä suuria aiheita, kuten monikulttuurisuutta ja sukupuolirooleja. Sarjakuvissaan hän on kritisoinut esimerkiksi miehisyyden ahdasta määritelmää. Lastenkirjaprojektissa vuorossa ovat ilmastonmuutos, luonnon pilaaminen ja sukupuuttoaalto.

”Tavalla tai toisella kaikki kirjani ovat olleet yhteiskunnalliseen keskusteluun osallistumista. Toki minun tapani on aika hidas keino osallistua, mutta koen, että se on minulle ainut ja merkityksellisin. Sosiaalisessa mediassa voisi toki huudella mitä tahansa reaaliajassa, mutta en tiedä miten siihen saisi samanlaisen merkityslatauksen. Mielestäni on siistimpää tehdä kirja, kuin hyvä postaus Facebookiin”, Ahtinen sanoo.

Ahtinen ihailee Jean-Michel Basquiatin kaltaisia kuvataiteilijoilta.

Ahtinen ihailee Jean-Michel Basquiatin kaltaisia kuvataiteilijoilta.

Ahtinen pyrkii taiteessaan tuomaan läpi näkemyksen maailmasta, joka on humaani ja armollinen. Jossa elämä on kuitenkin viime kädessä aika hassua, ihanaa ja mukavaa, vaikka siihen liittyykin myös inhottavia elementtejä.

”Kaiken kanssa voi kuitenkin nauraa. Kai se on se eetos kaiken taustalla.”

Ahtinen ei ole aina ollut näin optimistinen ja valoisa. Nuorempana häntä vaivasi ennemminkin jokin, mitä hän nimittää nyt valekyynisyydeksiHän halusi tieten tahtoen olla kyyninen ja sarkastinen, kylmäkiskoinen kuivan brittihuumorin kukkanen.

”Jossakin vaiheessa huomasin, kuinka onttoa ja tyhmää se on. Silloin vähän tietoisestikin päätin, etten halua olla tällainen”, hän muistelee.

Kun Ahtista nyt kuuntelee, on liki mahdotonta kuvitella hänet kylmäkiskoiseksi. Hän puhuu avoimesti ja lämmöllä rakkaudesta, maailmasta, ihmisistä ja taiteesta. Katsoo silmiin ja vitsailee, osaa nauraa hyväntahtoisesti itselleen ja maailmalle. Hän käyttää paljon sanaa ihana niin, ettei se ole imelää ja päälleliimattua, vaan aitoa ja vilpitöntä.

Ei ole ihme, että Ahtisen taiteellinen työ tuntuu aina jättävän jälkeensä positiivisen ja lämpimän vireen, paikoin vaikeista aiheista huolimatta. Hänen maailmassaan on aina toivoa.

”Olen huomannut, että kaikki suuret ja raskaat asiat ovat johtaneet johonkin. Kun tulin ensimmäistä kertaa isäksi, se oli shokki, joka ajoi minut tekemään sarjakuvia. Kun ostin hometalon ja jouduin hirvittäviin taloudellisiin ongelmiin, tein siitä sarjakuvan ja sain runsaasti apurahoja. Kun erosin, rakastuin uudelleen. Nykyään koenkin niin, että kaikki tapahtumat ovat vain portteja johonkin uuteen, ihanaan asiaan. Siksi en pelkää tulevaa. Olen ehkä oppinut hyväksymään sen, ettei elämä ole aina helppoa ja onnellista. Negatiivisia asioita tapahtuu, mutta ne voi kääntää hyväksi.”


Lauri Ahtista voi seurata Instagramissa @lauriahtinen.
Titta på Tuira järjestetään Oulun Tuirassa 6. heinäkuuta. Lisätietoja esimerkiksi tapahtuman
Facebook-sivuilta.

Lotta Jääskelä oli päättänyt jo lopettaa musiikin tekemisen, mutta sitten syntyi Ylva Haru - "Uskon, että minut on luotu tekemään juuri tätä"

Lotta Jääskelä oli päättänyt jo lopettaa musiikin tekemisen, mutta sitten syntyi Ylva Haru - "Uskon, että minut on luotu tekemään juuri tätä"

Helsinki Lit luottaa kirjallisuuden voimaan - Festivaali täyttää Savoy-teatterin viikonloppuna viidettä kertaa

Helsinki Lit luottaa kirjallisuuden voimaan - Festivaali täyttää Savoy-teatterin viikonloppuna viidettä kertaa