Lotta Jääskelä oli päättänyt jo lopettaa musiikin tekemisen, mutta sitten syntyi Ylva Haru - "Uskon, että minut on luotu tekemään juuri tätä"

Lotta Jääskelä oli päättänyt jo lopettaa musiikin tekemisen, mutta sitten syntyi Ylva Haru - "Uskon, että minut on luotu tekemään juuri tätä"

Tapasin Lotta Jääskelän (s. 1985) ensimmäisen kerran keväällä 2004, pohjoissuomalaisen pikkukaupungin betoninharmaassa yläkoulussa. Kun hän saapui luokkaan ja ilmoitti toimivansa sijaisopettajanamme, kaikki hiljenivät. Jääskelä oli niin cool ja silti niin läsnä, lämmin ja itsevarma, että yleensä vastahakoisimmatkin teinihirviöt kuuntelivat häntä herkeämättä.

Sama tunne tulee, kun soitan Jääskelälle viisitoista vuotta myöhemmin. Kaukana Helsingissä hän puhuu taiteen tekemisestä niin harkiten ja vakavasti, että se vetää minut jälleen sanattomaksi.

Tänään Jääskelä ei ole enää musiikin sijaisopettaja. Hän on Ylva Haru, yksi tämän hetken kiinnostavimpia kotimaisia artisteja, jonka esikoisalbumi Linnut (Soit se silti, 2019) on saanut runsaasti positiivista palautetta. Levyn sinkkuja on soitettu radiossa tammikuusta lähtien ja Jääskelää on haastateltu useisiin sanomalehtiin, Ylelle ja Soundiin. Kevät on ollut keikkojen täyteinen ja sama meno tulee jatkumaan kesälläkin. Ylva Haru tulee nousemaan esimerkiksi Provinssin, Qstockin ja Uuden Tampereen festarilavoille.

 ”Se, miten hyvin Linnut on otettu vastaan, on ollut positiivinen yllätys. Kun levyä tekee, ei voi koskaan tietää miten sille käy. Muistan kun ajattelin, että olisi hienoa, jos edes joku kappale piipahtaisi radiossa”, Jääskelä toteaa hymyä äänessään.

Vaikka Linnut onkin Ylva Harun ensimmäinen levy, on Jääskelällä itsellään jo pitkä tausta artistina ja lauluntekijänä. Hän on tehnyt musiikkia kaksi vuosikymmentä ja keikkaillut 18 vuoden ajan. Keikkalavoja hän alkoi valloittaa 16-vuotiaana. 2000-luvun lopulla hän julkaisi kaksi englanninkielistä levyä ja keikkaili artistinimellä Lotta.

”Ehkä juuri siksi mulla onkin aika realistiset käsitykset siitä, mitä musiikin tekeminen ja keikkailu on, kun alla on niin monia vuosia ja erilaisia vaiheita. Luulen, että olen tarvinnut kaiken sen, että Ylva Haru on saanut syntyä sellaiseksi kuin se on. Kilometrit ovat olleet oman sisäisen äänen löytymisen vuoksi todella tärkeitä.”

Vuodet ovat tuoneet ammattitaitoa ja varmuutta. Linnut-albumia tehdessään Jääskelä pystyi olemaan mukana tuotannossa, tiesi mitä hän halusi ja miten siihen lopputulokseen päästäisiin. Linnut onkin tehty täysin omin ehdoin.

”Tämä albumi on aidointa minua, vaikka edelleen on myös kerroksia kuorittavana. Se on toteutettu pääosin livenä, mikä on sekä minun että bändikokoonpanomme vahvuus. Meillä ei myöskään ollut ketään ulkopuolisia vaikuttamassa lopputulokseen. Uskon, että juuri aitoudesta välittyvä energia on ollut se, mikä on herättänyt ihmisten mielenkiinnon”, Jääskelä arvioi.

Lotta Jääskelä on tehnyt musiikkia jo 20 vuoden ajan. Kuva: Tuomas Aro

Lotta Jääskelä on tehnyt musiikkia jo 20 vuoden ajan. Kuva: Tuomas Aro

Kun levyä kuuntelee, on vaikea kuvitellakaan, kuinka raskas ja kivulias prosessi sen tekeminen oli. Valmista albumia edelsi monta demokierrosta ja paljon pois tiputettua materiaalia.

”Aikamoista se oli. Tammikuussa 2018 päätin, että tasan vuoden päästä julkaisen levyn. Minulla ei ollut rahaa levyn tekemiseen, ei julkaisijaa, ei keikkamyyjää ja vaikken sitä silloin vielä tiennytkään, niin levyltä puuttui viisi biisiäkin. Mutta niin se vain puserrettiin kasaan, nollasta valmiiseen albumiin”, Jääskelä muistelee.

”Moni sanoi matkan varrella, että tuolla aikataululla ihan absurdi suunnitelma. Vielä ihan loppumetreilläkin mulle tultiin kertomaan, että hei, ei tätä tarvitse julkaista vielä”, hän lisää.

Mutta Jääskelä ei voinut antaa itsensä perääntyä, deadline oli ehdoton. Matkan varrella hän heitti lisää vettä myllyyn, kiri tahtia ja vaati itseltään yhä enemmän. Siinä höykytyksessä oman mentorin, musiikkituottaja Riku Mattilan apu osoittautui korvaamattomaksi.  

”On todella tärkeää, että on olemassa henkilö, jonka näkemykseen voi luottaa. Riku on ainut henkilö, jolle avaan keskeneräisiä töitäni. Palautteen saaminen kuitenkin edellyttää, että pystyy olemaan vastaanottavainen ja luottamaan palautteen antajaan, ja minulta se luottaminen otti oman aikansa”, Jääskelä sanoo.

Juuri kun alkoi jo tuntua siltä, ettei mistään tule mitään ja Mattilan apu sekoittaisi pakkaa entisestään, Jääskelä kokikin totaalisen uudelleensyntymisen. Musiikin tekeminen aukesi aivan uudella tavalla. 

”Tajusin, että tämä oli juuri sitä, mitä tarvitsen. Tarvitsin sen, että joku sai minut ensin turhautumaan ja sitten kuorimaan niitä kerroksia itseni päältä. Minun täytyi myös päästää irti siitä ajattelusta, että teen tätä joitakin muita varten. Ymmärsin, että minun pitää tehdä taidetta vain itseäni varten. Se oli minulle suurin oivallus, minun piti saada itseni auki itselleni”, hän sanoo.

Hetken kuluttua asiat alkoivat loksahdella muutenkin paikoilleen. Keikoille löytyi myyjä ja levylle julkaisija. Äänitykset hoidettiin intensiivisellä aikataululla ja mahdollisimman paljon livenä. Valmis levy julkaistiin tammikuussa ja keikkailu aloitettiin helmikuussa 2019.

Ja juuri keikkailua Jääskelä rakastaa. Epäsäännölliset, kellon ympäri venähtävät työajat, sadat ajokilometrit ja loputtomalta tuntuva odottelu kalpenevat esiintymisestä tulevan fiiliksen edessä. Lavalla Jääskelä kokee olevansa yhtä aikaa etäällä ja läsnä, roolissa ja täysin avoimena.

”Siellä ei koskaan tiedä mitä tapahtuu. Jokainen keikka on uusi tilanne, jota ei voi ennustaa. Se on minusta aina yhtä kiehtovaa”, hän kertoo.

Ylva Harun musiikkia inspiroi ennen kaikkea luonto, ja se kuuluu myös lyriikoissa. Kuva. Riikka Keränen

Ylva Harun musiikkia inspiroi ennen kaikkea luonto, ja se kuuluu myös lyriikoissa. Kuva. Riikka Keränen

Jääskelä on aina tiennyt haluavansa tehdä musiikkia ja keikkoja. Musiikkikasvatuksen opinnot jäivät kanditutkintoon, kun keikkailu vei mennessään.

”Hetken aikaa oli yritystä muuhun, mutta enää minulla ei ole vaihtoehtoja. Uskon, että minut on luotu tekemään juuri tätä. Jossain vaiheessa tein päätöksen, että aion elää musiikillani, ja sillä tiellä tässä yhä ollaan”, Jääskelä toteaa.

Aiemmin niin jo olikin, mutta sitten Jääskelä päätti muuttaa Oulusta Helsinkiin. Pääkaupungissa hän ajatteli etenevänsä urallaan, kunhan vain keikkailisi enemmän. Odotukset eivät kohdanneet todellisuutta.

”Siinähän kävikin sitten niin, että olin ollut Helsingissä noin vuoden, kun päätin lopettaa koko musiikin tekemisen. Kävin läpi ison henkilökohtaisen kriisin, sain totaalisesti tarpeekseni kaikesta. Päätin tehdä jotain aivan muuta ja suunnittelin muuttoa Saksaan”, hän muistelee.

Lopulta juuri lopettaminen toimi lähtölaukauksena Ylva Harun syntymiselle.

”Se oli kuin jotain universumin kieroa huumorintajua: ai lopetat? Otapa tästä toinen urakka!”, Jääskelä naurahtaa. ”Ehkä se oli lopulta vain tarvetta uudistua. Ja niin siitä lähtikin ihan uusi tarina.”

Ylva Haru syntyi syksyllä 2012 Tove Janssonin kesäpaikkana tunnetulla Klovharun saarella, rantakallion reunalla. Alkukipinä vaati kuitenkin pitkää kypsyttelyä. Meni vielä vuosi, ennen kuin nimi Ylva Haru oli valmis. Seuraava vuosi piti sisällään biisintekoa ja satunnaisia soolokeikkoja. Bändikokoonpanon keikat alkoivat vasta tammikuussa 2015 ja EP julkaistiin joulukuussa 2016. Aivan alkutaipaleen kappaleita ei koskaan nauhoitettu.

”Julkaisuja tuli hitaasti puhtaasti siksi, ettei minulla ollut rahaa tehdä enempää. Levyn tekeminen on kallista ja usein siksi hidasta. Nykyaikana julkaisija ei myöskään tarkoita automaattisesti sitä, että levylläsi olisi maksaja”, Jääskelä kertoo.

Se, että aloitteleva artisti pääsee kunnolla käyntiin, on yllättävän pitkässä puussa. Jotta Ylva Haru pääsi tekemään levyä, täytyi siihen säästää ensin rahaa. Jääskelä yritti hakea apurahoja voidakseen keskittyä musiikin tekemiseen, mutta niitä oli vaikea saada, kun ei ollut aiempia julkaisuja omakustanne-EP:tä enempää. Sen sijaan hän paiski ensin muita töitä, jotta sai seuraavat puoli vuotta vain säveltää. Silti oli myös aikoja, kun nälkä oli todellinen. Helmikuussa 2018 Suomen Kulttuurirahasto myönsi puolen vuoden työskentelyapurahan, joka antoi ison lisäpotkun levyprojektin toteuttamiselle.

”Se on tietenkin aina pois luovasta tekemisestä, jos joutuu koko ajan keksimään, millä elää. Periaatteesta en halunnut hakea mitään etuuksia, vaan selviytyä itse. Toisaalta nälkä voi olla myös asia, joka ajaa tekemään todella paljon. Olen itse kääntänyt sen niin, että haluan kirjoittaa itseni ulos tästä tilanteesta, mutta toki olen nyt iloinen, kun ei ole hetkeen tarvinnut olla nälissään”, Jääskelä sanoo.

Taide on Jääskelälle elämäntapa, eikä hän osaa lomailla luovasta prosessoinnista oikeastaan lainkaan. Jos hän ei ole tien päällä, hän kaipaa sitä. Koti on yhtä kuin työhuone, jossa nukutaan. Luova työ edellyttää kuitenkin myös asioiden rauhallista prosessointia, luonnossa oleskelua ja sitä, että vain on.

”Luovuus ei jätä rauhaan. Toisaalta olen siitä kiitollinen, mutta onhan tämä alkuvuosi ollut aikamoista haipakkaa. Nyt olen yrittänyt hetkeksi vähän hidastaa, koska ihmisen raja tulee aina jossain vaiheessa vastaan. Pitää osata huolehtia itsestään. Yhtä aikaa on kuitenkin todella suuri nälkä kaiken uuden tekemiselle ja keikkailulle”, artisti sanoo.

Jääskelä on luonut aina ja jos siihen ei ole ollut riittävästi aikaa, se on kääntynyt itseään vastaan ja ilmentynyt tyytymättömyytenä ja turhautumisena. Siksi hänestä tuntuukin mahdottomalta nähdä itseään enää työssä, jota tehtäisiin kahdeksasta neljään, maanantaista perjantaihin.

Ilman arkirutiineja luova työ voi kuitenkin helposti muuttua liian intensiiviseksi. Silloin sisäinen mylly kiihtyy niin kovaan vauhtiin, ettei unellekaan jää aina sijaa. Kerran Jääskelä intoutui berliiniläisessä residenssissä työskentelystä niin, että huomasi pääosin valvoneensa kolme vuorokautta. Luomisen huumassa oli syntynyt yhteensä 56 biisiaihiota.

”Luovuus ei tietenkään aina toimi niin, mutta tuollaiset äärirajoilla käymiset ovat mielestäni todella kiehtovia kokemuksia. Raja hulluuden ja luovan vimman välillä on varmaan joskus todella häilyvä. Olen hiponut jonkinlaisia äärikokemuksia useammankin kerran. Onneksi ne ovat kuitenkin olleet lyhyitä ajanjaksoja”, Jääskelä pohtii.

Tämän kevään intensiivisen työjakson myötä Ylvasta on tullut Lotta ja Lotasta Ylva. Artisti-identiteetti on mennyt niin syvälle, ettei Jääskelä vastikään reagoinut mitenkään, kun häntä puhuteltiin oikealla etunimellä. 

”Sitä kaikkea elää niin täysillä, ettei näemmä välttämättä erota enää nimiäkään”, hän naurahtaa. ”Koen Ylvan minuksi. Onneksi tuo nimisekaannus on silti ollut vain yksittäistapaus.”

Musiikkia tehdessään Jääskelä haluaa tutkia muun muassa ihmisyyttä, mieltä, ihmisten käyttäytymis- ja toimintamalleja sekä heidän sisäistä maailmaansa. Hän inspiroituu esimerkiksi keikkamatkojen ennalta-arvaamattomista tilanteista ja kaikenlaisista uusista kohtaamisista ja ympäristöistä. Suurin inspiroija itse musiikin suhteen on kuitenkin luonto.

”Minusta on ihana saada pienistä hetkistä kiinni ja sanoittaa niitä”, hän sanoo.

Ylva Haru keikkailee ahkerasti koko tulevan kesän ajan. Kuva: Oskari Järvinen

Ylva Haru keikkailee ahkerasti koko tulevan kesän ajan. Kuva: Oskari Järvinen

Jääskelä saa jatkuvasti uusia ideoita, joten ei ole mikään ihme, että seuraava levy on jo työn alla. Pöytälaatikossa on suuri määrä materiaalia, josta lähteä valikoimaan ja työstämään uutta. Uuden levyn Jääskelä suunnittelee saavansa ulos viimeistään tammikuussa 2021.

”Haluan tehdä seuraavan levyn pian, mutta huolella. Se vaatii kirjoitusprosessille korvamerkittyä aikaa, sillä se on minulle työläintä. Melodioiden suhteen olen loputon kaivo, mutta kirjoittaminen vie pidempään”, hän kertoo.

Vaikka omalla taiteella eläminen on vaatinut hikeä, kyyneliä ja paikoin nälkääkin, on Jääskelä nykytilanteeseen tyytyväinen. Hän on onnellinen, kun saa säveltää, sanoittaa ja keikkailla. Nyt luomisessa on aivan toisenlainen fiilis kuin esikoislevyä tehdessä.

”Nyt voi vain tehdä. Ei tarvitse enää rakentaa aivan kaikkea alusta, vaan saa jatkaa jo huolella valetuille perustuksille. Voi keskittyä olennaiseen, tekemiseen. Olen siitä mielettömän kiitollinen.”


Elämän pienet surut pitävät taiteilija Lauri Ahtisen leivänsyrjässä - "Kaiken kanssa voi kuitenkin nauraa"

Elämän pienet surut pitävät taiteilija Lauri Ahtisen leivänsyrjässä - "Kaiken kanssa voi kuitenkin nauraa"